Norpalla on melkoinen meriittilista mitä temppuihin tulee. Muikun kanssa jätin temput ensin vähemmälle keskittyäkseni hallinnan rakentamiseen, mutta nuorempikin alkaa tulla nyt hiljalleen perässä. Naksuttimen nappaaminen käteen ja uusien taitojen opettaminen koiralle sheippaamalla on yksi hauskimmista ja rennoimmista tavoista tappaa aikaa. Olenkin alkanut tässä viime kuukausina miettiä, josko tehtäisiin Muikun kanssa rally-tokosta Ihan Oikea Harrastus. Siis ihan tavoitteiden kera ja silleen. Vähän yksi jos toinenkin laji kiinnostaisi, mutta se kynnys lähteä kisoihin on melkoinen. Tunnustaudun nimittäin perfektionistiksi, jonka pitää hioa kaikki viimeisen päälle tiptop ennen kuin tohtii lähteä kokeilemaan onneaan. Pieni (okei, suuri…) ramppikuume ei myöskään varsinaisesti helpota asiaa. Rally-toko voisi kuitenkin olla sellainen sopivan letkeä laji, jonka kautta olisi ehkä helpompi bongahtaa myös muiden harrastusten pariin.

Käytinkin tässä taannoin erään illan pohdiskellen hieman rallyn käskysanastoa. Tarvitsen itselleni jonkinlaisen pohjan, josta ponnistaa, ja omaan suuhun luontevan käskysanaston hakeminen tuntui sopivalta tavalta aloittaa perustusten valaminen. Nämä eivät ole kiveen hakattuja, vaan muovautuvat varmasti käytännössä suuntaan tai toiseen – jotain saattaa vallan hyvin tippua pois ja/tai tulla lisää. Huipennuksena vielä jonkun ihanaisen Youtubeen lataamat videot ALO-luokan liikkeistä.

Peruskäskyt

Istu *

Koira istuu joko paikoiltaan tai liikkeestä

Maahan **

Koira menee maahan joko paikoiltaan tai liikkeestä

Eteen **

Koira istuu ohjaajan eteen kuono ohjaajaan päin

Odota *

Koira pysyy aloillaan annetussa asennossa ja sijainnissa

Peruuta **

Koira peruuttaa ohjaajan vieressä tai edessä kuono ohjaajaan päin

Stay

Koira jää seisomaan aloilleen joko paikoiltaan tai liikkeestä
(Erillinen kuin ”Odota”, koska Muikku yhdistää odottamisen voimakkaasti istumiseen)

Hop

Koira hyppää esteen yli

Merkki

Koira menee merkin luokse seisomaan

Vasemmalla puolella työskentely

Sivu *

Koira vasemman kautta vasemmalle perusasentoon

Perus

Koira oikean kautta selän takaa vasemmalle perusasentoon

Seuraa **

Koira seuraa vasemmalla puolella

Täys **

Ohjaaja pyörähtää paikoillaan vastapäivään, koira ohjaajan ympärillä myötäpäivään

Pyöri

Koira pyörähtää 360 astetta itsensä ympäri vastapäivään

Oikealla puolella työskentely

Side **

Koira oikean kautta oikealle perusasentoon

Basic

Koira vasemman kautta selän takaa oikealle perusasentoon

Kom

Koira seuraa oikealla puolella

Full

Ohjaaja pyörähtää paikoillaan myötäpäivään, koira ohjaajan ympärillä vastapäivään

Spin

Koira pyörähtää 360 astetta itsensä ympäri myötäpäivään

Puolen vaihtaminen

Taka

Koira vaihtaa puolta ohjaajan takapuolelta

Väli **

Koira vaihtaa puolta ohjaajan jalkojen välistä

Etu

Koira vaihtaa puolta ohjaajan etupuolelta

Erikoiset käännökset

Vasen

Molemmat vasempaan -täyskäännös

Oikee

Molemmat oikeaan -täyskäännös

Vuokko

Valkovuokko-käännös

Tulip

Tulppaani-käännös

Yhdellä tähdellä (*) merkityt alkavat olla jo varsin hyvin hallussa.
Kahdella tähdellä (**) merkittyjä on treenattu ainakin joiltakin osin, mutta tekemistä riittää vielä.
Tähdettömiin ei tullut perehdyttyä toistaiseksi ollenkaan.

