·0 kommenttia

Tarkoitus oli raapustella hihnalenkkejä käsittelevää merkintää eteenpäin, mutta aihe vaihtui kertaheitolla eilen iltalenkin aikana. Tuli todistettua, että Muikku ampaisee näkölähdöllä jäniksen perään – ja vauhdilla ja pitkälle ampaiseekin. ?

Ensin vilahti töpöhäntä ja seuraavalla sekunnilla koiran heijastinliivi viiletti jo jossain otsalamppuni valokeilan äärirajoilla. Ihan turha karjua perään. Usko pois, yritin. Siinä pilliä taskusta kaivellessani (pitikin olla taskussa eikä kaulalla…) ehdin jo nähdä sieluni silmin kuinka jahtaus päättyy auton alle. Se pirun vemmelsääri nimittäin valitsi tietenkin just sen ainoan suunnan, jossa tulee tie vastaan noin puolen kilometrin päässä. Pilli suuhun, luoksetulovihellys ja jokusen sekunnin kuluttua sain huokaista helpotuksesta: heijastinliivi ja kaksi loistavaa pistettä ilmestyivät taas otsalampun valokeilaan. Muikku viiletti pää viidentenä jalkana takaisin oikein riemuloikkien kera. Onnenkiljahduksia, taputuksia, taisteluleikkiä ja muutama vauhdikas nouto palkkioksi. En tiedä kuinka kauas se ehti painella pitkäkorvan perässä, satakunta metriä vähintään ennen kuin hävisi kokonaan pimeyteen. Onneksi oli pilli mukana ja onneksi tuo koira alkaa olla pillin suhteen jo melko varma, mutta sydän ehti silti jättää pari lyöntiä välistä. Pysäyttäminen olisi tietenkin ollut järkevämpi veto, mutta en ehtinyt edes miettiä sitä paniikinpoikasen aikana ja koira huiteli jo jossain Huitsilan Nevadassa siinä vaiheessa, kun sain pillin suuhun.

Saas nähdä miten välikohtaus vaikuttaa jatkossa tuohon tähän asti heikosti irronneeseen perävaunuun. Ihannetapauksessa se sai just tarvitsemansa ripauksen itsevarmuutta, huonommassa skenaariossa saadaan jatkossa työstää tätä ongelmaa ihan olan takaa. Tuumasin, että tämä olisi sopiva hetki hieman pohdiskella sitä, miten olen rakentanut tuolle luoksetuloa ja pysähtymistä. Lisäksi ajattelin tehdä hieman vertailua Norppaan, jonka kanssa tuli aikoinaan mentyä aika pahasti metsään tietyissä asioissa. Muistutettakoon kuitenkin, että luoksetulo ja pysähtyminen ovat vain osa hallintaa, johon sisältyy myös muun muassa runsaasti erilaisia kontakti-, maltti- ja rauhoittumisharjoituksia.


© Marie and Alistair Knock / Flickr (CC BY-NC-SA)

Alkeista alkeet

Ensinnäkin, suosittelen pilliluoksetulon opettamista sanallisen käskyn lisäksi. Pilliluoksetulolla on monia hyviä puolia: Pillin ääni on melko kantava ja korviinpistävä. Siitä ei välity ihmisen tunnetila eli äänen erilaiset nyanssit. Norppa esimerkiksi oppi hyvin nopeasti kuulemaan mun äänestäni, koska lähettyvillä on muita ihmisiä ja koiria. Mitenkäs kävikään luoksetulon kanssa? Ylisosiaaliselle koiralle ne ihmis- ja Norpan tapauksessa varsinkin koirakontaktit ovat ultimaalinen palkinto. Kuullessaan sen tietyn äänensävyn luoksetulokäskyssä se jähmettyi kuin patsas tarkkailemaan ympäristöä sen sijaan, että olisi tullut luokse. Sinne paineli musta häntä heiluen moikkaamaan vastaantulijat – ihan sama kuinka karjuin pää punaisena. Moni ihminen (minä mukaan lukien) sortuu myös helposti maanittelemaan koiraa: ”Tänne. Tänne! Tule nyt! TÄNNE!!!” Tule- ja tänne-käskyt on erittäin helppo pilata turhilla huuteluilla, sillä johdonmukaisuus ja ehdottomuus valuvat sen sileän tien viemäristä alas. Ainakin itse koen, että pilliä tulee käytettyä paljon harkitummin.

Hyödynnän pilliluoksetulon alkeiden opettamisessa klassista ehdollistumista, koska en ole keksinyt operanttia tapaa, jolla luoksetulolle voisi saada yhtä vahvan pohjan. Kyse on siis samasta ideasta kuin Pavlovin koirakokeissa, joissa koirat oppivat kellon äänen tarkoittavan ruokaa ja alkoivat kuolata. Nyt on tarkoitus, että koira oppii yhdistämään pillin äänen siihen, että ohjaajalla on tarjolla jokin aivan superrrkiva juttu ja hakeutuu siksi tämän luokse.

Aloita pennun opettaminen pillille heti luovutusikäisenä: ”Kutsu” napero syömään aina luoksetulovihellyksellä, siis myös vaikka se olisi jo jaloissa odottamassa. Ekoilla kerroilla pentu ei toki vielä tiedä, mitä vihellys tarkoittaa, mutta mikäli siltä löytyy yhtään ahneutta, se hoksaa kyllä nopeasti, että vihellys = ruokaa. Luovutusikäinen pentu syö 3-4 kertaa päivässä, joten toistoja tulee se 3-4 päivässä eli 21-28 viikossa ja 90-120 kuukaudessa. Lisäksi kupillinen ruokaa on melkoinen superrrjuttu – edellyttäen tietenkin, että pentu on perso ruualle. Jos ruoka ei maistu niin hyvin, seuraa omaa pentuasi ja kokeile mikä olisi sille The Juttu. Käytä sitä palkkana. Koittaisin myös huolehtia siitä, että pentu ei pääsisi tässä vaiheessa tekemään tätä The Juttua muutoin kuin palkkana pilliluoksetulosta.

En vaatisi pentua istumaan ja odottamaan kupin ääressä, vaan antaisin kupin kirsun eteen välittömästi vihellyksen jälkeen (toki vasta koiran saavuttua paikalle). Tässä on taka-ajatuksena ensisijaisesti ajoitus: mitä nopeammin pentu saa superrrjutun vihellyksen jälkeen, sitä helpompi sen on hoksata vihellyksen ja superrrjutun yhteys. Lisäksi haluan ainakin uskoa, että kupin ilmestyminen nenän eteen viivytyksettä saa pennun myös reagoimaan nopeammin. Nyt on tärkeintä takoa pennun päähän, että vihellyksen kuullessaan sen kannattaa rynnätä täyttä häkää omistajan luokse. Istumisen ja luvan odottamisen pystyy opettamaan muutaman viikon myöhemmin eikä pieni viivästys tuottanut ainakaan Muikun kanssa ongelmia.

Kun olet viheltänyt pentua parin viikon ajan ruokakupille sisällä, siirry ainakin osalla ruokintakerroista ulos tuttuun ja häiriöttömään paikkaan. Älä näytä ruokaa ja kuppia koiralle, vaan vie se pihalle vaikka ennen pentua. Jos vaikuttaa tarpeelliselta, laita pennulle hihna/liina perään. Anna pennun touhuta aluksi hetki omiaan, mutta kutsu se kuitenkin pillillä luokse ennen kuin ympäröivä maailma alkaa kiinnostaa liikaa. Ja taas kuppia kirsun eteen, jotta pentu hoksaa, että superrrrjuttua on luvassa ulkonakin vihellyksen jälkeen. Jos et halua ruokkia joka kerta ulkona, jatka pillityksiä sisälläkin. Ulkoruokintaa harjoittaisin viikon tai pari riippuen siitä, kuinka ahkerasti viitsii raahata ruuan ulos.

Toimin Muikun kanssa oikeastaan täysin edellä kuvaillulla tavalla. Se ei ole erityisen ahne, mutta ruoka kelpaa kyllä enkä joutunut keksimään vaihtoehtoisia palkitsemistapoja vielä tässä vaiheessa. Norpan kanssa hoksasin ottaa pillin käyttöön vasta koipileikkauksen jälkeen eli kuntoutusajan huomioiden vasta joskus vajaa 1,5-vuotiaana. Kutsuin sitä kyllä pillillä ruokakupille, mutten yhtä järjestelmällisesti: jos koira oli jo jaloissa, jätin vihellyksen viheltämättä enkä kutsunut sitä koskaan ruokakupille ulkona. Norppa on huomattavasti persompi ruualle kuin Muikku, joten sille olisi varmasti voinut rakentaa huomattavasti vahvemman pilliluoksetulon, jos olisi aloittanut jo luovutusiässä ja toiminut järjestelmällisemmin.

