En tiennyt itkeäkö vai nauraako, kun kävin eilen kameran muistikorttia läpi. En ole mikään huippukuvaaja tai -muokkaaja, joten monet kuvat olisivat sinänsä menneet mun seulani läpi ainakin mitä tekniseen puoleen tulee, mutta… Jostain syystä tuli sellainen fiilis, että mulla on täällä kaksi hovinarria. 😀 (Pahoittelen muokkauksia, ne on vauhdissa väännetty.)


Ystävyys oikein loistaa hajuraosta. Muikku: ”Yääh, Norppa-bakteereja!”


Norppa vai kala kuivalla maalla?


Jos katse voisi tappaa…


Norppa esittelee bravuuriaan eikä Muikkukaan varsinaisesti loista.


Tois pual poske.


Tällä kertaa esittelyvuorossa Muikku ja Muikun kieli.


Norppa: ”Antaudun, luovutan, käyttäydyn lopun ikääni nätisti… Ihan mitä vaan, että tää piina loppuu.”

Tuppaan räpsimään niin paljon kuvia valokuvia, että vain murto-osa niistä pääsee tänne kaiken kansan nähtäväksi. Vähintään 80 % kameraan tallentuneista ruuduista karsiutuu yleensä pois siinä vaiheessa, kun siirrän kuvia muistikortilta tietokoneelle. Talteen arkistoiduistakin otoksista pääsee lopulta esille alle puolet, sillä sitä yrittää valita onnistuneimmat ja edustavimmat, mutta silti edes jollakin tavalla persoonalliset esille. Suurin osa arkistojen kätköihin jääneistä kuvista on sitten… Noh, antaa tämän postauksen puhua puolestaan. Kaikki nämä kuvat ovat tältä tammikuulta.


”Phyi, ihan vaan vähän maistoin tässä odotellessa.”


Hyvä peto, pikkupiraija… You name it.


”Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun taas valokuvataan…”


Hoopo Hessu Hopo.


”Taas se kamera… Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.”


”Käskivät pysähtyä hetkeksi poseeraamaan. Noh, lennosta tipahdin näille sijoilleni ja tässä istua tönötän – tylsää on.”

Usein kuulee väitettävän, kuinka yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Noooooh… Sen yhden onnistuneen kuvan takaa löytyy yleensä enemmän kuin tuhat ei-niin-täydellistä kuvaa. Mitähän ne sitten mahtavat kertoa?

Toisin sanoen Muikun näyttelydebyytti tai näyttelykatastrofi – ihan kummin se halutaan mieltää. Vanha, tuttu ja turvallinen ”ei menny kuin Strömsössä” -putki jatkuukoon. Menestystä ei tullut, mutten sitä tuossa joukossa odottanutkaan. Eniten jäi harmittamaan esiintyminen: Kukaan touhua katsellut ei varmasti uskoisi, että takana on sekä omatoimitreeniä että kymmenkunta mätsäriä tältä kesältä… Yksi ala-arvoisimmista esityksistämme. Kehno reissu, mutta tulipahan tehtyä.

Muikun arvostelu Spanieliliiton päänäyttelystä Hyvinkäältä tältä päivältä:

”Pretty headed girl. Good size. Needs more substance a bone. Ample rear angulation. Could do with more ring practise. Moved nicely round the ring.” – Tuloksena erittäin hyvä (EH) ja tuomarina Diane Conrad (GB)

Tulokseen olen sinänsä ihan tyytyväinen. Tuomari jakeli junnunartuille 3x ERI, 6x EH ja 1x T, mikäli jännitykseltäni pysyin laskussa. Muikku ei siis erottunut mitenkään erityisen rumana ankanpoikasena joukosta. Mutta sitten se esiintyminen… Mulla oli hihnan päässä koiran sijaan letku, joka ei tahtonut pysyä seisomassa ja kirjaimellisesti veti lipat kehässä. Ihan oma vika, sillä jännitykseni taisi heijastua koiraan. En tiennyt yhtään kuinka toimia luistavalla alustalla, joten lopputulos oli sitten sen mukainen: Muikku liikkui kuin bambi liukkaalla jäällä ja mie olin todennäköisesti kuin peura ajovaloissa. Koiralle ei näyttäisi jääneen traumoja, mutta itsestäni en ole niinkään varma.