Alokasluokan liikkeet videolla

Huomaathan, että videot eivät ole omaa käsialaani, vaan lainattu Youtubesta. Kiitos niistä Helena Hörkölle!

Yhdellä jos toisellakin paikkakunnalla järjestettiin mätsäreitä näin Messari-viikonlopun alla. Me pyörähdettiin kolmen päivän aikana kolmessa mätsärissä Vantaalla, mutta jälkipolville ei kyllä jäänyt tällä kertaa kerrottavaa menestyksen osalta. Sen sijaan viikonloppu herätti kyllä huomattavan paljon ajatuksia näyttelyihin ja koiran näyttelykoulutukseen liittyen. Kenenkään on turha enää hokea mulle kuinka näyttelyt on helppo nakki: ”Senkus otat koiran, isket kehään ja laitat juoksemaan ympyrää.” 😛 Muikku on paljon helpompi saada hakemaan damia, pujottelemaan jalkoja tai *sijoita tähän mikä tahansa temppu/tehtävä minkä keksit* kuin esiintymään kehässä edukseen.

Postimerkkeily – ei meidän juttu

Olimme tähän asti mätsäröineet ainoastaan ulkokehissä, ilmeisesti varsin reilun kokoisissa sellaisissa. Perjantaisen Koirakeitaan pikkujoulumätsärin kehä tuntui jo pienehköltä, mutta järkytyin saapuessani lauantaina Suomen Lagottoklubin mätsäripaikalle: Mätsäri järjestettiin jonkinlaisessa hallissa/verstaassa, joka ei mielestäni ollut edes mitenkään erityisen iso (vertailukohtana edesmenneen isäni työpaikan verstaat ja pesuhallit, joissa huollettiin työkoneita). Silti halliin oli tungettu peräti neljä kehää eikä siinä vielä kaikki – kehät kattoivat alle alle puolet hallin pohjapinta-alasta.

Muikku peitsaa herkästi, mikä ei ymmärtääkseni ole mitenkään erikoista sprinkulle. Itse asiassa rotumääritelmäkin toteaa, että ”hitaassa liikkeessä koira saattaa peitsata, mikä on rodulle tyypillistä”. Pienessä kehässä ja vielä useamman koiran kanssa ravaaminen… Ei varmaan tarvitse edes sanoa, että liikkuminen meni viimeistään punaisten kehässä ravin ja peitsin sekamelskaksi. Havaitsin saman ongelman (tosin lievempänä) jo perjantaina Koirakeitaassa sekä alkukarsinnoissa että ”Paras yhteistyö” -loppukilpailussa, joissa juoksutettiin 5-10 koirakkoa kerrallaan kehässä.

Postimerkkikehät eivät kyllä ole ollenkaan meidän juttumme. Muikulla kulmausten epätasapaino saattaa vielä korostaa peitsausongelmaa, vaikka treenaamalla olen saanut peitsaamista vähenemään. Hyvin liikkuva sprinkku on mielestäni erittäin kaunis liitäjä, mutta pienessä kehässä liike ei pääse alkuunkaan edukseen esiin. Ensi vuonna olisi tarkoitus kierrellä jokunen virallinen näyttely, mutta pitääpä miettiä kannattaako tuota ilmoitella esimerkiksi sisänäyttelyihin, joissa on mahdollisesti pieniä kehiä.

Tavan vuoksi vs. koiran ehdoilla


© MrDog / Flickr

Hämmästelin perjantaina kuinka Muikku malttoi seistä poikkeuksellisen pitkiä aikoja ryhdikkäänä. En ole koskaan nähnyt sen esiintyvän yhtä hyvin perinteisesti esitettynä. Se nimittäin inhoaa sekä kuonosta että huulista kiinnipitämistä ja muuttuu usein sen myötä taaksepäin nojailevaksi sahapukiksi. En kokenut tekeväni mitään eri tavalla kuin aiemmin, joten aattelin, että ehkäpä se alkaa vihdoinkin oppia. Noh, lauantaina kaikki oppimisen merkit olivatkin sitten taas tipotiessään.

Tänään päätin vaihtaa taktiikkaa: Sen sijaan, että olisin pitänyt kuonosta tai huulesta kiinni, imuutinkin Muikkua. Olemme treenanneet kotona myös targettina toimivaa käsimerkkiä, jonka myötä Muikku osaa ottaa ryhdikkään asennon ja antaa minun asetella jalat ilman ongelmia. Tämä käsimerkki ei vaan vielä toimi kunnolla häiriöiden keskellä – kokeilin sitä kehän laidalla vaihtelevalla menestyksellä. Punaisten kehässä tein havainnon, että Muikku osaa käsimerkin nähdessään myös nostaa itse häntänsä selän jatkeeksi.