Varovaisia ensiaskeleita

Kun olet viikon tai pari ruokkinut koiraa ulkona vaikkapa tutulla pihamaalla, on aika siirtyä uusiin ympyröihin. Luoksetulopillitystä voi kokeilla vaikkapa tutussa metsässä tai puistossa, kun pentu on suhteellisen rauhallisessa ja kontaktia hakevassa mielentilassa. Muistutettakoon, että vahvan kontaktin luominen on hallinnan perusta. Tästä syystä kontaktiharjoitusten ahkera tekeminen erilaisissa ympäristöissä on erittäin tärkeää: kulkiessasi sosiaalistamassa pentuasi milloin missäkin palkitse, kun se ottaa sinuun oma-aloitteisesti katsekontaktia – kokeile myös saada pentu reagoimaan nimeensä ja palkitse kontaktista.

Et ehkä ole halukas raahaamaan ruokakippoa ja ruoka-annoksia mukaan pikkukävelyillenne, joten tässä vaiheessa aletaan hieman lisätä variaatiota palkitsemisessa. Joskus kannattaa kuitenkin ehkä yllättää koira ja napata se ruoka-annoskin metsään palkkioksi. 😉 Muista koiralähtöisyys palkitsemisessa: Et voi päättää palkitsevasi kuivilla nameilla niiden helppouden vuoksi, jos koirasi ei niistä perusta. Voit toki yrittää kasvattaa sen mielenkiintoa niitä kohtaan, mutta tässä vaiheessa pennun tulisi saada edelleen superrrpalkkaa luoksetulosta, jotta se kokee luoksetulon superrrkannattavana. Toistaiseksi kannattanee myös vielä rajoittaa palkkaustavat muutamaan superrrjuttuun ja välttää koko armadan ottamista käyttöön. Sen kokonaisen valikoiman merkitys kasvaa siinä vaiheessa, kun ympärille alkaa ilmestyä entistä enemmän houkuttelevia häiriötekijöitä rohkeuden kasvaessa ja viettien heräillessä.

Kokeile siis kutsua pentua pillillä luokse jossakin rauhallisessa ympäristössä ja pennun mielentilan ollessa vastaanottavainen. Jos (KUN!) pentu ryntää luoksesi, palkitse se ruhtinaallisesti. Toista näitä harjoituksia kerran tai pari päivässä erilaisissa helpoissa ympäristöissä, mutta älä missään nimessä käytä pilliluoksetuloa vielä ns. ”tositilanteissa”. Jos hallinta pettää, yritä houkutella pentu jollakin muulla keinolla luoksesi tai nappaa se vauhdista kiinni (suosittelen tosin välttämään sellaisia jahtausleikkejä ja -tilanteita, joissa sinä juokset pennun perässä – sellaiset opettavat äkkiä pennulle, että juokseminen pois luotasi on hauskaa ja kannattavaa). Jatka edelleen samaan aikaan myös luoksetulopillityksiä ruokakupin ääressä, mutta voit ehkä hiljalleen alkaa luopumaan niistä. Yllättäisin koiran kyllä silloin tällöin aikuisenakin kutsumalla sen pillillä ruokakupille sisällä, kotipihassa tai vaikkapa metsässä.

Taas sama juttu kuin edellä: Muikun koulutus perustui pitkälti esiteltyyn tapaan. Norpan kanssa toteutin samaa runkoa, mutta se järjestelmällisyys puuttui tässäkin vaiheessa. Kontaktin luominen jäi puolitiehen. Kiirehdin ja hätiköin innoissani liian nopeasti tämän vaiheen yli.

Yleistä ja yllätä

Kasvata haastetta lisäämällä häiriöitä mahdollisimman kontrolloidusti siinä vaiheessa, kun alat tuntea olosi varmemmaksi ja koet koiran aidosti sisäistäneen pilliluoksetulon merkityksen. Tässä vaiheessa on erittäin tärkeää, että et saa antaa koirasi epäonnistua. Suosittelenkin liinan käyttöönottoa varsinkin ”murkkuikäisen” kanssa, mutta muistutan kuitenkin, että tarkoitus ei ole vetää koiraa liinalla luokse, vaan ainoastaan estää sen karkaaminen ulottumattomiin. Luoksetulon pitää tulla koiralta vapaaehtoisesti, ei pakotettuna. Anna liinan roikkua vapaana perässä ja tartu siihen vain, jos tarve tulee.

Edellisen kappaleen valossa lienee itsestään selvää, että luoksetulopillitystä ei pidä vielä tässäkään vaiheessa käyttää tilanteissa, joissa hallinta on jo menetetty. Turha itkeä, kun maito kaatui jo. Jos olet epävarma, jätä mieluummin viheltämättä tai helpota ensin tilannetta kontrolloidusti ja kutsu vasta sitten. Korostan sanaa kontrolloidusti, sillä häiriöitä pitää treenata, mutta vain tilanteen ollessa hallinnassa. Mä pidin tätä aivan idioottina ohjeena Norpan kanssa, koska koin jokaikisen tilanteen olevan epävarma. Kyse oli siitä, että olin edennyt liian nopeasti liian vaikeisiin tilanteisiin. Jos tuntuu tältä, ota takapakkia ennen kuin sitä tulee homman karatessa käsistä. Ja hyödynnä liinaa, jos se tuo varmuutta itsellesi.

Nyt on aika ottaa esiin koko palkkojen kirjo, mutta muistutan yhä edelleen, että palkan kuin palkan pitää olla koiralähtöinen ja toisaalta myös tilannekohtainen. Palkitse ISOSTI, kun koira onnistuu erityisen haastavissa tilanteissa. Helpommista tilanteista ja kehnommista suorituksista palkataan maltillisemmin tai jätetään kokonaan palkkaamatta – peilaa suoritusta aina koiran tasoon. Vaihtele palkkaamistapoja ja ole yllätyksellinen. Jos palkkaat luoksetulosta aina vaikkapa sillä kuivalla namilla, koira tekee aina saman punninnan: kannattaako hakea kuiva nami vai onko jäniksen perään säntääminen, riistan jäljelle lähteminen tai vastaantulijoiden moikkaaminen palkitsevampaa. Itsekkäänä olentona koira toimii aina tavalla, jonka se kokee omaksi edukseen. Jos kuiva nami häviää ympäristön houkutuksille, niin ”Se on moro!” ja näät vaan peräpeilin. Mikäli taas onnistut olemaan positiivisessa mielessä yllätyksellinen, koira ei koskaan tiedä mitä tuleman pitää ja ainakin itse oletan sen valitsevan silloin luoksetulon. En kuitenkaan lupaa, että tämä toimii kaikentyyppisillä koirilla, esimerkiksi hyvin voimakkaasti itsenäisestä ja/tai riista- tai saalisviettisestä koirasta ei ole kokemusta. Sellaiselle riistan jälki tai pakeneva riista voi olla niin ultimaattinen houkutus, että sinne hävisi horisonttiin mokoma.

Alla vielä pieni luettelo erilaisia palkkaamisvaihtoehtoja. Olen pohtinut näitä lähinnä lintukoiran omistajana omiin tarkoituksiini, joten lista ei välttämättä inspiroi kauheasti esimerkiksi vinttikoira- tai paimenkoiraihmisiä. Suosittelen tutustumaan omaan rotuun, sen alkuperäiseen käyttötarkoitukseen ja luontaisiin ominaisuuksiin sekä tietenkin siihen omaan koirayksilöön. Palkkaamistapojen kehittämisessä on oikeastaan vain taivas rajana! Ja aina paras palkka on tietenkin se juttu, mitä koira juuri sillä hetkellä tavoittelee. Oma lukunsa on sitten se, että onnistuuko ohjaaja käyttämään luovuuttaan ja hyödyntämään tätä palkkaamisessa tai voiko/kannattaako kyseisellä asialla ylipäätään palkata ensinkään.

