Norpalla on melkoinen meriittilista mitä temppuihin tulee. Muikun kanssa jätin temput ensin vähemmälle keskittyäkseni hallinnan rakentamiseen, mutta nuorempikin alkaa tulla nyt hiljalleen perässä. Naksuttimen nappaaminen käteen ja uusien taitojen opettaminen koiralle sheippaamalla on yksi hauskimmista ja rennoimmista tavoista tappaa aikaa. Olenkin alkanut tässä viime kuukausina miettiä, josko tehtäisiin Muikun kanssa rally-tokosta Ihan Oikea Harrastus. Siis ihan tavoitteiden kera ja silleen. Vähän yksi jos toinenkin laji kiinnostaisi, mutta se kynnys lähteä kisoihin on melkoinen. Tunnustaudun nimittäin perfektionistiksi, jonka pitää hioa kaikki viimeisen päälle tiptop ennen kuin tohtii lähteä kokeilemaan onneaan. Pieni (okei, suuri…) ramppikuume ei myöskään varsinaisesti helpota asiaa. Rally-toko voisi kuitenkin olla sellainen sopivan letkeä laji, jonka kautta olisi ehkä helpompi bongahtaa myös muiden harrastusten pariin.

Käytinkin tässä taannoin erään illan pohdiskellen hieman rallyn käskysanastoa. Tarvitsen itselleni jonkinlaisen pohjan, josta ponnistaa, ja omaan suuhun luontevan käskysanaston hakeminen tuntui sopivalta tavalta aloittaa perustusten valaminen. Nämä eivät ole kiveen hakattuja, vaan muovautuvat varmasti käytännössä suuntaan tai toiseen – jotain saattaa vallan hyvin tippua pois ja/tai tulla lisää. Huipennuksena vielä jonkun ihanaisen Youtubeen lataamat videot ALO-luokan liikkeistä.

Peruskäskyt

Istu *

Koira istuu joko paikoiltaan tai liikkeestä

Maahan **

Koira menee maahan joko paikoiltaan tai liikkeestä

Eteen **

Koira istuu ohjaajan eteen kuono ohjaajaan päin

Odota *

Koira pysyy aloillaan annetussa asennossa ja sijainnissa

Peruuta **

Koira peruuttaa ohjaajan vieressä tai edessä kuono ohjaajaan päin

Stay

Koira jää seisomaan aloilleen joko paikoiltaan tai liikkeestä
(Erillinen kuin ”Odota”, koska Muikku yhdistää odottamisen voimakkaasti istumiseen)

Hop

Koira hyppää esteen yli

Merkki

Koira menee merkin luokse seisomaan

Vasemmalla puolella työskentely

Sivu *

Koira vasemman kautta vasemmalle perusasentoon

Perus

Koira oikean kautta selän takaa vasemmalle perusasentoon

Seuraa **

Koira seuraa vasemmalla puolella

Täys **

Ohjaaja pyörähtää paikoillaan vastapäivään, koira ohjaajan ympärillä myötäpäivään

Pyöri

Koira pyörähtää 360 astetta itsensä ympäri vastapäivään

Oikealla puolella työskentely

Side **

Koira oikean kautta oikealle perusasentoon

Basic

Koira vasemman kautta selän takaa oikealle perusasentoon

Kom

Koira seuraa oikealla puolella

Full

Ohjaaja pyörähtää paikoillaan myötäpäivään, koira ohjaajan ympärillä vastapäivään

Spin

Koira pyörähtää 360 astetta itsensä ympäri myötäpäivään

Puolen vaihtaminen

Taka

Koira vaihtaa puolta ohjaajan takapuolelta

Väli **

Koira vaihtaa puolta ohjaajan jalkojen välistä

Etu

Koira vaihtaa puolta ohjaajan etupuolelta

Erikoiset käännökset

Vasen

Molemmat vasempaan -täyskäännös

Oikee

Molemmat oikeaan -täyskäännös

Vuokko

Valkovuokko-käännös

Tulip

Tulppaani-käännös

Yhdellä tähdellä (*) merkityt alkavat olla jo varsin hyvin hallussa.
Kahdella tähdellä (**) merkittyjä on treenattu ainakin joiltakin osin, mutta tekemistä riittää vielä.
Tähdettömiin ei tullut perehdyttyä toistaiseksi ollenkaan.