Mietinkin, että kuinkahan pahasti saan huutia virallisissa kehissä, jos esitän sprinkun siellä perinteisestä tyylistä poiketen käsimerkin avulla. Muikku seisoo nimittäin huomattavasti luonnollisemmin ja ryhdikkäämmin käsimerkin avulla kuin päästä pitelemällä. Asetuin kyllä tänäänkin koiran viereen polvilleni, asettelin jalat ja pidin hännästä tarpeen mukaan kiinni, mutta päähän en koskenut. Olen nähnyt jonkin verran seisotusvariaatioita, mutta jokaisessa niistä on pidetty päästä kiinni.

Olen yrittänyt nyt työstää tätä ongelmaa jo kuukausia ilman suurempia edistysaskeleita. Koira ei vaan yksinkertaisesti pidä siitä, että sen päästä pidellään. Onko mun pakotettava se sietämään sitä ja jos on, niin kuinka? Kun kyse ei kuitenkaan ole siitä, etteikö päähän saisi koskea. Päähän saa tarttua ongelmitta, mutta se aiheuttaa sahapukkimaista nojailua. Päätä saa silitellä joka puolelta ilman ongelmia. Dami palautetaan koskettamalla kirsulla kämmeneeni. Hampaat annetaan katsoa, joskin Muikku on alkanut hiljan väistää tuomaria nojautumalla taaksepäin. Hampaiden katsomisen harjoittelua jatkamme ehdottomasti, koska tuomarin väistäminen on nyt tullut uutena ilmiönä. Ihmisten kohtaaminen kehän ulkopuolella sen sijaan ei ole ongelma: eilen joku pikkutyttö työnsi naamansa Muikun kylkeen ja tänään vanhempi tyttö suorastaan halaili Muikkua – koira ei ollut kummallakaan kertaa moksiskaan, vaan pikemminkin innostui saamastaan huomiosta.

Ja kun samaan aikaan mulla on keino saada tuo seisomaan kauniisti ilman, että koira pitää touhua inhottavana. Periaatteeni on, että harrastamisen pitäisi olla koiralle mieluista. Korvien puhdistaminen, hampaiden harjaaminen ja muut hoitotoimenpiteet ovat asia erikseen: ne tehdään, vaikkeivät niin mukavia koirasta olisikaan – toki hyvästä käytöksestä palkiten. Mätsärit ja näyttelyt ovat kuitenkin vain harrastus muiden joukossa.

Love The Game

Salakuuntelin tässä päivänä eräänä myös mielenkiintoista keskustelua omaa vuoroa odottaessani. Eräs osallistuja selitti kaverilleen kuinka ei siedä mätsäreissä haukkuvia, riekkuvia ja leikkiviä koiria. Molemmat totesivat siinä yhteen ääneen, että heidän koiransa eivät kehän reunalla leiki, koska ne oppivat muuten huonoille tavoille. Heidän koiransa odottivatkin vuoroaan häkeissään ja otettiin sieltä ulos vasta vähän ennen kehään menemistä. Minäkään en pidä haukkumisesta tai hallitsemattomasta riekkumisesta, mutta jäin miettimään miten itse toimin Muikun kanssa niin mätsäreissä kuin treenatessani omatoimisestikin.

Lainattakoon ammattihandleri ja ulkomuototuomari Gerard O’Sheaa: ”Teach the dog to love the game. Then teach the rules of the game.” Koirat ovat toki erilaisia, mutta Muikun mielestä patsasmainen tönöttäminen, ympyrän ravaaminen ja vieraan ihmisen lääpittäväksi joutuminen eivät itsessään ole hauskaa. Siksi mä opetan ja palkitsen sitä leikin ja riekkumisen kautta, mitä näyttelykoulutukseen tulee. Ennen kehää ”sparraan” sitä teettämällä muutamia seisotuksia, palkitsemalla niistä, leikittämällä muutamalla lelulla ja palluuttamalla koiraa. Jos mahdollista, ennen kehää ravataan myös vähän ja hihkutaan onnesta. Ilman tätä koira on kehässä kuin löysä lahna. Meitä saa kehän laidalla tulla moikkaamaan niin kaksi- kuin nelijalkaisetkin. Koira on siitä taatusti innoissaan, mutta omistaja voi olla vähän vaisu jännityksen vuoksi. 😀