  • ruoka ja namit: kädestä/maasta/kupista/saalistaminen, lähellä/etäällä ohjaajasta
  • vetoleikit: lukuisat erityyppiset vetolelut
  • jahtaamisleikit: narupallo pitkällä narulla/viehetyyppinen/pallon heittely/koirasta poispäin juokseminen – harkiten myös koiran perässä juokseminen
  • noutaminen: kahden lelun leikki/markkeerausnouto/vesinouto
  • nenätyöskentely: damien/lelujen/ruuan/avainten etsiminen, kiinnostaville hajuille vapauttaminen
  • äänekkäät lelut: erilaiset vinkulelut/tyhjä pullo
  • sosiaaliset: kehumisen eri asteet/silittäminen/rapsutukset/muiden tervehtiminen

Muikku on ollut aivan ihana kouluttaa ja motivoida! Sen silmät alkavat liekehtiä usein jo pelkistä vuolaista kehuista ja rapsutuksista. Pallon perässä juokseminen on ihan huippua, samoin taisteluleikit. Haustakin se alkaa jo innostua siinä määrin, että sitä voi varmaan jatkossa käyttää palkkana. Ruoka ja herkut kelpaavat nekin ja jotkut namit ovat selvästi parempia kuin toiset. Ihan sama mitä olen kokeillut, Muikku on ollut aina ihan täysillä mukana. Norppa sen sijaan on haastavampi. Sille ultimaattinen palkka olisi vieraiden ihmisten ja koirien moikkaaminen, mutta kyseisen palkan käyttäminen tuntuu todella haastavalta. Sosiaalinen palkka mun suunnalta ei erityisemmin kiinnosta. Norppa näyttää lähinnä sanovan: ”Ai, jäin ilman palkkaa – pöh ja pah.” Ruuan tähden tuo menisi vaikka takapuoli edellä puuhun, mutta se ei silti voita vastaantulijoiden tervehtimistä. Lisäksi kaikki ruoka katoaa ääntä kohti yhtä suurella intohimolla – koita siinä sitten arvioida kuinka koira arvottaa erilaiset suuhunpantavat. Leluista se ei ole koskaan erityisemmin innostunut. Oikeastaan tyhjät pullot on ainoa asia, joille Norpan voi sanoa oikeasti syttyvän. Nenänkäyttö olisi mieluista, mutta en ole osannut ja tajunnut hyödyntää sitä riittävästi palkitsemisessa. Lisäksi Norpan koivet aiheuttavat hieman päänvaivaa palkkaamisen valinnassa, sillä on ollut pakko luopua vauhdikkaimmista ja äkkikäännöksiä sisältävistä menetelmistä.

En osaa eksaktisti määritellä sitä, koska pilliluoksetuloa voi alkaa käyttää ”tositilanteissa”. Riippuu varmasti koirasta, tilanteesta ja aika paljon myös olosuhteista. Mä en esimerkiksi ennen tätä päivää kuvitellutkaan, että lähtisin kutsumaan Muikkua jäniksen perästä yli sadan metrin etäisyydeltä. Ensinnäkin me ei olla tuollaisilla etäisyyksillä harjoiteltu. Toiseksi en tiennyt kantaisiko pilli jahtaamisen hurman yli. Pakon edessä ei kuitenkaan ollut oikeen mitään muuta vaihtoehtoa, koska pelkäsin oikeasti koiran jäävän auton alle. En tosin tiedä kuinka realistinen tuo pelko oli eli olisiko Muikku luopunut oma-aloitteisesti jahtaamisesta ennen tielle saapumista. Enhän voi olla varma siitäkään oliko Muikku jo luopunut ajosta pillin kuullessaan, mutta katsoin silti aiheelliseksi palkata sen luoksetulosta ennennäkemättömän ruhtinaallisesti.

Se jarru

Luoksetulon merkitystä korostetaan kovasti, mutta henkilökohtaisesti pidän pysähtymistä lähes yhtä tärkeänä taitona. Se voi itse asiassa olla joissakin tapauksissa helpompikin opettaa ja toisaalta helpompi koiran myös noudattaa kuin perinteinen luoksetulo. Jos luoksetulossa on menty metsään, suosittelen aloittamaan tyhjältä pöydältä ja vaikka iskostamaan ensin selkärankaan pillipysähtymisen. Mikäli kyse on pennusta, niin itse aloin opettaa pysähtymistä Muikulle siinä vaiheessa, kun luoksetulon alkeet tuntuivat hiljalleen menneen perille.

Huomaa, että pysähtymispillitys ei voi olla samanlainen kuin luoksetulopillitys. Meillä tullaan luokse kahdesta lyhyestä vihellyksestä (pi pi) ja pysähdytään yhdestä pidemmästä (piii). Nämä voi kuitenkin jokainen päättää itse. Kannattaa ehkä harjoitella luontevalta tuntuvat pillitykset ilman koiraa, sillä pillistä on yllättävän hankala saada samanlainen ääni joka kerta. Itse en todellakaan ole erityisen hyvä pillipiipari. Vihellyksen lisäksi sinun tulee valita haluatko koiran vain seisahtuvan aloilleen vai myös istuutuvan, kun se kuulee pysähtymispillityksen. Itse päätin opettaa pysähtymisen istumisen kautta, sillä haluaisin tuon istahtavan myös ylösajossa. Voit myös halutessasi opettaa koiralle käsimerkin pysähtymistä (ja miksei myös luoksetuloa) varten. Minä käytän pysähtymismerkkinä taivasta kohti nostettua vasenta kättä. Luoksetulon aikana laitan puolestani molemmat kädet alaviistoon kohti maata.

Istumisen kautta pysähtyminen opetetaan yksinkertaisesti opettamalla pentu ensin istumaan. En mene tässä sen syvällisemmin tämän peruskäskyn opettamiseen, mutta suosittelen itse välttämään houkuttelua tai pakottamista. Istuminen on erittäin helppo opettaa naksutinkoulutuksen periaatteilla, joten jos kyseinen aihepiiri yhtään kiinnostaa, niin tutustu siihen. Muista, että haluat opettaa koiran istumaan pillin vihellyksestä. Se tapahtuu ihan samalla periaatteella kuin istu-käskysanankin opettaminen, mutta nyt käytät suusi sijaan vaan pilliä. Tällä tavalla koira oppii istahtamaan vihellyksestä lähellesi, mutta palkkaustavasta riippuen ei välttämättä ymmärrä, että istua voi myös etäämmälle sinusta. Tuskailinkin itse aikani sen kanssa, että Muikku ei tosiaankaan pysähtynyt, vaan ryntäsi lähelleni ja istahti sitten. Tämä johtui puhtaasti siitä, että olin palkannut sen aina ojentamalla namin kädestä.

Koira oppii pysähtymään etäämmälle, kun se palkataan etäältä. Pallohullun koiran kanssa kannattaa tässä yhteydessä hyödyntää pallolla palkkaamista. Sen sijaan, että palkkaisit koiran ojentamalla sille makupalan, heitätkin pallon palkaksi. Näin koira oppii, että sen ei tarvitse tulla lähietäisyydelle saadakseen palkkansa. Meillä ainakin välimatka alkoi kasvaa ihan itsestään, kun siirryin ruokapalkasta pallopalkkaan. Kannattaa vaihdella pallon heittosuuntaa, jotta koira ei ala ennakoida ja juosta valmiiksi vastaanottamaan palloa. Välttelisin myös pallon heittämistä suoraan koiraa kohti, sillä Muikku ainakin rakastaa nimenomaan pallon jahtaamista – suuhun kävelevä ”saalis” ei ole lähellekään yhtä houkutteleva. Mikäli pallo ei saa koiraasi syttymään, joudut itse vähän kehittelemään ideoita etäältä palkkaamiseksi. Jos koirasi osaa esimerkiksi odottaa kupin ääressä lupaa syödä, voit viedä maaston ruokakupin sen nähden ja hyödyntää sitä palkkaamisessa. Suosittelen muutoinkin pohtimaan, kuinka pysähtymisen palkkaamiseen saisi yllätyksellisyyttä.

Mikäli haluat koiran vain seisahtuvan aloilleen, järkevin tapa lienee hyödyntää palkkaamisessa palloa ensi metreistä lähtien. Puhallat pilliin pysähtymisvihellyksen ja heti kun koira vilkaiseekin suuntaasi, pallo lentää palkaksi. Pallohullu koira oppii muutamasta toistosta kääntämään katseen omistajan suuntaan ja pysähtyy näin ainakin lyhyeksi hetkeksi. Tätä hetkeä aletaan pidentää hiljakseen venyttämällä pysähtymiskäskyn ja palkan väliä eli koiran täytyy pysyä aloillaan hetki ennen kuin pallo lentää. Odotusajan pidentäminen täytyy toteuttaa epäsäännöllisesti: 1s, 2s, 1s, 3s, 2s, 1s, 4s, 3s, 4s, 2s, 5s…

Muikun päästyä jyvälle pysähtymisen ideasta, opetin sen myös pysymään aloillaan vapauttamiseen saakka. Aloitin tämän hihkaisemalla ”Vapaa!” juuri ennen kuin heitin pallon. Erillisten malttitreenien ansiosta pystyn nykyään heittämään pallon ja Muikku istuu silti aloillaan, kunnes vapautan sen. Mieti koetko vapauttamisen opettamisen järkevänä. Tämä saattaa jossain worst case scenariossa osoittautua halvaksi henkivakuutukseksi: Koirasi ryntää kohti tietä ja saat sen pysäytettyä pillillä, mutta jos luoksetulon kanssa on ongelmia eikä koiralle ei ole opetettua pysähtymisessä kestoa ja käskyn alla pysymistä. Voit vain sydän syrjälläsi toivoa, ettei koira keksi lähteä hortoilemaan ennen kuin pääset sen luokse tai ehdit palkita sen poispäin tiestä. Oma periaatteeni on, että käsky päättyy aina toiseen käskyyn tai vapauttamiseen.