Alokasluokan liikkeet videolla

Huomaathan, että videot eivät ole omaa käsialaani, vaan lainattu Youtubesta. Kiitos niistä Helena Hörkölle!

Suomenkielinen nimi

Dominanssi – totta vai tarua?

Alkuperäinen nimi

Dominance in Dogs: Fact or Fiction?

Kirjoittanut

Barry Eaton

Suomentanut

Katriina Mähönen

Painopaikka ja -aika

Dark Oy, Vantaa 2004

Sivuja

39

Sehän oli nopeasti luettu. Monelta suunnalta suositeltu kirja, mutta anti jäi lopulta yhtä laihaksi kuin kirjan sivujen määräkin. En oikein tiedä missä vika. Vaikea nähdä, että Eatonin Dominanssi – totta vai tarua? onnistuisi kääntämään yhdenkään johtajuusperiaatteen nimeen vannovan päätä. Itse en johtajuusaatetta allekirjoita ja kaikki opuksessa esitetyt ajatukset olivat jo tulleet tutuksi, joten en odottanutkaan mitään ajatusmaailmaa mullistavaa lukukokemusta. Yritin ehkä kuitenkin hakea jonkinlaista tukea omille ajatuksilleni, mutta perustelut tuntuivat jotenkin jäävän monin paikoin puoli tiehen ja ympäripyöreiksi ollakseen tieteellisesti vakuuttavia. Toisaalta täytynee antaa tunnustusta siitä, että kyseessä lienee niitä ensimmäisiä teoksia, joissa dominanssiteoriaa kumoavaa materiaalia on ylipäätään koottu yksien kansien väliin kaiken kansan luettavaksi.

Sudet susina, koirat koirina ja ihmiset ihmisinä

Koko kirjan voisi tiivistää tämän kappaleen väliotsikkoon. Johtajuusteoria olettaa, että A) koira ja ihminen kykenevät muodostamaan lauman ja B) että koira pyrkii nousemaan lauman arvoasteikossa ylöspäin. Eaton kumoaa molemmat väitteet lähinnä toteamalla, että ne eivät pidä paikkaansa. Perusteluja annetaan nähdäkseni kovin ohuenlaisesti: Laumateoria kumotaan kirjasessa kertomalla, että laumat koostuvat pääsääntöisesti vain yhdestä lajista. Ihminen ja koira eivät voi muodostaa laumaa, koska koira ymmärtää olevansa koira eikä pidä ihmisiä koirina. Dominanssiteoriaa puolestaan kritisoidaan siitä, että se perustuu vankeudessa eläneisiin susiin. Koiria pitäisi kuuleman vertailla villeihin susilaumoihin tai vielä mieluummin villikoiriin, sillä koira ei ole enää susi.

Etsin omille ajatuksilleni tukea, mutta sainkin sen sijaan vain lisää kysymyksiä. Minulle ei esimerkiksi missään vaiheessa valjennut, miksi koiria tulisi tieteen valossa verrata mieluummin villeihin susilaumoihin kuin tarhasusiin. Samoin jäi hieman epäselväksi se, miksi tarhasudet ilmentävät dominanssia, mutta villit eivät niinkään. Perusteluksi esitellään se, että vankeudessa elävät laumat koostuvat kumpaakin sukupuolta olevista eri-ikäisistä ja eri paikoista lähtöisin olevista toisilleen tuntemattomista susista, mutta toisaalta… Koirien dominanssin puutetta perustellaan muun muassa sillä, että ne saavat kaiken ”tarjottimella” eli ruoasta, vedestä, suojasta, seurasta ja virikkeistä ei ole pulaa. Miksi tarhasudet muodostavat hierarkian, vaikka niillekin on kaikki tämä enemmän tai vähemmän tarjottimella ihmisen toimesta?

Saavutettujen etujen puolustaminen ≠ korkeamman aseman tavoittelu

Jos ei jotain hyvääkin sentään. Omien etujen puolustamista koskevan kappale oli mielenkiintoinen, sillä kuten kirjassakin todetaan, resurssien puolustaminen on yksi tieteellisesti hyväksytyistä dominanssin selitysteorioista. Eaton kuitenkin korostaa, että koira ei tunne omistamisen käsitettä, vaan toimii aina tavalla, joka on sille itselleen palkitsevin. Toisin sanoen esimerkiksi ruokaansa puolustava koira ei tavoittele ”laumanjohtajuutta” tai muutoinkaan korkeampaan asemaa, vaan se yksinkertaisesti vain puolustaa saavuttamaansa etua – ts. resurssia eli tässä tapauksessa ruokaa.