Juuh, ei päässyt näyttelykärpänen puremaan ja tulipahan haudattua ne vähäisetkin ajatukset Messarista. Vaikka unohdettaisiin kehäkatastrofi, sisäinen näyttelyihmiseni odottaa silti yhä edelleen löytämistään. Petyin aikalailla saatuani arvostelun käteeni: Odotin hieman kattavampaa arviota koirastani, mutta sainkin pari ympäripyöreältä tuntuvaa lausetta. Ne ei oikeastaan tuoneet mitään lisää siihen käsitykseen, jonka olen omasta koirastani täytenä keltanokkana muodostanut. Kasvattaja lohdutteli, että tällaisia nämä tuppaavat olemaan. Vaikea uskoa, että maksoin tuosta muutaman lauseen sisältävästä paperilappusesta melkein 40 euroa – keksisin kyseiselle summalle monta muuta parempaakin kohdetta. 😀

Ehkä me keskitytään mätsäröimään. Mikäli vaan itse ehdin toipua järkytyksessä ensi kesään mennessä, niin voishan tuon ilmoittaa kokeeksi johonkin ulkonäyttelyyn.


Muikku 10 kk

Harrastimme Muikun kanssa viime viikolla hieman kotimaan matkailua hyppäämällä Pendolinon kyytiin määränpäänä Joensuu ja kasvattajan järjestämät taipparitreenit. VR ei tavoilleen uskollisena pettänyt taaskaan: vastaantulevaa liikennettä ja liikenteenohjausjärjestelmän ongelma matkan varrelle niin tadaa, johan oltiin 40 minuuttia myöhässä! Muikku ei ollut kaukojunalla reissaamisesta moksiskaan, vaan torkkui niin meno- kuin paluumatkankin pää varpaisiini nojaten. Itse meinasin heittää toivoni matkatavaroiden kanssa. Voih, miksen osaa pakata kohtuudella edes reilun vuorokauden reissulle?

Menin ilmoittamaan Muikun Spanieliiton päänäyttelyyn Hyvinkäälle 8. lokakuuta, joten katselimme hieman show-touhuja kasvattajan kanssa ennen kuin muita sisaruksia saapui paikalle. Sain hieman vinkkejä erityisesti kaulan, peräpään ja koristekarvojen trimmaamiseen, mutta olen kuuleman sisäistänyt trimmin pääpiirteittäin varsin hyvin. Kasvattaja rohkaisikin menemään näyttelyyn itse tehdyn trimmin kanssa – alan itsekin kallistua sen ajatuksen suuntaan.

Olemme kierrelleet Muikun kanssa jonkin verran mätsäreitä kesän aikana (SIN1 BIS3, 2x SIN2, PUN4 ja 2x PUN). Ongelmana on ollut mm. taaksepäin nojailu seisotuksen aikana, sopivan vauhdin löytäminen (peitsaus vs. ravi vs. laukka) ja perässä roikkuminenkin. Tyyyylsäää! Seisotusongelmista on pitkälti päästy, joten keskityimme kasvattajan luona ravaamiseen. Sain hieman makusteltavaa siihen liittyen. Täytynee myös pohdiskella onko meidän näyttelyhihnavalinta järkevin mahdollinen, sillä sain kokeilla Muikun emon hihnaa ja tykkäsin, että koira pysyi sillä huomattavasti paremmalla tuntumalla.

Saas nähdä mitä tuosta ipanasta sanotaan. Se on ainakin sisaruksiinsa verrattuna varsin kevytluustoinen, kapeapäinen ja hyvin vaaleasilmäinen. Mielenkiintoista myös, että se on tummunut ruskeista kuvioistaan huomattavasti sisaruksiaan tummemmaksi – pentulaatikossa ei vielä niin selviä eroja ollut havaittavissa.

Sitten niihin taippariasioihin… Jos asia halutaan ilmaista kauniisti, niin sekä koira että omistaja olivat melko lahjakkaasti pihalla kaikilla osa-alueilla. Lueskelin taannoin Suomen Noutajajärjestön Noutaja metsästyskoirana -kyselyä ja tuolla taipparitreeneissä nousi väkisin yksi kyselyn vastaus mieleen:

”SNJ ja sen alueyhdustykset keskittyvät ihan liikaa kaikenmaailman toko ja agilityihin, kun pääpaino olisi oltava metsästyksessä ja metsästyskoirien kouluttamisessa. Ongelma on myös, että kaikenmaailman tyttöset ja tädit jotka eivät itse metsästä ottavat metsästysnoutajia –” (Noutaja metsästyskoirana -kysely, Suomen Noutajakoirajärjestö ry)

Tunsin itseni juuri tuollaiseksi ”kaikenmaailman tyttöseksi ja tähdiksi”, joka oli ottanut spanielin tietämättä juuri mitään sen alkuperäisestä käyttötarkoituksesta. Jos jotakin positiivista, niin en sentään juossut kirkuen karkuun nähdessäni kuolleita eläimiä ja eläinten raajoja. 😛 Muikku on toki ihan näyttelylinjainen sprinkku eikä siis taustoiltaan mikään varsinainen metsästyspanieli, mutta sen molempia vanhempia käytetään metsällä ja sisaruksistakin osa lähti metsästäviin koteihin. Meidän tavoitteena olisi päästä edes taipparit joskus läpi.