Loppuun sama virsi kuin luoksetulonkin suhteen: Toistoja, toistoja ja toistoja, mutta varo aiheuttamasta inflaatiota. Sen vältät sillä, että palkkaat riittävän motivoivasti ja ennalta-arvaamattomasti. Muista myös, ettet käytä pysähtymiskäskyä liian vaikeissa tilanteissa ennen kuin se on selkärangassa. Varmista, että koira ei pääse epäonnistumaan: älä epäröi laittaa koiralle liinaa perään äläkä ahnehdi ja etene liian nopeasti.


© lawrencegs / Flickr (CC BY-NC-SA)

·0 kommenttia

Olen jo jonkin aikaa suunnitellut tekeväni postauksen Facebookin koiramaailmasta. Tarkoitus oli ensin änkeä FB-ryhmien ja -sivujen TOP 10 -listat samaan merkintään. Eihän siitä mitään tullut, kun hyviä ryhmiä ja sivuja on huomattavasti enemmän kuin 10 kappaletta. Näin ollen päädyin jakamaan postauksen kahteen osaan. Tässä tulevat Facebookin kiinnostavimmat koiraryhmät! Koira-aiheisten FB-sivujen osion saatte joskus tai jouluna.

Koulutus ja harrastaminen

Vähintään kolmannes seurantalistani ryhmistä käsittelee lintukoirien koulutusta. Suosikkeihini nousevat Noutajien koulutus, Lintukoirien positiivinen koulutus ja Clicker Gundog. Näistä ensimmäistä tulee seurattua ehkä tiiveimmin, sillä siellä on edustettuna kirjo erilaisia koulutusmenetelmiä. Vaikka itse nojaankin pitkälti ns. positiivisiin menetelmiin, luen uteliaana myös muiden menetelmien ideologiasta ja perusteluista. Lintukoirien positiivinen koulutus ja Clicker Gundog -ryhmät käsittelevät kumpikin positiivisia koulutusmenetelmiä. Englanninkielisessä ryhmässä esitellään kuukausittain uusi haaste, joka on tarkoitus opettaa omalle koiralle ja videoida sitten suoritus muiden nähtäväksi. Näissä ryhmissä ovat edustettuina erityisesti seisojat ja noutajat. Spanieleitakin on, mutta ei lähellekään yhtä paljon – tai ainakaan omistajat eivät kirjoittele yhtä aktiivisesti kuin muu lintukoiraväki. Sprinkuille löytyy oma Springerspanielit metsästyskäytössä -ryhmä, mutta se keskittyy enemmänkin koetuloksiin ja saaliisiin kuin koulutusvinkkien jakamiseen. Näin itse metsästämättömänä ja hyvin vähän metsästäjiä tuntevana, olen erittäin onnellinen Harjoitus/koeriistaa metsästyskoirille -ryhmän olemassaolosta: Metsästäjät myyvät tai joskus jopa lahjoittavat siellä ylimääräistä saalista harjoitus- ja koeriistaksi. Homma toimii myös toisinpäin eli voit tarvittaessa kysellä haluamasi riistan perään perään.

Seuraan oikeastaan vain yhtä yleismaailmallisemmin eläinten koulutusta käsittelevää ryhmää. Jos jollakin on antaa suosituksia (suomeksi tai englanniksi), niin olisin niistä erittäin kiitollinen. Eläinten positiivinen kouluttaminen on suunnattu puhtaan positiivista kuluttamista tavoitteleville eläinlajiin katsomatta, mutta koirat ovat yliedustettuna muihin lajeihin verrattuna. Hevosistakin on ihan kiitettävästi asiaa ja satunnaisesti olen törmännyt myös ainakin jyrsijöiden, kanien ja kissojen kouluttamista käsitteleviin aloituksiin.

Koiraharrasteisiin liittyvistä ryhmistä aktiivisimmassa seurannassa ovat Rally-Tokoyhdistys, MEJÄ-harrastajat ja Match Show. Syynä lähinnä kyseisten ryhmien aktiivisuus. Rally-tokon parissa on paljon loistavaa keskustelua niin rallyn kouluttamisesta kuin lajin säännöistäkin, joten sitä voin suositella lämpimästi kaikille lajista kiinnostuneille. MEJÄ-harrastajien päivitykset loikkaavat säännöllisesti uutisvirtaan, mutta ne käsittelevät pitkälti mejäkokeiden tuloksia, treenikuulumisia tai sääntöihin liittyviä epäselvyyksiä, varsinaisia koulutusvinkkejä on hyvin vähän. Match Show -ryhmää tulee seurattua vain mätsäreiden bongaamiseksi. Minkäänlaisia vinkkejä en ole kyseisestä ryhmästä hakenut. Muiden lajien ryhmistä uteliaisuutta herättävät erityisesti VEPE – vesipelastus ja Pelastuskoirakko, mutta kyseiset ryhmät ovat valitettavan hiljaisia. Perinteisestä tottelevaisuuskoulutuksesta en ole niin innoissani, mutta TOKO-ryhmää tulee satunnaisesti vilkuiltua. Toivottavasti jatkossa tulisi enemmän käyttöä Kokeet ja luonnetestit, koko Suomi -ryhmälle.

Ruokinta, terveys ja jalostus

Koiran kuivamuonat ja täysravinnot on vakipaikka kaivella kokemuksia erilaisista nappulamerkeistä. Ryhmässä annetaan myös apua ruokintaongelmissa, mutta pääpaino on kuitenkin tosiaan erilaisissa kuivamuonakokemuksissa. Varsinaisissa ruokintaongelmissa siirryn yleensä selaamaan Luonnonmukainen ruokinta, barffaus, raakaravinto -ryhmää tai Katiskaa – jälkimmäisestä lisää seuraavan väliotsikon alla. Rajallisen pakastin tilan vuoksi meillä ei ole syöty raakaa, vaikka nyt muuton myötä siihen tosin olisi jo hieman paremmat mahdollisuudet. Raakaan keskittyvästä ryhmästä on kuitenkin kohtalaisen helppo löytää esimerkiksi erilaisten ravintoaineiden tarvetta koskevia tietoja. Ryhmästä voivat kiinnostuneet myös bongailla vaikkapa lihaisten luiden ja ruhojen myynti-ilmoituksia. Onpa joskus jotakin näyttänyt menneen ihan lahjoituksena ”Kunhan eroon pääsee” -periaatteella.

Yksi aktiivisimmin seuraamistani ryhmistä on nimeltään Koiran nivelrikko. Kyseessä on vertaistukiryhmä tuki- ja liikuntaelinsairauksia sekä nivelrikkoa sairastavien koirien omistajille. Muutkin koiraihmiset ovat toki tervetulleita, mutta ylläpito pitää tiukasti huolen siitä, että ryhmässä jaetaan tietoa ja tukea tuomitsematta ketään, sillä koiran sairastuminen on jo itsessään tarpeeksi rankka kokemus monelle. Sieltä löytyy runsaasti kullanarvoisia vinkkejä muun muassa ammattitaitoisista ortopedeista, leikkaushoidoista, konservatiivisista hoidoista ja tukihoidoista. Joukkotarkkipalsta on ollut tarkan kyttäämisen kohteena nyt, kun Muikun PEVISA-tutkimukset alkavat olla ajankohtaisia. Päädyin tosin lopulta itse joukkotarkastuksen järjestäjäksi, kun kysyntää oli reippaasti ylimäärin tarjontaan nähden. Kokemuksia eläinlääkäreistä– ja Eläinlääkäreiden hoitovirheet – Onko sinulla kokemuksia? -ryhmiä tulee seurattua ihan silkasta mielenkiinnosta.