En olettanutkaan resurssia puolustavan koiran yrittävän kivuta kalifiksi kalifin paikalle, mutten ollut tullut ajatelleeksi, että koira ei välttämättä ymmärrä omistamisen käsitettä. Hyvin usein kuulee puhuttavan, että koira omii damia tai muita esineitä. Tämä on ehkä hieman harhaanjohtavaa. Koulutusfilosofiani perustuu kyllä hyvin vahvasti koiran itsekkyyteen ja oman edun tavoitteluun, mutta siitä huolimatta vasta nyt aidosti valkeni, että omimistilanteissa onkin koiran näkökulmasta kyse edun säilyttämisestä eikä varsinaisesta omimisesta (= omana pitämisestä).

Mitä romukoppaan heitettyjen johtajuusaatteiden tilalle?

Tiivistetäänpä Eatonin ”Mitä sitten pitäisi tehdä?” -otsikon alle kokoamat suositukset: sosiaalista pentua ja opeta sille kodin säännöt; ole lähellä, kun pentu syö ja lisää vaikka välillä kuppiin ruokaakin kesken ruokailun; leiki vetoleikkejä niin, että pentukin saa voittaa; käytä peruskoulutuksessa palkitsemiseen perustuvia kannustavia opetusmenetelmiä ja ole reilu! Hyviä ohjeita, allekirjoitan kaikki. Toisaalta raapaisu oli hyvin pintapuolinen. Kun vääriä oletuksia oli juuri kumottu noin 30 sivun edestä, olisi voinut odottaa hieman syvällisempää paneutumista siihen, miten koiran pääkoppa sitten oikeasti toimii.

Eaton kritisoi rutiinien muuttamista, koska silloin koiralta viedään sen odottamat palkitsevat asiat. Omaan ajatusmaailmaani tämä kuvio ei oikein tahdo mahtua. Kirjassa käytettiin esimerkkeinä kahta tilannetta: Ensimmäisessä koira on tottunut saamaan ruokansa tietyn ohjelman lopputunnarin kuultuaan ja toisessa koiraa on tervehditty kotiin tullessa aina iloisesti ihmisten toimesta. Jos koira ei saakaan ruokaansa heti lopputunnarin päätyttyä tai saa kotiin palaavan ihmisen huomiota, Eatonin mukaan siltä viedään odotettu palkinto ja koira kokee tämän rangaistuksena. En ihan ymmärrä mistä se palkinto on koiralle tulossa – siitä tavanomaisesta odottamisesta? No joo, ehkäpä ymmärtämättömyyteni johtuu siitä, että en ole alkujaankaan luonut tarkkoja rutiineja omien koirieni kanssa. En nimittäin halua niiden vaativien katseiden ilmestyvän viereen kellon lyödessä.

Mitä siis pidin kirjasta?

Samaa virttä toitotetaan johtajuusteorian kumoavana perusteluna joka tuutista ja vaikken sitä kiistäkään (päin vastoin!), pelkät toteamukset kevyine perusteluineen eivät silti täytä ainakaan allekirjoittaneen tiedonnälkää. Koen, että Eatonin Dominanssikin tarjoaa tyhjänä ammottavalle vatsalle tukevan aterian sijaan ainoastaan pienen välipalan. Nälkäni tyydyttyminen edellyttäisi vähintäänkin sitä, että tässä yhteydessä avattaisiin huomattavasti perusteellisemmin eläinlajia nimeltä koira niin fysiologisesta, etologisesta kuin kognitiotieteellisestäkin näkökulmasta.

☆☆

Landseereita taiteessa käsittelevä sarja jatkuu toisella osalla. Tällä kertaa haluan nostaa esiin erään hollantilaisen taiteilijan – hän tulee olemaan toinen ja samalla myös viimeinen oman artikkelin saava taiteilija. Wouterus Verschuur (1812-1874) oli Sir Edwin Landseerin aikalaisia ja Landseerin tavoin hänetkin tunnetaan nimenomaan eläinaiheisista maalauksistaan. Verschuur maalasi erityisesti hevosia, mutta monissa hänen tauluissaan komeilee myös suuri valkomusta(-tan) koira. Joudutte tässä toisessa osassa tyytymään kirjallisella puolella pelkkään newfoundlandinkoiran syntyä koskevaan taruun. Tarkoitukseni oli alunperin esitellä historiallisia newfoundlandinkoiria, mutta vastaan tuli niin monia hienoja tarinoita, että haluan omistaa niille kokonaan oman sarjansa. Tämän taidetta koskevan sarjan kolmanteen ja mahdollisesti viimeiseen osaan on luvassa maalausten oheen jotain hiukan spesiaalimpaa, joten malttakaa mielenne. 😉