En koe, että leikistä tai sparraamisesta koituisi ongelmaa, kun sen tekee harkiten. Tässä pätee oikeastaan sama kuin missä tahansa muussakin asiassa: ilman kaasua auto ei liiku, mutta ilman jarrua ollaan äkkiä ojassa – tarvitaan molempia sopivassa suhteessa. Jos koira kerää kierrokset jo pelkästä ympäristöstä ja on siksi kuin superpallo, sitä ei ehkä kannata nostattaa enempää, vaan rauhoitella. Mikäli taas koira on hieman varautunut, sitä lienee paras rohkaista sopivaksi katsomillaan tavoilla ennen kehään menoa. ”Täysin lunki vaikka taivas tippuisi niskaan” -sorttinen koira varmaan esiintyy kehässä kuin kehässä, mutta pienellä nostattamisella sille voi saada ihan eri tavalla pilkettä silmäkulmaan.


© Pete / Flickr (CC BY-NC-SA 2.0)

Viikonlopun saldo

Koirakeitaan pikkujoulumätsäri 2.12.2016
”Paras yhteistyö” -loppukilpailuun, ei sijoitusta
Tuomareina Elli Pehkonen, Nina Forsman, Sanna Pirinen & Eiri Suopanki

Suomen Labottoklubin mätsäri 3.12.2016
PUN, ei sijoitusta
Tuomarina Tiina Vesterinen

Kultaistennoutajien kasvattajien hyväntekeväisyysmätsäri 4.12.2016
PUN, 8 parhaan joukkoon
Tuomarina Kennelliiton puheenjohtaja Helena Suni

Meidän osaltamme mätsärit lienee nyt mätsäilty tältä vuodelta. ShowHau Centerissä olisi vielä yksi mätsäri uudenvuoden aatonaattona, mutta katotaan nyt. Muikku joutuisi siellä jo aikuisten joukkoon ja… Eh, toi kakara ei ole aikuista nähnytkään.

Harrastimme Muikun kanssa viime viikolla hieman kotimaan matkailua hyppäämällä Pendolinon kyytiin määränpäänä Joensuu ja kasvattajan järjestämät taipparitreenit. VR ei tavoilleen uskollisena pettänyt taaskaan: vastaantulevaa liikennettä ja liikenteenohjausjärjestelmän ongelma matkan varrelle niin tadaa, johan oltiin 40 minuuttia myöhässä! Muikku ei ollut kaukojunalla reissaamisesta moksiskaan, vaan torkkui niin meno- kuin paluumatkankin pää varpaisiini nojaten. Itse meinasin heittää toivoni matkatavaroiden kanssa. Voih, miksen osaa pakata kohtuudella edes reilun vuorokauden reissulle?

Menin ilmoittamaan Muikun Spanieliiton päänäyttelyyn Hyvinkäälle 8. lokakuuta, joten katselimme hieman show-touhuja kasvattajan kanssa ennen kuin muita sisaruksia saapui paikalle. Sain hieman vinkkejä erityisesti kaulan, peräpään ja koristekarvojen trimmaamiseen, mutta olen kuuleman sisäistänyt trimmin pääpiirteittäin varsin hyvin. Kasvattaja rohkaisikin menemään näyttelyyn itse tehdyn trimmin kanssa – alan itsekin kallistua sen ajatuksen suuntaan.

Olemme kierrelleet Muikun kanssa jonkin verran mätsäreitä kesän aikana (SIN1 BIS3, 2x SIN2, PUN4 ja 2x PUN). Ongelmana on ollut mm. taaksepäin nojailu seisotuksen aikana, sopivan vauhdin löytäminen (peitsaus vs. ravi vs. laukka) ja perässä roikkuminenkin. Tyyyylsäää! Seisotusongelmista on pitkälti päästy, joten keskityimme kasvattajan luona ravaamiseen. Sain hieman makusteltavaa siihen liittyen. Täytynee myös pohdiskella onko meidän näyttelyhihnavalinta järkevin mahdollinen, sillä sain kokeilla Muikun emon hihnaa ja tykkäsin, että koira pysyi sillä huomattavasti paremmalla tuntumalla.