Jos jatketaan kauniita puheita, niin Muikku ei varsinaisesti loistanut millään taippareiden osa-alueella. Treeneissä olleista kolmesta muusta sisaruksesta kaikki muut taisivat vetää kunnialla edes yhden sektorin, mutta me… Ehei. Kasvattaja kyllä kannusti, että Muikkukin teki selvästi töitä kaikilla osa-alueilla, mutta tarvitsee varmuutta ja itsenäisyyttä lisää.

Haussa Muikku ei suuremmin hakenut eikä muutenkaan irronnut niin, että olisi pystytty laukausta ampumaan. Hetken verran oli tilaisuus lähellä, mutta se meni yhtä nopeasti kuin tulikin. Kasvattaja totesi, ettei hätiköidä ja säikäytetä koiraa – varmasti järkevä päätös. Kuultiin kuitenkin kahdelle sisarukselle ammutut laukaukset: Muikku käänsi päätä ääntä kohti, mutta jatkoi välittömästi omia touhujaan eli ei säikkynyt ainakaan etäämmältä ammuttuja laukauksia. Hakua en ole Muikun kanssa treenannut kuin pari hassua kertaa todella pienellä alueella ja kehnoin menetelmin. Muikun emolla oli kuuleman samantyyppistä irtoamattomuusongelmaa aikanaan, mutta ahkeran treenaamisen ansiosta se sai lopulta taippareissa kunniamaininnan haustaan. Kasvattaja antoikin nyt hyvät eväät meille hakutreeneihin. Ehdin tänään kokeilla muutamia alkeita ja voi kuinka innokkaasti häntä vispaten Muikku poikkoilikin jo maastossa! Paljon on tehtävää, mutta alku vaikuttaa ainakin ihan lupaavalta. Jospa treeni ja ikä toisivat niitä kaivattuja itsenäisyyttä ja varmuutta.

Jäljellä Muikulla ei mun silmääni ollut kerta kaikkiaan mitään hajua siitä, mitä se oli tekemässä. Kasvattaja kyllä väitti Muikun työskennelleen koko ajan, joten uskottakoon häntä. Jälki osoittautui liian pitkäksi ja koira alkoi jo turhautuakin (ilmeni risujen pureskelua, ininää yms.), joten päätimme siirtyä lähemmäksi kaatoa ja löytyihän se lopulta pienellä (suurella) avustuksella. Harjoitus/koeriistaa metsästyskoirille -ryhmä on Facebookissa tuttu, mutta nyt sille taitaa tulla käyttöä myös omalla kohdalla. Täytynee hankkia riistaa ja vetää lyhyitä jälkiä, jotta Muikku hoksaa idean ja saa itsevarmuutta.

Vesinoutoharjoituksessa käytetty ranta oli sen verran matala, että koirat eivät joutuneet uimaan. Olisi ollut kiva nähdä, olisiko Muikku mennyt muiden perässä uimaan jyrkemmässä rannassa. Se ei ole mun nähteni vielä uinut eikä lähinnä kahlailua harrastavasta Norpastakaan ole oikein uittajaksi. Veteen menemisessä ei sinänsä ole kuitenkaan ollut ongelmia. Ensimmäisellä yrityksellä Muikku ei tarttunut riistapukkiin, mutta toisaalta en myöskään tajunnut tarpeeksi innostaa sitä. Damin tuo nouti kolme kertaa ja palauttikin sen, mitä nyt pienen kaaren kautta. Hieman innokasta härnäämistä ja leikittelyä, niin johan kelpasi tarttua riistapukkiinkin. Saatiin kotiinviemisiksi oma pukki. Norppa tahtoisi olla siitä kovin haltioissaan, mutten vaan oikein tiedä millä mielellä… Epäilen, että sillä kiiltää herkkupala silmissä.

Paljon tuli informaatiota yhdelle päivälle, mutta hyvä niin. Tiesin, etten tiedä oikein mistään mitään ja se vähäkin tieto osoittautui pitkälti vääräksi: noutajapuolelta voi hakea joitakin asioita spanieleiden pariin, mutta sain huomata noiden maailmojen olevan lopulta kovin erilaiset. Ihan ei menny kuin Strömsössä, mutta kyllä me vielä joskus ollaan taippareihin valmiita. 😈