Interior with Dogs, View of Pergola


In the Stable


A Newfoundland Dog and a Cavalier King Charles Spaniel

Taru newfoundlandinkoiran synnystä

Siellä, missä valtameren aallot murskautuvat kuohuvana vaahtona rantakallioihin, syntyi tämä taru.

Tarina kertoo siitä, kun Jumala eräänä päivänä tarkasteli aikaansaannoksiaan. Hän katseli myrskyjen eristämää saarta, jolla asui pieni kalastajakansa. Nämä karaistuneet ihmiset taistelivat urhoollisesti armotonta luontoa vastaan, mutta talven kylmyys ja luoksepäästämättömät rannat vaativat veronsa ihmishenkien muodossa. Siitä huolimatta nämä ihmiset pysyivät sitkeästi saarellaan.

Jumala katseli näiden ihmisten puuhia ja hänen kävi sääliksi heitä. Luoja mietti, kuinka hän voisi lievittää heidän kärsimyksiään. Hän etsi luomakunnastaan sellaista eläintä, joka sopisi tähän tarkoitukseen, mutta hän ei löytänyt sopivaa. Siksi hän päätti luoda uuden eläimen.

Hän otti karhun rungon. Vahva luusto sopi hyvin väsyttävän kovaan työhön ja paksu turkki suojeli kylmyyttä vastaan. Jumala päätti kuitenkin pehmentää luomustaan hylkeen rungon muodolla, jotta se pystyisi paremmin uimaan ja liukumaan sujuvasti aaltojen harjalla. Jumala loi katseensa merelle ja havaitsi siellä delfiinejä, jotka eloisasti ja uteliaina seurasivat laivoja. Niiden ystävälliset pienet silmät paljastivat iloisen eläimen, joka rakasti ihmisiä niin paljon, että oli tarvittaessa valmis pelastamaan heidän henkensäkin.

Jumalan ihmeellisen luomisvoiman ansiosta syntyi vähitellen komea säihkyväturkkinen eläin, joka oli samalla sekä kookas että pehmeä. Mitä tämä luomus tarvitsi vielä, jotta se olisi aina uskollinen, jotta se voisi elää ihmisten kanssa ja jotta se olisi tarvittaessa valmis uhraamaan henkensä ihmisen puolesta? Jumala antoi tälle luomukselleen koiran sydämen ja silloin ihme oli täydellinen.

Siitä hetkestä lähtien on ihmisillä ollut rohkea, voimakas ja uskollinen seuralainen.

Newfoundlandinkoira.

Kirjasta Il Cane Di Terra Nova, kirjoittanut Emmy Bruno
Tarinan suomentanut Pertti Rytkönen


A Jockey Holding Racehorses | Jagdhund and einem Bach


Lähteestä riippuen Landseer Newfoundland Dogs Taking a Drink tai Setters at the Pond


Three Furry Friends | A Landseer Newfoundland in a Landscape


The Naughty Dog


The Comforts of Home | Best of Friends


Reading Man with Two Dogs

Todettakoon heti kättelyssä, että tämä ei ole sponsoroitu postaus. Nostan puhtaasti omasta tahdostani esiin muutamia (liki) päivittäisessä käytössä poikkeuksellisen hyviksi todettuja koiratarvikkeita. Ja sitten asiaan… Rukka Pro Dog -treenitasku saa kunnian aloittaa, sillä se oli melkoisesta jahkailusta huolimatta ehkäpä onnistuneimmaksi osoittautunut hankinta. Hintalappu hirvitti, joten harkitsin pitkään erään kilpailijan vastaavaa, mutta edullisempaa tuotetta. Päästyäni näpelöimään molempia tuotteita totesin kuitenkin heti, että lompakkoystävällisemman merkin materiaalivalinnat eivät vakuuttaneet alkuunkaan. Rukan treenitasku tuntui käteen huomattavasti jämäkämmältä sekä laadukkaammista ja ennen kaikkea kestävämmistä materiaaleista valmistetulta. Silti hinta kirpaisi, mutta tämä on ehdottomasti yksi niistä tuotteista, joiden voi hyvällä omatunnolla sanoa olleen koko hintansa väärti.