Saas nähdä mitä tuosta ipanasta sanotaan. Se on ainakin sisaruksiinsa verrattuna varsin kevytluustoinen, kapeapäinen ja hyvin vaaleasilmäinen. Mielenkiintoista myös, että se on tummunut ruskeista kuvioistaan huomattavasti sisaruksiaan tummemmaksi – pentulaatikossa ei vielä niin selviä eroja ollut havaittavissa.

Sitten niihin taippariasioihin… Jos asia halutaan ilmaista kauniisti, niin sekä koira että omistaja olivat melko lahjakkaasti pihalla kaikilla osa-alueilla. Lueskelin taannoin Suomen Noutajajärjestön Noutaja metsästyskoirana -kyselyä ja tuolla taipparitreeneissä nousi väkisin yksi kyselyn vastaus mieleen:

”SNJ ja sen alueyhdustykset keskittyvät ihan liikaa kaikenmaailman toko ja agilityihin, kun pääpaino olisi oltava metsästyksessä ja metsästyskoirien kouluttamisessa. Ongelma on myös, että kaikenmaailman tyttöset ja tädit jotka eivät itse metsästä ottavat metsästysnoutajia –” (Noutaja metsästyskoirana -kysely, Suomen Noutajakoirajärjestö ry)

Tunsin itseni juuri tuollaiseksi ”kaikenmaailman tyttöseksi ja tähdiksi”, joka oli ottanut spanielin tietämättä juuri mitään sen alkuperäisestä käyttötarkoituksesta. Jos jotakin positiivista, niin en sentään juossut kirkuen karkuun nähdessäni kuolleita eläimiä ja eläinten raajoja. 😛 Muikku on toki ihan näyttelylinjainen sprinkku eikä siis taustoiltaan mikään varsinainen metsästyspanieli, mutta sen molempia vanhempia käytetään metsällä ja sisaruksistakin osa lähti metsästäviin koteihin. Meidän tavoitteena olisi päästä edes taipparit joskus läpi.

Jos jatketaan kauniita puheita, niin Muikku ei varsinaisesti loistanut millään taippareiden osa-alueella. Treeneissä olleista kolmesta muusta sisaruksesta kaikki muut taisivat vetää kunnialla edes yhden sektorin, mutta me… Ehei. Kasvattaja kyllä kannusti, että Muikkukin teki selvästi töitä kaikilla osa-alueilla, mutta tarvitsee varmuutta ja itsenäisyyttä lisää.

Haussa Muikku ei suuremmin hakenut eikä muutenkaan irronnut niin, että olisi pystytty laukausta ampumaan. Hetken verran oli tilaisuus lähellä, mutta se meni yhtä nopeasti kuin tulikin. Kasvattaja totesi, ettei hätiköidä ja säikäytetä koiraa – varmasti järkevä päätös. Kuultiin kuitenkin kahdelle sisarukselle ammutut laukaukset: Muikku käänsi päätä ääntä kohti, mutta jatkoi välittömästi omia touhujaan eli ei säikkynyt ainakaan etäämmältä ammuttuja laukauksia. Hakua en ole Muikun kanssa treenannut kuin pari hassua kertaa todella pienellä alueella ja kehnoin menetelmin. Muikun emolla oli kuuleman samantyyppistä irtoamattomuusongelmaa aikanaan, mutta ahkeran treenaamisen ansiosta se sai lopulta taippareissa kunniamaininnan haustaan. Kasvattaja antoikin nyt hyvät eväät meille hakutreeneihin. Ehdin tänään kokeilla muutamia alkeita ja voi kuinka innokkaasti häntä vispaten Muikku poikkoilikin jo maastossa! Paljon on tehtävää, mutta alku vaikuttaa ainakin ihan lupaavalta. Jospa treeni ja ikä toisivat niitä kaivattuja itsenäisyyttä ja varmuutta.

Jäljellä Muikulla ei mun silmääni ollut kerta kaikkiaan mitään hajua siitä, mitä se oli tekemässä. Kasvattaja kyllä väitti Muikun työskennelleen koko ajan, joten uskottakoon häntä. Jälki osoittautui liian pitkäksi ja koira alkoi jo turhautuakin (ilmeni risujen pureskelua, ininää yms.), joten päätimme siirtyä lähemmäksi kaatoa ja löytyihän se lopulta pienellä (suurella) avustuksella. Harjoitus/koeriistaa metsästyskoirille -ryhmä on Facebookissa tuttu, mutta nyt sille taitaa tulla käyttöä myös omalla kohdalla. Täytynee hankkia riistaa ja vetää lyhyitä jälkiä, jotta Muikku hoksaa idean ja saa itsevarmuutta.