Koiran lihaksisto & liikkuminen kuuluu niihin ryhmiin, joita voisi seurata tiiviimminkin. Siellä tuntuu olevan paljon hyvää keskustelua ja avauksia koirien fysiikkaan ja liikkumiseen liittyen. Kokonaisvaltaisen koiranjalostuksen tuki HETI ry on erittäin mielenkiintoinen, mutta valitettavan epäaktiivinen ryhmä. Kun sinne jotakin silloin tällöin postataan, kahlaan yleensä keskustelun ja siihen linkitetyt artikkelit huolella läpi. Aidosti koirien hyvinvointiin panostavaan jalostukseen liittyen saisi olla enemmänkin keskustelua – eikä vain tässä ryhmässä.

Sekalaiset

Katiska.infon samanniminen Facebook-ryhmä lukeutuu yhdeksi parhaista koiraryhmistä. Tunnuslauseensa mukaisesti Katiska on koiratiedon rautalankahässäkkä, josta löytyy oikeastaan mitä vain ja näkemykset esitellään poikkeuksellisen perustellusti. Tosin viime aikoina ryhmässä on ollut paljon aloituksia, joita en ymmärrä enkä koe niiden istuvan ryhmän asiapitoiseen linjaan alkuunkaan: muista ryhmistä ja muualta netistä lainataan kyseenalaisia väitteitä, jotta päästään ilkkumaan ja irvailemaan niin asioille kuin ihmisillekin. Toinen ihan kelvollinen sekametelisoppa on Noutajaihmisen tukea ja apua. Kyseinen ryhmä tosin leimautuu vielä Katiskaakin voimakkaammin perustajaansa. Allekirjoittanutta häiritsee näissä molemmissa ryhmissä se, että osa jäsenistä tuntuu nostavan kovasti ylläpitäjiä pallille. Itse koen, että viestien sisältö on esittäjäänsä tärkeämpää. Erinomaisia pointteja ja näkökulmia tulee ryhmissä useammaltakin suunnalta.

Hyödyllisistä ryhmistä mainittakoon Karkurit, Koiratutkimuksia ja Koiraystävällinen Suomi. Karkureissa jaetaan katoamisilmoituksia ja näköhavaintoja eläimistä. Ryhmän säännöt ja niiden valvonta ovat hyvin tiukkoja, mutta pidän sitä vain hyvänä asiana, jotta mahdollisimman moni karkulainen saataisiin ehjänä kotiin ja tieto löytymisestä kaikille kiinnostuneille. Koiratutkimuksia-ryhmässä esitellään nimen mukaisesti erilaisia koiriin liittyviä tieteellisiä tutkimuksia, mutta ryhmä on valitettavan epäaktiivinen. Koiraystävällinen Suomi on puolestaan erinomainen apuväline esimerkiksi pentua sosiaalistavalle tai koiran kanssa kotimaassa reissaavalle ihmiselle: siellä jaetaan kokemuksia ravintoloista, pysähtymispaikoista, kahviloista yms. paikoista, jotka toivottavat nelijalkaiset ystävämme tervetulleiksi asiakkaiksi.

Loppuun vielä oikeasti sekalainen sakki erilaisia koiraryhmiä. Valokuvauksesta ja hienoista valokuvista nauttivana seurailen intohimoisesti Koiravalokuvaus-ryhmää, mutten toistaiseksi ole rohjennut siellä omaa tuotantoa julkaista. Ryhmä on kiitettävän aktiivinen. KIRPPUTORI KOIRATARVIKKEILLE! -ryhmää tulee silmäiltyä siltä varalta, että joskus osuisi jotain ylitsepääsemätöntä eteen. Olen kuitenkin varovainen nettishoppailujen kanssa enkä toistaiseksi ole rohjennut ostaa mitään FB-kirppiksiltä. Sympaattisista sarjakuvista pitäville suosittelen lämpimästi Ellu&Allu-ryhmää. Jos taas koet, että elämässäsi ei ole riittävästi draamaa, asia korjaantuu helposti Koirat-ryhmään liittymällä.

Rotukohtaiset

Mietin pitkään laitanko esittelyyn yhtäkään Facebookin rotukohtaista ryhmää, sillä niitä voi kaivaa Naamakirjan kätköistä satoja ja taas satoja. Jokaiselle vähänkään äärimmäisen harvinaista yleisemmälle rodulle löytynee vähintään yksi kotimainen ryhmä ja lukuisia muita ulkomailta. Koska oletan, että blogin vakituisimmat lukijat ovat kiinnostuneet labbiksista ja/tai sprinkuista, päädyin lopulta esittelemään ”omien rotujeni” ja muutaman muun kiinnostavaksi kokemani rodun ryhmiä.

Englanninspringerspanieleille on vähän turhankin monta ryhmää. Mun seurantalistalleni kuuluvat Englanninspringerspanieli, Englanninspringerspanielit ja English Springer Spaniels. Molemmat suomalaiset ryhmät ovat jotakuinkin yhtä aktiivisia ja molemmissa jaetaan hyvin samanlaista sisältöä eli lähinnä omien koirien kuvia. Ryhmät eroavat ehkä lähinnä niin, että yksikössä olevassa ryhmässä on tiukempi moderointi, esimerkiksi aloitukseen saa laittaa vain yhden kuvan. Englanninkielisestä ryhmästä löytyy sprinkkuväkeä niin englanninkielisistä maista kuin muualtakin. Siellä on ehkä kuvien rinnalla enemmän rotuun ja yleisesti koiriin liittyvää keskustelua kuin suomalaisissa vastineissaan. Mainittakoon tässä yhteydessä vielä uudelleen Springerspanielit metsästyskäytössä, jossa jaetaan tosiaan lähinnä koetuloksia ja saaliskuvia. Ryhmään mahtuvat niin englantilainen kuin walesilainenkin versio springerspanielista.

Labradorinnoutajien suurin ryhmä löytyy rodun nimellä eli Labradorinnoutaja. Se on erittäin aktiivinen ryhmä, josta löytyy oikeastaan kaikkea: kuvia, koulutusvinkkejä, ruokinta- ja hoito-ohjeita, terveyskyselyjä sekä runsaasti vertaistukea koheltavien luppien omistajille. Ryhmää jokusen vuoden seuranneena täytyy todeta, että labbis taitaa olla mainettaan huomattavasti hankalampi koira. Ihmisillä on niin paljon ongelmia karkailevien, hihnassa vetävien, taloa tuhoavien, ruokaa varastavien ja ties mitä tekevien labbisten kanssa. Labbisryhmästä löytyy niin näyttelylinjaisten kuin käyttölinjaistenkin omistajia. Jokunen käyttisihminen koki taannoin, että käyttiksiä ei osata arvostaa riittävästi siinä ryhmässä, joten niille luotiin oma ryhmänsä Käyttölinjaiset labradorinnoutajat ei ole lähellekään yhtä vilkas kuin ensin mainittu labbisryhmä, mutta siellä käydään toisinaan erittäin mielenkiintoisia koulutuskeskusteluja.

Muiden kiinnostavien rotujen parista haluan nostaa erityisesti esiin kaksi ryhmää: Suomen Landseeryhdistys Ry ja Sileäkarvaisen collien terveys ja jalostus. Näissä ryhmissä käydään sellaisia jalostukseen ja terveyteen liittyviä keskusteluja, joita toivoisin näkeväni myös muiden rotujen parissa. Varsinkin lansuyhdistyksen ryhmässä käytävä keskustelu on poikkeuksellisen avointa ja hyvässä hengessä toteutettua. Lansuväestä välittyy aidosti se, että he haluavat viedä rotuaan eteenpäin. Muita seuraamiani roturyhmiä ovat ainakin LANDSEER FINLAND, Landseer / Finland, Fieldspanielit, Stabyhoun Finland, Isovillakoira,Sileäkarvainen noutaja, sk.collie ja kultainennoutaja.

Mitä ryhmiä te lukijat seuraatte? Suosituksia otetaan vastaan!

·0 kommenttia

Vuosimallin 2016 Koiramessut, Helsinki Winner, Helsinki Puppy Show, Voittaja ja Voittaja Puppy Show täyttivät Messukeskuksen tänä viikonloppuna. Tapahtuma keräsi yhteen yli 300 rotua ja ties kuinka monta kymmentä (vai peräti sataa) tuhatta koirayksilöä. Monen koiraihmisen niin hartaasti odottama viikonloppu on nyt sitten takanapäin. Mitä jäi käteen?