Käytän treenitaskua sekä treenatessa että lenkeillä. Etupuolella on kaksi avonaista ja syvää taskua, joihin saa kätevästi vaikkapa nameja ja muuta tarpeellista koiraroinaa. Mie esimerkiksi säilytän koirapilliä treenitaskussa, koska tasku tulee napattua mukaan aina koirien kanssa ulos lähtiessä. Avonaisten taskujen edessä on molemmilla puolilla pienemmät vetoketjulliset taskut, joissa avaimet ja puhelin kulkevat kätevästi mukana. En suosittele puhelimen säilyttämistä avonaisissa taskuissa, sillä ainakin oman kokemuksen perusteella niihin sataa sisälle niin vettä kuin luntakin. Kangas itsessään vaikuttaisi kuitenkin pitävän ainakin kohtalaisesti vettä. Treenitaskun takapuolella on yksi iso tasku, jossa kulkee mainiosti ainakin muutama lelu mukana.

            

Rukan treenitaskussa on paljon pieniä hyödyllisiä yksityiskohtia, joita on selvästi mietitty suunnitteluvaiheessa. Vaikka ensisijainen heijastintuotteeni pimeällä onkin erillinen heijastinliivi, pidän treenitaskun heijastimista. Niitä löytyy isoimpien taskujen suuaukoilta sekä edestä että takaa. Taskun D-lenkkeihin saa roikkumaan esimerkiksi kevyen liinan tai hihnan. Hakanen saa erityispointsit, koska se on mitä kätevin paikka naksuttimelle! Mie olen neljän koirallisen vuoteni aikana hukannut niin monta naksutinta, etten edes tohdi enää laskea lukumäärää. Treenitaskun hankkimisen jälkeen niitä on katoillut huomattavasti aiempaa vähemmän. Vyönsoljen lukitussysteemi on ihan kätevä, samoin sen kiinnitysmahdollisuus hihnalle. Ainut miinus tulee vyöstä ja sen takana olevan tarranauhan yhteispelistä – tai pikemminkin sen puutteesta. En ymmärrä käytänkö tuota väärin: Jos kiinnitän taskun tarralla, se istuu täydellisesti vyötärölle, mutta itse vyötä ei saa kiristettyä riittävän tiukalle. Jos taas kiinnitän taskun pelkällä vyöllä, se roikkuu kätevällä korkeudella lantiolla, mutta tarra ei enää yllä kiinni. Tämä siis ainakin mun käytössäni olevassa XS-koon taskussa.

Toinen suosikkiulkoiluväline on näin vuoden pimeimpänä aikana erittäinkin ajankohtainen T-mallinen heijastinvaljas. Tulen jatkossa luottamaan luultavasti Boett-heijastintuotteisiin, sillä kyseisestä merkistä on tullut vastaan runsaasti hyviä kokemuksia. Norpan ja Muikun valjaat eivät ole Boettin, mutta ne ovat hyvin samankaltaiset kuin kuvassa näkyvät Boettin jäljestysvaljaat – hihnan kiinnityspaikka vain puuttuu ja heijastin jatkuu myös valjaan vatsapuolelle. En aio tuoda koirieni nykyisten valjaiden merkkiä esiin, sillä kuulemani mukaan valmistajalla on ollut suuria toimitusvaikeuksia. En tiedä mahtaako kyseinen firma olla enää pystyssäkään. Boettin valjaissa miellyttää erityisesti solkikiinnitys, kun nykyisissä valjaissa kiinnitys hoidetaan tarralla eivätkä ne tahdo aina pysyä mukana. Boettilta löytyy koirille myös mm. pantaan kiinnitettäviä heijastinliuskoja sekä heijastavia hihnan jatkokappaleita, verkkoliivejä ja pantoja. Lisäksi heijastintuotteita on tarjolla niin ihmisille, hevosille kuin kissoillekin.