Vesinoutoharjoituksessa käytetty ranta oli sen verran matala, että koirat eivät joutuneet uimaan. Olisi ollut kiva nähdä, olisiko Muikku mennyt muiden perässä uimaan jyrkemmässä rannassa. Se ei ole mun nähteni vielä uinut eikä lähinnä kahlailua harrastavasta Norpastakaan ole oikein uittajaksi. Veteen menemisessä ei sinänsä ole kuitenkaan ollut ongelmia. Ensimmäisellä yrityksellä Muikku ei tarttunut riistapukkiin, mutta toisaalta en myöskään tajunnut tarpeeksi innostaa sitä. Damin tuo nouti kolme kertaa ja palauttikin sen, mitä nyt pienen kaaren kautta. Hieman innokasta härnäämistä ja leikittelyä, niin johan kelpasi tarttua riistapukkiinkin. Saatiin kotiinviemisiksi oma pukki. Norppa tahtoisi olla siitä kovin haltioissaan, mutten vaan oikein tiedä millä mielellä… Epäilen, että sillä kiiltää herkkupala silmissä.

Paljon tuli informaatiota yhdelle päivälle, mutta hyvä niin. Tiesin, etten tiedä oikein mistään mitään ja se vähäkin tieto osoittautui pitkälti vääräksi: noutajapuolelta voi hakea joitakin asioita spanieleiden pariin, mutta sain huomata noiden maailmojen olevan lopulta kovin erilaiset. Ihan ei menny kuin Strömsössä, mutta kyllä me vielä joskus ollaan taippareihin valmiita. 😈

Muikulle tuli kuun alussa kuusi kuukautta mittariin. Pikkuriiviö on venähtänyt vähän isommaksi riiviöksi melkein huomaamatta. Strategisia mittoja minulla ei kyllä valitettavasti ole teille tällä hetkellä antaa. Kakara onnistuu edelleen änkemään itsensä Norpan mahan ali, jos ja kun oikein haluaa. Norppa kylläkin avittaa ”vähän” nostelemalla koipiaan… Painoa on sen verran, että jaksan nostaa tenavan ilman hampaiden kiristelyä, vaikka salilla en viihdykään.

Luonteeltaan tuo on ennen kaikkea osallistuva. Vielä puoli vuotta sitten kuvittelin Norpan olevan sitä, mutta Muikku on kyllä mullistanut käsitykseni tuosta termistä ihan täysin. Kun leffaillan aikana korjaan asentoani sohvalla, Norppa avaa silmät tarkistaakseen jätänkö huoneen mennäkseni esimerkiksi jääkaapille. Jos jään niille sijoilleni, se vetää taas hetken kuluttua lonkkaa. Vaan mitä tekee Muikku? Loikkaa pystyyn, nappaa lähimmän irtotavaran suuhunsa, kiipeää syliin ja esittelee aarrettaan sentin etäisyydellä naamastani häntä vinhasti vispaten. Pelkän klyyvarinkin esittely onnistuu ihan yhtä hyvin.

Muikun itsesuojeluvaiston olemassaolosta en ole aivan varma. Pidättelin viimeksi pari viikkoa sitten hengitystä, kun tuo kakara päätti loikata pari-kolmemetriseltä kallioseinämältä alas. Alla oli onneksi pehmeä sammalmätäs, sillä en ehtinyt kissaa sanoa tajutessani, että mitä se aikoo. Siinä alta sekunnin mittaisen ilmalennon aikana ehdinkin sitten jo nähdä jos minkälaisia kauhukuvia koipensa katkoneesta koirasta… Seuraavaksi missioksi koiranketale otti saman pystysuoran seinän kiipeämisen ylöspäin. Ei onnistunut, muttei kyllä paljosta jäänyt vaillekaan.

Muikku osaa säälittävän vähän verrattuna Norppaan kolme vuotta sitten, mutta toisaalta sillä on (ainakin toistaiseksi) varma luoksetulo ja ehkäpä myös pysähtyminen. Tuskailin pitkää pysähtymisen kanssa, kun koira haahuili aina aikansa ennen kuin iski takapuolensa maahan: se siitä terävästä pysähtymisestä… Ihan vasta tässä eräs kaunis päivä välähti ja päätin lähestyä ongelmaa toisenlaisesta näkökulmasta – kannatti! Avaan aihetta tässä joku päivä lisää.