Harkitsin pitkään Muikun ilmoittamista sunnuntain Voittajaan, mutta spanielierkkarin näyttelydebyytin jälkeen katsoin parhaaksi astella näyttelykehään seuraavan kerran kesällä. Olishan se ollut ihan mielenkiintoista pyörähtää oman junnun kanssa kehässä, mutta toisaalta olen näin jälkihuumassakin täysin tyytyväinen päätökseeni. Onhan tuo paikkana melkoinen hullunmylly koiralle, varsinkin näyttelyihin tottumattomalle sellaiselle. Siksi toiseksi toivon, että vältimme tällä todennäköiset kennelyskätartunnat ja muut ikävät yllätykset.

Aiempiin vuosiin poiketen en viihtynyt kovinkaan pitkiä aikoja kehien luona. Jotenkin sitä katsoo touhua aivan eri silmällä kuin vielä muutamia vuosia sitten. Silloin olin haltioissani koiramäärästä ja keskityin räpsimään kuvia kehissä olevista koirista. Nyt tiirailin lähinnä kehien reunoja. Kaikki se hääräämisen ja puunaamisen määrä tuntuu utopistiselta, vaikka toisaalta ymmärränkin, että kyseessä on maamme suurin koiranäyttely. Tämä on oikeastaan yksi syy, miksi en ilmoittanut Muikkua mukaan: Sisarukseni irvailevat kuinka kampaan, pesen ja trimmaan Muikun turkkia jatkuvasti (eh, kampaus viikon-kahden välein ja pesu kerran kuussa-puolessatoista). Voi sitä hirnunnan määrää, minkä silkkitakki aiheutti taannoin. 😆 Kotitrimmailuni on suorastaan vaatimatonta verrattuna siihen, mitä näyttelyissä näkee turkkirotujen kehien äärellä. Välillä vaikuttaa siltä, että yksittäisiä karvoja asetellaan asemiinsa. Onneksi sprinkut eivät ole ihan pahimmasta päästä. Pidän Muikun mielelläni sprinkulle tyypillisessä trimmissä ja tykästyin silkkitakkiin sen vaikutuksen omin silmin nähtyäni, mutta mun kärsivällisyyteni, mielenkiintoni ja luultavasti kykynikään eivät riitä kovin tarkkaan suortuvien kesyttämiseen.

Osuin sprinkkukehälle valiourosten luokan ollessa käynnissä. Vaikka en omaa kovinkaan hyvää sprinkkusilmää vielä enkä siten osaa kertoa millaisia koiria hän sijoitti, pidin kovasti tuomarin tyylistä: Tuomaritoiminta ei ole minulle erityisen tuttua, mutta kymmenkunta vuotta Messarissa vierailleena on tullut nähtyä vähän kaikenlaisia tapauksia. Välillä on tullut mietittyä, että jopas koirat vedettiin kehän läpi kuin liukuhihnalla – missä välissä se tuomari ehti niitä kunnolla edes katsoa. Norpan koipiongelmien jälkeen olen kiinnittänyt erityisesti huomiota liikkeisiin. Valitettavan paljon näkyy epäpuhdasta liikkumista ja välillä jopa suoranaista ontumista. Silti en ollut koskaan päässyt todistamaan EVAn jakamista. Tämän päivän tuomari käytti selvästi aikaa koirien tutkailemiseen ja sijoitusten miettimiseen. Kaksi valioluokan urosta sai EVAn ontumisen takia. Tuomari juoksutti näitä kovasti kehässä. Ensimmäisen kohdalla en itse ontumaa erottanut. Hyvällä tahdolla saatoin epäpuhtautta hahmottaa, mutta sitä tuli kyllä ihan hakemalla haettua. Jälkimmäinen puolestaan ontui ihan selvästi munkin silmääni. Muutaman muun rodun kehässä tulin todistaneeksi tapauksia, joissa olisin toivonut tuomarien päätyvän samaan ratkaisuun, mutta ei…

Kun en jaksanut viihtyä kehien parissa, aikaa jäi kerrankin kaikelle muulle oheisohjelmalle. Tarjolla olikin paljon kaikenlaista niin lapsille kuin vanhemmallekin väelle. Kennelliiton Nuorille erityismaininta ständistään! Tarjolla näytti olevan jos minkälaista toimintaa pikkuväelle. Osa askareista näytti houkuttelevalta jopa tällaisen reilusti kahdenkymmenen yläpuolelle ehtineen likan silmissä. En kuitenkaan rohjennut lyöttäytyä sinne lasten joukkoon. 😀 Sen sijaan koin itse parhaaksi anniksi hyötykoirien ständit ja lavan sekä Noutajat metsästyskoirina -näytöksen. Olihan ilo katsella innokkaita ja hienosti hallinnassa olevia labbiksia alkuperäisessä työtarkoituksessaan! Metsästysnoutajanäytöksestä löytyy videokooste Veden valamien Facebook-sivuilta, joten ei siitä sen enempää. Hyötykoirista paikalla oli ainakin avustaja-, kuulo-, opas- ja hypokoiria sekä tulli-, poliisi-, vankila- ja pelastuskoiria. Valitettavasti ehdin nähdä ainoastaan tullikoirat lavalla.

Tullikoirien esittäytymisestä erityisen mielenkiintoisen teki se, että perinteisen labradorinnoutajan sijaan lavalla olikin sileäkarvainennoutaja. Saimme kuulla tullikoiraroduista ja työn asettamista vaatimuksista. Saavuin paikalle hieman myöhässä, mutta ilmeisesti tämä nyt 2-vuotias flatti oli yksi Tullin ”syrjähyppykokeiluista”. Flatin ohella kokeilussa on kuuleman tällä hetkellä myös novascotiannoutaja. Kaikkien edellä mainittujen rotujen lisäksi Tullilta löytyy ainakin muutama cockerspanieli, yksi englanninspringerspanieli ja sekarotuisia. Tullin koiraohjaajat korostivat kovasti, että rodulla ei ole heille väliä, kunhan ominaisuudet istuvat työhön. Käyttölinjainen labradorinnoutajan kerrottiin olevan melko ”varma valinta” muun muassa sen vuoksi, että se on varsin kypsä jo 1,5-vuotiaana tositoimiin joutuessaan. Monet kokeilut (lavalla ollut flatti mukaan lukien) ovat kuuleman osoittaneet, että läheskään kaikki rodut eivät ole alle kaksivuotiaina vielä riittävän kypsiä.

Tullikoirien esittäytymisessä tuli esiin myös toinen ajatuksia herättävä pointti. Suurin osa koirien työstä on ”tyhjiä paketteja”, tai mitä termiä he ikinä käyttivätkään. Huumeita, rahaa, aseita ja muita koirien etsimiä asioita löytyy hyvin harvoin. Työskentelymotivaatio onkin yksi jyviä akanoista karsiva tekijä, sillä yksikään koira ei ole mikään kone, joka jaksaa tarpoa ”pettymyksestä” toiseen. Toisaalta sen motivaation ylläpito vaatii myös ohjaajilta paljon. Moni koirista työskentelee innokkaasti ns. helpoissa ympäristöissä, mutta kätköt ovat yleensä aivan päinvastaisissa paikoissa. Realististen harjoitusten järjestäminen ei tästä syystä ole helppoa ja se vaatii mitä ilmeisimmin melkolailla vaivaa.

Hieman jäi harmittamaan, että Team Rokan Rokka-koira Toni-isäntineen joutui viime hetkillä vetäytymään sängyn pohjalle. Olisi ollut mielenkiintoista päästä näkemään Rokka livenä. Se palkittiin tänään Sankarikoiran meriitillä ja näinkin itse asiassa palkinnon vastaanottaneen Tonin kihlatun, Maijan, ohimennen käytävällä.

Suurin osa ajasta vierähti ehdottomasti ständien ihmettelemiseen ja messutarjousten metsästämiseen. Ihmettelen, jos itse kukin ei löytänyt etsimäänsä, sillä tarjolla oli yhtä ja toista hilavitkutinta. Oma ostoslistani sisälsi oikeastaan vain kaksi asiaa: turkinhoitotuotteita ja näyttelyhihnan Muikulle. Molemmat tuli hankittua ja vähän ekstraakin.

Kasvattajan suosittelemana etsin käsiini Chris Christensenin tuotteita myyviä tahoja. Seisoin hoomoilasena siellä kaiken maailman syväpuhdistavien, miedompien kosteuttavien, herkille suunnattujen, värjäytymiä poistavien, silkkisille turkeille tarkoitettujen, karkeammille turkeille suunnattujen ja ties minkä tuotteiden keskellä. Tiesin suurin piirtein, mitä kasvattajalla on itsellään ja esittelijän avustuksella tuli lopulta päädyttyä kosteuttavaan Day to Day -shampooseen & -hoitoaineeseen (yht. 30 €). Harkitsin tovin myös syväpuhdistavaa Clean Start -shampoota ja sähköisyyttä poistavaa Ice on Ice -suihketta, mutta ne olisivat tuplanneet hinnan, joten pärjättäköön ilman ainakin toistaiseksi.