Mie olen täysin käsi kahden hihnan kanssa: löydän toisen tai välillä molemmatkin hihnat vähän turhan usein maasta. Siksi vannonkin nykyään nahkaisen monitoimitaluttimen nimeen. Meillä on käytössä Peten Koiratarvikkeessa ja Musteissa & Mirreissä myynnissä oleva kolmemetrinen Feel Braid, josta ei ole juurikaan pahaa sanottavaa. Pujottelen hihnan metallirenkuloista niin, että saan itselleni käsilenkin ja Norpalle ja Muikulle yhtä pitkät hihnat. Nykyinen hihna on 22-millinen, sillä Norppa onnistui kiskaisemaan alkuvuodesta 18-millisen, käytössä kuluneen hihnan poikki innostuessaan. Mikäli tämäkin hihna kuluu muutamassa vuodessa yhtä pahasti, katse suuntautunee sen jälkeen Hollolan Nahkapajan suuntaan. Haluan hihnan olevan ehdottomasti nahkainen, koska se on mukavin materiaali käteen eikä toisaalta luista hanskojenkaan kanssa. Tässä hihnassa on BGB-lukko, jota monet pitävät ainoana satavarmana lukkona. Kummasti vaan Norppa on onnistunut kahteen otteeseen irrottautumaan kyseisestä lukosta – molemmilla kerroilla lukko on siirtynyt pannasta puunoksaan/risuun. Toisaalta minulla on myös huonoja kokemuksia pistolukkojen jumittumisesta pakkasella.

Viikko sitten Koiramessuilta ostamani Ke-Hu Vinkeä on osoittautunut yhdeksi parhaista hankinnoista, vaikka ensimmäinen testikerta ei lupaillutkaan hyvää. Valitsin taisteluleikkejä, palloja ja vinkuleluja rakastavalle Muikulle tämän narupallon, jossa on vinkuva pallo. Ensimmäisillä kokeiluilla näytti siltä, että Muikku ei pehmeäleukaisena saa palloa itse vinkumaan. Lelusta ei tosiaan lähde yhtä helposti ääntä kuin muista meiltä löytyvistä vinkuleluista, mutta Muikku on kuitenkin onnistunut rääkkäämään siitä ääntä esiin muutamaan otteeseen vauhdikkaan ravistelun ja taisteluleikin lomassa. Huomasin toissapäivänä, että pystyn itse taisteluleikissä edesauttamaan asiaa tietynlaisella vetämisellä. Äänestä on aina revennyt riemu, joten ehkäpä laatu korvaa määrän tässäkin tapauksessa. 😉 Tämä Ke-Hu on mielestäni erittäin monipuolinen, sillä sitä voi käyttää niin vetoleluna, pallona kuin vinkulelunakin.

Ke-Hu ansaitsee hieman ylimääräistäkin palstatilaa, sillä kyseessä on kotimainen merkki ja heidän leluvalikoimansa on erittäin mielenkiintoinen. Tarjolla on narupalloja vähän joka lähtöön: niin kovasuisille, rapinasta nauttiville, tennispalloja rakastaville kuin pomppivienkin pallojen jahtaamiseen tykästyneille koirille. Kotoa jo löytyvän Vinkeän lisäksi olisin itse kiinnostunut erityisesti Ke-Hu Pompusta ja Ke-Hu Ropinasta. Patukkatyyppisiä löytyy muutamaa sorttia ja myös yksi erityisesti jahtausleikkeihin tarkoitettu lelu näyttäisi olevan saatavilla.

            

Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä täytyy mainita varmasti jo monille tutut Kong-kumilelut, jotka ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan mahtavia. Meiltä löytyvät kaikki oheen liitetyissä kuvissa esiintyvät Kongit ja lisää olisi haaveissa. Meinaako ehkä karata vähän käsistä? 😀 Käytetyimpiin malleihin kuuluvat ihan perinteisen Kongit, sillä niihin mahtuu eniten ruokaa. Kaikkein suurimmat koot ovat kuitenkin jäänet kaupan hyllylle, koska isojen suuaukkojen vuoksi keskikokoisten koirien lienee kohtalaisten helppo tyhjentää ne. Kongeja on tarjolla ainakin kolmella erilaisella lujuudella: vaaleanpunaiset ja vaaleansiniset ovat pehmeitä pentu-Kongeja, paloautonpunaiset ”normaaleja” Kongeja ja mustat extrakestäviä Kongeja. Jokaista sorttia vähintään yhden omistavana voin todeta, että kumien kovuudessa on selvät erot – valitse teille sopivin koirasi leukojen mukaan.