Perusasentoa ja erilaisia jättämistreenejä pyritään tekemään ahkerasti erilaisissa ympäristöissä. Noutamisintoa löytyisi vaikka muille jakaa, mutta onnistuin ryssimään palauttamisen ja luovuttamisen opettamisen täysin. Päätin yrittää korjata ongelmaa opettamalla luovuttamisen kämmenkosketuksen kautta naksutinta ja sheippausta hyödyntäen. Tunnelin päässä näkyikin jo häivähdys valoa, kunnes ahneuksissani nostin kriteerin liian korkealle ja taas pahuksen riiviö kaarteli ympärillä The Aarre suussaan ilman aikomustakaan palauttaa sitä allekirjoittaneelle. Ei muuta kuin lakki nöyrästi kainaloon ja takapakkia, sillä kämmenkosketus tuntui kuitenkin menetelmänä toimivalta.

Mie olen parhaani mukaan yrittänyt omaksua englanninspringerspanielin trimmaamista. Se on osoittautunut huomattavasti hauskemmaksi kuin osasin kuvitellakaan. Sakset ja trimmauskone eivät ihan vielä pysy kädessä niin, että lopputulos miellyttäisi edes omaa silmää, mutta kaitpa se tästä vielä. Suunnittelin virallista näyttelydebyyttiä lokakuulle ja haaveena olisi taiteilla silloin itse näyttelykelpoinen trimmi.

Suunnittelin vierailevani siellä, täällä ja tuolla Muikun kanssa toissa viikonlopun aikana, mutta Norppa päätti toisin (kts. edellinen merkintä). Se viikonloppu meni pitkälti kriiseillessä Norpan edesottamuksia, mutta on tässä silti ehditty jo piipahtaa yhdessä jos toisessakin paikassa Muikkua sosiaalistamassa.

Kuinkahan mie tuota pentua teille kuvailisin… Terävähampainen riiviö, jolla on huomattavasti laajempi ääniskaala kuin Norpalla. Äänihuulia esitellään erityisesti silloin, kun asiat eivät suju neidin mieliksi. Norppa voi kertoa kuinka ikävältä pienet naskalihampaat tuntuvat tassuissa tai korvalehdissä. Varsinkin tutussa paikassa kuljetaan hännänpää taivasta kohti sojottaen, ja kivet ja kannot saavat kyytiä. Halutessaan pentu osaa olla liukas kuin saippua.

Edellä mainituista seikoista huolimatta Muikku on mahtava! Äänenkäyttö on vähentynyt jo nyt huomattavasti johdonmukaisen sammuttamisen ansiosta. Uudet kokemukset otetaan reippaana vastaan, vaikka ne vähän jännittävätkin. Muikku on kulkenut alusta asti hienosti mukana kaikkialla, mutta huimin muutos tapahtui viime viikon lopulla, kun pentu alkoi kulkea myös tutun pihan ulkopuolella häntä ylhäällä! Alkujärkytyksen jälkeen oltiin jopa Helsingin keskustassa niiiiin tomeraa tyttöä. Häntä heiluu muutenkin alati.

Norppa antaa Muikun kiipeillä jo melko vapaasti päällään. Sanomista tulee lähinnä tassujen pureskelusta ja väsymysriekkumisesta. Pääsin juuri äsken todistamaan kuinka ne leikkivät ensimmäistä kertaa samalla narulelulla. Muut koirat ovat Muikun mielestä vielä kovin pelottavia. Pienen tuijottelun jälkeen uskaltaudutaan kyllä haistelemaan, mutta pienikin innokas liikahdus vastapuolelta, niin pentu on piilossa jalkojeni takana ennen kuin ehdit kissaakaan sanoa. Haukkuvat koirat ovat aivan erityisen epäilyttäviä, tosin eipä Norppakaan ymmärrä niitä täysin vielä tänäkään päivänä.

Ihmisten suhteen Muikku on hieman avoimempi. Kohti tulevat ja ylle kumartuvat ihmiset (erityisesti pitkät ihmiset) jännittävät, joten olen alkanut ohjeistaa rapsuttelijoita menemään kauemmaksi kyykkyyn. Muikku ei nimittäin ole vielä epäröinyt kipittää yhdenkään kyykistyneen ihmisen syliin. Jätin Muikun viime viikolla kampuksella opiskelukaverini kanssa pihalle, kun kävin itse palauttamassa lainoja kirjastoon. Sinne se jäi eikä kuuleman ollut moksiskaan, vaikka hihnan päässä oli uusi ihmistuttavuus.