Muikun kasvattaja vihjaili aiemmin, että erilainen näyttelyhihna saattaisi edesauttaa Muikun esiintymistä – lähinnä ravaamista. En uskonut hihnan vaikuttavan niin paljon, mutta jouduin syömään sanani päästessäni kasvattajan luona kokeilemaan Muikulle sen emän puolikuristavaa ketjupantaa. Oma puolikuristava ketju onkin ollut nyt hankinnan alla jo muutaman kuukauden, mutta missään ei ole tullut vastaan mitään järkevän oloista vaihtoehtoa. Messuilla kiertelin kaikki näyttelytaluttimia ja -hihnoja myyvät pisteet, mutta hyvää sai sielläkin haeskella. Paljon kehuttu Hollolan Nahkapaja ei pettänyt, vaan sieltä löytyi sekä metalliketju että nahkainen hihna. Lukko on vähän roisi, mutta pikaisen kokeilun perusteella kombo toimii kuitenkin oikein kivasti. Onnistuin onneksi arvioimaan pannan koonkin aivan nappiin silkalta mututuntumalta, vaikka myyjä ehdotti rodun kuultuaan kokoa suurempaa ketjua.

Seurasin eilen muiden messuostoksia somen välityksellä ja huomasin Ke-Hujen olevan kovassa suosiossa. Muikun narupallo on pitkän hihnansa vuoksi soveltuvampi jahtaamiseen kuin kiskomiseen, joten sorruin itsekin polttamaan rahaa Ke-Hun ständillä. Muikku rakastaa vetoleikkejä, vinkuvia leluja ja palloja, joten mukaan tarttui vinkuvalla pallolla varustettu Ke-hu Vinkeä. Nyt mietin, että tulikohan tehtyä hutiostos… Päädyin isompaan palloon, koska siitä lähti nähdäkseni ääni kevyemmällä puristuksella. Yritys hyvä kymmenen, mutta Muikku ei ainakaan tämänpäiväisen kokeilun perusteella saa itse palloa vinkumaan. Harkitsin myös ensiesittelyssä ollutta tuotetta, jossa kaksi kaninkarvadamia muistuttavaa vinkulelua oli yhdistetty joustolla toisiinsa. Ääni oli erilainen kuin Vinkeässä ja sen sai aikaan jo kevyellä painalluksella. Uutuustuote olisi saattanut sittenkin olla Muikulle parempi vaihtoehto kuin Vinkeä, mutta toisaalta muotoilu epäilyttää: en tiedä kuinka helppo sitä on kiskoa niin koiran kuin ihmisenkään näkökulmasta.

Herkku- ja ruokapuoleen olin hieman pettynyt. Maistaisia oli kyllä tarjolla vähän joka kojulla, mutta ilman koiraa saapuneena olisin kaivannut enemmän näytepusseja. Osa kylläkin näyttäisi löytäneen niitä varsin kiitettävästi, vaan en minä. Zaaron Holistic ALS Chicken & Rice jäi ainokaiseksi. Best Friendin kojulla kävi kova kuhina, sillä sait itse änkeä pussin täyteen puruluita viidellä eurolla. Katselin valikoimaa aamulla ja päätin tulla hakemaan omani myöhemmin – virhe! Valikoima oli supistunut olemattomiin. Pakkasin sitten kassin täyteen pelkkiä tavallisia nahkarullia. Noh, niitä meillä lähinnä meneekin ajanvietteenä. Bozita Naturalsin Elk-, Salmon- ja Tender Chicken -märkäruokia sai eurolla kappale, joten ostin muutaman kongeihin jäädytettäväksi. Olen tykästynyt erityisesti puolikosteisiin koulutusnameihin, joten Murren Murkinan ständillä iskin silmäni uuteen tuttavuuteen. Naturean puolikosteita herkkuja sai neljä pussia kympillä ja vaikka tarjous ei mielestäni erityisen hyvä ollutkaan, uutuudenviehätys vei voiton. Lammasta, kanaa ja ankkaa tarttui mukaan.

Lompakossa on taas Suomen suurimman koiratapahtuman kokoinen lovi. Muikulle löytyi taannoin heijastinliivi, Norppa sai just vasta täyden ruokasäkin ja Muikun ruokasäkki on tulossa postissa koulutusnamien kera, joten nyt lienee sopiva hetki pitää tovi taukoa koiratarvikehankinnoista. Katsotaan toisiko pukki jotakin.

·0 kommenttia

Ei päivyen auer ja yöhyen usma
voi yhdessä leikkiä koskonkaan,
näät toinen se lämmön ja lemmen on lapsi
ja toisen on kehtona kylmyys vaan.

Suvipäivyen suukosta syntyvi auer
ja aikansa kaiken se leikkiä lyö,
niin kaunisna päällä sen kaartuvi taivas
ja aalloton selkäin on sinivyö.

Sinä impeni oi, olet aamunen auer
ja syntynyt lietona leikkimähän,
et tiedä sä tuulista, ukkossäistä,
olet lapsonen päivyen pilvettömän.

Minä syntynyt oon kuni yöhyen usma
vain palteella rantaman hallaisen,
ei kehtoa huolinut hellivä päivä,
ma laps’ olen yön sekä pimeyden.

Sun kehtoas kierteli haltiat onnen
ja maailma tarjosi aarteitaan,
mut äityen itkut ja näljän ja tuskan
ma lapsuudestani muistan vaan.

Sinä kasvoit kummulla yhteiskunnan
ja ruusuja vain oli elosi tie,
minä laaksossa synnyin ja laaksossa kasvoin
ja kulkenut en yli kukkien lie.

Ei marmori-otsasi puhdasta lunta
ole huolet ne konsahan uurrelleet,
ei tummunut itkusta silmäsi taivas,
ei poskea kyntänyt kyynelveet.

Olet untuvakehdossa uinunut aina
ja keijuset kehräsi untesi vyön –
ja sentään koito ma toivoa koitin
ja luottaa liittohon päivän ja yön.

Oli houreita haaveet ja turhia toiveet,
ma hullu kun kummulta kukkaa hain,
ei kukkine mulle ne kunnahan ruusut
saan laaksosta onneni etsiä vain.

Ei päivyen auer ja yöhyen usma
ne yhtehen yhtyä konsana vois –
kun joutuvi ilta ja usva kun nousee,
niin auer jo pilkaten häipyvi pois.

Katkelmia Eino Leinon runosta Auer ja usma

·3 kommenttia

Yhdellä jos toisellakin paikkakunnalla järjestettiin mätsäreitä näin Messari-viikonlopun alla. Me pyörähdettiin kolmen päivän aikana kolmessa mätsärissä Vantaalla, mutta jälkipolville ei kyllä jäänyt tällä kertaa kerrottavaa menestyksen osalta. Sen sijaan viikonloppu herätti kyllä huomattavan paljon ajatuksia näyttelyihin ja koiran näyttelykoulutukseen liittyen. Kenenkään on turha enää hokea mulle kuinka näyttelyt on helppo nakki: ”Senkus otat koiran, isket kehään ja laitat juoksemaan ympyrää.” 😛 Muikku on paljon helpompi saada hakemaan damia, pujottelemaan jalkoja tai *sijoita tähän mikä tahansa temppu/tehtävä minkä keksit* kuin esiintymään kehässä edukseen.

Postimerkkeily – ei meidän juttu

Olimme tähän asti mätsäröineet ainoastaan ulkokehissä, ilmeisesti varsin reilun kokoisissa sellaisissa. Perjantaisen Koirakeitaan pikkujoulumätsärin kehä tuntui jo pienehköltä, mutta järkytyin saapuessani lauantaina Suomen Lagottoklubin mätsäripaikalle: Mätsäri järjestettiin jonkinlaisessa hallissa/verstaassa, joka ei mielestäni ollut edes mitenkään erityisen iso (vertailukohtana edesmenneen isäni työpaikan verstaat ja pesuhallit, joissa huollettiin työkoneita). Silti halliin oli tungettu peräti neljä kehää eikä siinä vielä kaikki – kehät kattoivat alle alle puolet hallin pohjapinta-alasta.