Täytän lelut vaihtelevasti esimerkiksi lihan ja nappulan seoksella, pelkällä lihalla tai märkäruualla, joskus levitän ainoastaan ohuen kerroksen lohi-/maksatahnaa sisäseinille makua tuomaan. Kongit menevät poikkeuksetta pakastimen kautta koirille, sillä se tuo lisähaastetta syömiseen: mitä pidempään lelu sisältöineen on pakastimessa, sitä pidemmän aikaa sen tyhjentäminenkin tuppaa viemään. Alla olevan punaisen ”raidoitettu” Kongin voi täyttää ruualla ja lisähaastetta saa jos survoo esimerkiksi nappuloita seinän ”raitoihin”, miksipä niihin ei voisi jäädyttää vaikkapa jauhelihaakin. Mustan renkaan muotoisen Kongin sisäpinnoille voi jäädyttää jauhelihaa tai erilaisia tahnoja, mutta tilaa on hyvin rajalti. Pelkät kuivat nappulat eivät tämän Kongin sisällä pysy hetkeäkään. Koska ruuan kanssa pelataan, lykkään Kongit toisinaan koiran ruokakuppien kanssa astianpesukoneeseen eikä yksikään ei ole tykännyt kyttärää konepesusta.

Kongit ovat kestäviä ja monikäyttöisiä leluja, joiden avulla on niin helppoa ja vaivatonta järjestää koiralle tekemistä, että näitä sopisi löytyä muutama kappale jokaisesta koirataloudesta. Mulle Kongit kuuluvat niiden harvojen lelujen joukkoon, joita uskallan jättää koirilleni ilman valvontaakin. Toisaalta en omista ainoatakaan Tasmanian Tuholaista, joten en pysty tarjoamaan vinkkejä sellaisten kesyttämiseen enkä tiedä kestävätkö extrakovatkaan Kongit kaikkein rajuimpien hammaskoneistojen käsittelyä.

      

Mielessäni on pyörinyt muutamakin erilainen postaussarja oikeastaan blogin perustamisesta lähtien, mutta se suunnitelmat käytännöksi muuttava potku takalistolle on puuttunut. Pienoisessa inspiraation puuskassa tuli viimein päätettyä, että nyt tai ei koskaan. Luvassa on ennen pitkää jonkinlaista materiaalia niin sprinkuista kuin labbiksistakin, mutta aloitan helpoimmalla ja itselleni ehkä rakkaimmalla aiheella – landseereilla. Majesteetilliset valkomustat newfoundlandilaiset innostivat lukuisia taiteilijoita 1800-luvun aikana, mutta tätä postaussarjaa ei oikeastaan voi aloittaa kuin yhden taidemaalarin tuotannolla. Hän on Sir Edwin Landseer, jolta landseer-rotukin on saanut nimensä. Landseerin maalausten lisäksi löydät tästä artikkelista tietoa rodun hienosta historiasta.


Neptune, the Property of William Ellis Gosling (1824)

Meren rannalla eläneet ihmiset ovat kautta historian hankkineet elantonsa merestä. Kalastus onkin ihmiskunnan varhaisimpia ja merkittävimpiä elinkeinoja. Ankara elinkeino oli riskialtis ja vaati useita ihmishenkiä, mutta kalaa oli paljon ja työtä riitti kaikille tekijöille. Kalastajan ammattia pidettiinkin luotettavana tapana elättää perhe. Rankkaa työtä pyrittiin helpottamaan koirilla, joiden tehtävänä oli toimia kalastajien apuna niin maalla kuin vedessäkin. Koirat vetivät verkkoja, pyydystivät karanneita kaloja ja kiskoivat kalasaaliita. Niiden oli kyettävä toimimaan aallokossa tehokkaasti ja epäröimättä. Vain kaikkein sitkeimmät yksilöt selvisivät työstään hengissä ja pääsivät lisääntymään.

Tunnetuin esimerkki kalastajien nelijalkaisista apulaisista ovat Atlantin länsirannikolta, Newfoundlandin ja Labradorin alueelta Kanadasta. Useimmat noutajarodut ja newfoundlandinkoira sekä muut näistä erkaantuneet rodut ovat saaneet alkunsa juuri kyseisen alueen kalastajien koirista. Newfoundlandin ja Labradorin alueen koirakanta koostui joukosta erilaisia koiratyyppejä, joista kukin oli kehittynyt juuri oman kalastajayhteisönsä tarpeisiin. Eri tyyppiset koirat saivat lisääntyä melko vapaasti keskenään, joten selkeää jakoa ei päässyt syntymään. Varsinaiset kalastajien apurit voitiin kuitenkin jakaa karkeasti kahdentyyppisiin koiriin: pieniin saintjohninkoiriin ja suurempiin newfoundlantilaisiin.