Olen ollut aivan ällikällä lyöty siitä, kuinka helppo Muikkua on (vielä?) ollut kuljettaa kaikkialla. Jäin tänään suu auki, kun Muikku kipitti päärautatieasemalla hihnassa mun vieressä kontaktia ottaen kuin vanha tekijä. Kyseessä oli ensimmäinen kerta Helsingin ydinkeskustassa eikä me olla edes varsinaisesti harjoiteltu vielä hihnakäytöstä. Pentu jatkaa matkaa ja ohittaa niin ihmiset kuin koiratkin kehotuksesta sekä hihnassa että irrallaan ollessa.

Kokosin alapuolelle hieman muistilistaa itselleni siitä, mitä me ollaan jo nähty, kuultu ja koettu sekä siitä, mitä ainakin pitäisi vielä kerätä kokemusvarastoon. Jos kuva kertoo enemmän kuin 1000 sanaa, niin tämän merkinnän kuvituspuoli kertokoon, miksi Muikusta ei ole kovin montaa julkaistua kuvaa. Mä en vaan osaa… 😀

Missä me on käyty?

  • ulkojäillä ala-asteen pihalla
  • metsässä ja puistoissa
  • rauhallisilla taajama- ja lähiöalueilla
  • kaupan pihalla ja parkkihallissa
  • metroasemalla, ratikkapysäkillä ja bussipysäkillä valtatien varressa
  • henkilöautossa, bussissa ja junassa
  • Klaukkalan Tornikeskuksen juurella
  • Elielinaukiolla ja Helsingin päärautatieasemalla
  • Viikin kampuksella
  • sukuloimassa Lahdessa
  • pentutreffeillä 11-viikkoisen sakemanni-rotikkamixin kanssa

Mitä me on nähty ja koettu?

  • hissejä
  • katusoittajia ja kerjäläisiä
  • monipuolisesti alustoja ja muutamia erilaisia portaita
  • lastenvaunuja, vedettäviä matkalaukkuja, pulkkia yms.
  • luistelijoita, pyöräilijöitä, laskettelijoita yms.
  • erilaisia autoja ja kulkuneuvoja
  • alikulkutunneleita ja siltoja
  • muutamia koiria, mm. saksanpaimenkoira, chow chow, ranskanbulldoggi ja noutajia
  • erilaisia ihmisiä ulkovaatteissa ja vähemmissä määrin myös sisävaatteissa
  • kaiuttimet kuulutuksineen ja musiikkeineen
  • lumiukko
  • imuri ja erilaisia kodinkoneita
  • tipahtelevia tavaroita

Mitä me on harjoiteltu?

  • kontaktia kaikissa mahdollisissa ympäristöissä
  • luoksetuloa pillillä ja tule-käskyllä
  • istumista eli pysähtymistä pillillä ja istu-käskyllä
  • kohdentamista kuonolla ja tassulla
  • käsittelyä, korvien puhdistamista, kampaamista sekä tassukarvojen ja kynsien leikkaamista
  • rauhoittumista sylissä ja oven/portin takana
  • odottamista sekä tutun että vieraan ihmisen kanssa ilman omistajaa

Mitä vielä?

  • jatketaan kaikkiin jo koettuihin asioihin tutustumista ja perustaitojen harjoittelua
  • Kauppakeskus Itis, ehkä keskustan Kauppakeskus Forum ja Stockmann
  • Helsinki-Vantaan lentoaseman läheisyys ja itse asema, jos huolivat koiravieraita
  • jokin koiraystävällinen jäähalli
  • Haltialan kotieläintila, jos koiravieraat ovat edelleen tervetulleita
  • metrolla ja raitiovaunulla matkustaminen
  • runsaammin erilaisia koiratuttavuuksia
  • trimmauskoneen, partakoneen tms. surruuttaminen korvien juuressa
  • lisää alustatreeniä, mm. metalliritilät, laiturit ja portaat, kunhan koko riittää
  • vieraampien ihmisten tekemiä käsittelyharjoituksia
  • keväämmällä lenkkeilyä mm. laitumien vieressä ja Linnanmäkeä ympäröivissä puistoissa