Muikku peitsaa herkästi, mikä ei ymmärtääkseni ole mitenkään erikoista sprinkulle. Itse asiassa rotumääritelmäkin toteaa, että ”hitaassa liikkeessä koira saattaa peitsata, mikä on rodulle tyypillistä”. Pienessä kehässä ja vielä useamman koiran kanssa ravaaminen… Ei varmaan tarvitse edes sanoa, että liikkuminen meni viimeistään punaisten kehässä ravin ja peitsin sekamelskaksi. Havaitsin saman ongelman (tosin lievempänä) jo perjantaina Koirakeitaassa sekä alkukarsinnoissa että ”Paras yhteistyö” -loppukilpailussa, joissa juoksutettiin 5-10 koirakkoa kerrallaan kehässä.

Postimerkkikehät eivät kyllä ole ollenkaan meidän juttumme. Muikulla kulmausten epätasapaino saattaa vielä korostaa peitsausongelmaa, vaikka treenaamalla olen saanut peitsaamista vähenemään. Hyvin liikkuva sprinkku on mielestäni erittäin kaunis liitäjä, mutta pienessä kehässä liike ei pääse alkuunkaan edukseen esiin. Ensi vuonna olisi tarkoitus kierrellä jokunen virallinen näyttely, mutta pitääpä miettiä kannattaako tuota ilmoitella esimerkiksi sisänäyttelyihin, joissa on mahdollisesti pieniä kehiä.

Tavan vuoksi vs. koiran ehdoilla


© MrDog / Flickr

Hämmästelin perjantaina kuinka Muikku malttoi seistä poikkeuksellisen pitkiä aikoja ryhdikkäänä. En ole koskaan nähnyt sen esiintyvän yhtä hyvin perinteisesti esitettynä. Se nimittäin inhoaa sekä kuonosta että huulista kiinnipitämistä ja muuttuu usein sen myötä taaksepäin nojailevaksi sahapukiksi. En kokenut tekeväni mitään eri tavalla kuin aiemmin, joten aattelin, että ehkäpä se alkaa vihdoinkin oppia. Noh, lauantaina kaikki oppimisen merkit olivatkin sitten taas tipotiessään.

Tänään päätin vaihtaa taktiikkaa: Sen sijaan, että olisin pitänyt kuonosta tai huulesta kiinni, imuutinkin Muikkua. Olemme treenanneet kotona myös targettina toimivaa käsimerkkiä, jonka myötä Muikku osaa ottaa ryhdikkään asennon ja antaa minun asetella jalat ilman ongelmia. Tämä käsimerkki ei vaan vielä toimi kunnolla häiriöiden keskellä – kokeilin sitä kehän laidalla vaihtelevalla menestyksellä. Punaisten kehässä tein havainnon, että Muikku osaa käsimerkin nähdessään myös nostaa itse häntänsä selän jatkeeksi.

Mietinkin, että kuinkahan pahasti saan huutia virallisissa kehissä, jos esitän sprinkun siellä perinteisestä tyylistä poiketen käsimerkin avulla. Muikku seisoo nimittäin huomattavasti luonnollisemmin ja ryhdikkäämmin käsimerkin avulla kuin päästä pitelemällä. Asetuin kyllä tänäänkin koiran viereen polvilleni, asettelin jalat ja pidin hännästä tarpeen mukaan kiinni, mutta päähän en koskenut. Olen nähnyt jonkin verran seisotusvariaatioita, mutta jokaisessa niistä on pidetty päästä kiinni.

Olen yrittänyt nyt työstää tätä ongelmaa jo kuukausia ilman suurempia edistysaskeleita. Koira ei vaan yksinkertaisesti pidä siitä, että sen päästä pidellään. Onko mun pakotettava se sietämään sitä ja jos on, niin kuinka? Kun kyse ei kuitenkaan ole siitä, etteikö päähän saisi koskea. Päähän saa tarttua ongelmitta, mutta se aiheuttaa sahapukkimaista nojailua. Päätä saa silitellä joka puolelta ilman ongelmia. Dami palautetaan koskettamalla kirsulla kämmeneeni. Hampaat annetaan katsoa, joskin Muikku on alkanut hiljan väistää tuomaria nojautumalla taaksepäin. Hampaiden katsomisen harjoittelua jatkamme ehdottomasti, koska tuomarin väistäminen on nyt tullut uutena ilmiönä. Ihmisten kohtaaminen kehän ulkopuolella sen sijaan ei ole ongelma: eilen joku pikkutyttö työnsi naamansa Muikun kylkeen ja tänään vanhempi tyttö suorastaan halaili Muikkua – koira ei ollut kummallakaan kertaa moksiskaan, vaan pikemminkin innostui saamastaan huomiosta.

Ja kun samaan aikaan mulla on keino saada tuo seisomaan kauniisti ilman, että koira pitää touhua inhottavana. Periaatteeni on, että harrastamisen pitäisi olla koiralle mieluista. Korvien puhdistaminen, hampaiden harjaaminen ja muut hoitotoimenpiteet ovat asia erikseen: ne tehdään, vaikkeivät niin mukavia koirasta olisikaan – toki hyvästä käytöksestä palkiten. Mätsärit ja näyttelyt ovat kuitenkin vain harrastus muiden joukossa.

Love The Game

Salakuuntelin tässä päivänä eräänä myös mielenkiintoista keskustelua omaa vuoroa odottaessani. Eräs osallistuja selitti kaverilleen kuinka ei siedä mätsäreissä haukkuvia, riekkuvia ja leikkiviä koiria. Molemmat totesivat siinä yhteen ääneen, että heidän koiransa eivät kehän reunalla leiki, koska ne oppivat muuten huonoille tavoille. Heidän koiransa odottivatkin vuoroaan häkeissään ja otettiin sieltä ulos vasta vähän ennen kehään menemistä. Minäkään en pidä haukkumisesta tai hallitsemattomasta riekkumisesta, mutta jäin miettimään miten itse toimin Muikun kanssa niin mätsäreissä kuin treenatessani omatoimisestikin.

Lainattakoon ammattihandleri ja ulkomuototuomari Gerard O’Sheaa: ”Teach the dog to love the game. Then teach the rules of the game.” Koirat ovat toki erilaisia, mutta Muikun mielestä patsasmainen tönöttäminen, ympyrän ravaaminen ja vieraan ihmisen lääpittäväksi joutuminen eivät itsessään ole hauskaa. Siksi mä opetan ja palkitsen sitä leikin ja riekkumisen kautta, mitä näyttelykoulutukseen tulee. Ennen kehää ”sparraan” sitä teettämällä muutamia seisotuksia, palkitsemalla niistä, leikittämällä muutamalla lelulla ja palluuttamalla koiraa. Jos mahdollista, ennen kehää ravataan myös vähän ja hihkutaan onnesta. Ilman tätä koira on kehässä kuin löysä lahna. Meitä saa kehän laidalla tulla moikkaamaan niin kaksi- kuin nelijalkaisetkin. Koira on siitä taatusti innoissaan, mutta omistaja voi olla vähän vaisu jännityksen vuoksi. 😀

En koe, että leikistä tai sparraamisesta koituisi ongelmaa, kun sen tekee harkiten. Tässä pätee oikeastaan sama kuin missä tahansa muussakin asiassa: ilman kaasua auto ei liiku, mutta ilman jarrua ollaan äkkiä ojassa – tarvitaan molempia sopivassa suhteessa. Jos koira kerää kierrokset jo pelkästä ympäristöstä ja on siksi kuin superpallo, sitä ei ehkä kannata nostattaa enempää, vaan rauhoitella. Mikäli taas koira on hieman varautunut, sitä lienee paras rohkaista sopivaksi katsomillaan tavoilla ennen kehään menoa. ”Täysin lunki vaikka taivas tippuisi niskaan” -sorttinen koira varmaan esiintyy kehässä kuin kehässä, mutta pienellä nostattamisella sille voi saada ihan eri tavalla pilkettä silmäkulmaan.


© Pete / Flickr (CC BY-NC-SA 2.0)

Viikonlopun saldo

Koirakeitaan pikkujoulumätsäri 2.12.2016
”Paras yhteistyö” -loppukilpailuun, ei sijoitusta
Tuomareina Elli Pehkonen, Nina Forsman, Sanna Pirinen & Eiri Suopanki

Suomen Labottoklubin mätsäri 3.12.2016
PUN, ei sijoitusta
Tuomarina Tiina Vesterinen

Kultaistennoutajien kasvattajien hyväntekeväisyysmätsäri 4.12.2016
PUN, 8 parhaan joukkoon
Tuomarina Kennelliiton puheenjohtaja Helena Suni

Meidän osaltamme mätsärit lienee nyt mätsäilty tältä vuodelta. ShowHau Centerissä olisi vielä yksi mätsäri uudenvuoden aatonaattona, mutta katotaan nyt. Muikku joutuisi siellä jo aikuisten joukkoon ja… Eh, toi kakara ei ole aikuista nähnytkään.