The Champion; Venus, a Landseer Newfoundland with a rabbit (1819)

Siellä missä voimakkaita nouto-ominaisuuksia ei tarvittu, arvostettiin suurta kokoa. Varsinaisella Newfoundlandin saarella kehittyi kärsivällinen ja uupumaton työjuhta, joka kykeni työskentelemään myös kaikkein haastavimmilla kalastusalueilla. Näiden suurempien newfoundlantilaisten pää oli mastiffimaisen pyöreä ja kuono lyhyempi kuin saintjohninkoirilla, joskin pitkäkuonoisiakin yksilöitä tavattiin. Siinä missä pienempiä saintjohninkoiria suosittiin pienemmissä kalastusjollissa, suuret newfoundlantilaiset työskentelivät ensisijaisesti purjelaivoilla. Suurten ja massiivisten koirien kerrotaan pystyneen muun muassa särkemään jäätä uimalla sen läpi. Talvisin suuria koiria käytettiin valjakoissa esimerkiksi puukuormien vetämiseen. Ne joutuivat etsimään reitin pimeän, sumuisen ja lumimyrskyisenkin metsän läpi, usein vieläpä ilman ihmisen apua. Suuremmat newfoundlantilaiset olivat erityisen tunnettuja pelastusvaistostaan, ja historiaan onkin jäänyt lukuisia tarinoita ihmishenkiä pelastaneista koirista.


Saved (1856)


Off The Rescue

Newfoundlantilaiset levisivät laivojen mukana ympäri maailman. Niitä vietiin Newfoundlandista niin paljon, että saarten oma kanta tyrehtyi täysin jo 1800-luvun alkupuolella. Rodun epätavallinen, suuri ja näyttävä ulkomuoto sekä viehättävä luonne vetosivat ihmisiin erityisesti Brittein saarilla. Britanniassa suosittiin kuitenkin erityisesti mustia koiria, mikä johti valkomustan version hiipumiseen.


Favourites, the Property of H.R.H. Prince George of Cambridge (1834-35)


Princess Mary and Favourite Newfoundland Dog (1839) | A Newfoundland Dog & an Irish Terrier

Valkomustan version säilymisestä on kiittäminen erityisesti englantilaista taidemaalari Sir Edwin Henry Landseeria (1802–1873). Hänen 1800-luvulla maalaamansa, valkomustia koiria esittäneet maalauksensa olivat tulleet tutuksi niin taiteilijan kotimaassa kuin Keski-Euroopassakin. Ihmisiä puhutteli erityisesti ”Arvostettu yhteiskunnan jäsen” (A Distinguished Member of the Humane Society, 1383) -niminen maalaus. Tarina kertoo sen esittävän suurta valkomustaa Paul Pry -koiraa, joka oli pelastanut paitsi omistajansa myös useita muita veden varaan joutuneita ihmishenkiä. Varsinkin saksalaiset, sveitsiläiset ja itävaltalaiset kasvattajat päättivät elvyttää tämän niin sanotusti vanhan tyyppisen newfoundlantilaisen Manner-Eurooppaan tuotujen valkomustien newfoundlandinkoirien avulla.


A Distinguished Member of the Humane Society (1838)

Valkomustan landseer-tyypin konkreettisena säilyttäjänä voidaan pitää erityisesti saksalaista Otto Walterspieliä ja hänen Schartenberg-kenneliään. Kasvattajat yhdistivät aluksi valkomustiin newfoundlandinkoiriin mustia newfoundlandinkoiria ja mahdollisesti jonkinlaisia paikallisia valkoisia paimen- ja laumanvartijakoiria. Tavoitteena oli aktiivinen, silloisia newfoundlandinkoiria kevyempi ja korkearaajaisempi tyyppi.

Mannermainen landseer virallistettiin omaksi rodukseen vuonna 1960, mutta kielimuuri ja tietämättömyys mannermaisen tyypin kehityksestä johtivat siihen, että landseeria pidettiin Iso-Britanniassa vuosia pelkkänä valkomustana newfoundlandinkoirana. Rotu tunnustettiinkin siellä itsenäiseksi vasta vuonna 1988.


Lion: A Newfoundland Dog (1824)