On se kumma. Ihan sama minkä rodun parissa joku kyselee tyypillisimmistä terveysongelmista, vastaukset ovat pitkälti samaa sarjaa: ”ei ole sen sairaampi kuin muutkaan”, ”kaikilla on ongelmansa” tai oma suosikkini ”meidän puolivuotias on ihan terve”. Aha. Jos kysyn mitkä ovat rodun x yleisimmät terveysongelmat, niin en mie ainakaan halua kuulla muista roduista tai terveistä yksilöistä. Samat toteamukset kuulee läpi rotukirjon aina englanninbulldogeista englanninvinttikoiriin. Pitääkö tehdä oletus, että kaikki rodut ovat läpeensä yhtä sairaita vai aivan yhtä terveitä? Edellä mainittujen fraasien informaatioarvo on pyöreä nolla ja lisäksi ne alkavat olla jo niin kuluneita, etteivät mene enää edes ovelista väistöliikkeistä.
Nämä puhkikulutetut ja ympäripyöreät lausahdukset edustavat kaikkea muuta kuin sitä niin kovasti koiramaailmassakin toitotettua avoimuutta. Ainakin minulle koirarodun ja myöhemmin yhdistelmän valinta on ensisijaisesti riskien punnitsemista: millaisia riskejä ja kuinka suurina haluan ottaa. Voisipa sitä sanoa ehkäpä eräänlaiseksi henkilökohtaiseksi kustannus-hyötyanalyysiksikin. Riskit eivät toki liity pelkästään terveyteen vaan myös esimerkiksi luonteeseen ja henkilökohtaisiin mieltymyksiin: mietin muun muassa englanninspringerspanielin kohdalla, että olenko valmis joustamaan mahdollisimman helppoa turkkia koskevista kriteereistä, kun rotu tuntui muutoin varsin sopivalta. Milläs vertailet ja arvioit eri rotujen tyypillisimpiä riskejä, jos niitä ei sulle kerrota?
Sitten kun joku tulee vihdoin avaamaan omaa näkemystään rodun tavallisimmista ongelmista, kymmenkunta muuta hyökkää tämän niskaan: ”Älä tartu yksittäistapauksiin! Meidän rekku on täysin ongelmaton. Ei saa yleistää!” Jjjjooooh… Ideaalitilannehan on se, että enemmistö koirista on terveitä ja muutoin ongelmattomia, jolloin ne ei-niin-hyvät-eväät saaneet yksilöt voi halutessaan mieltää poikkeamiksi. Sen ongelmattoman massan katselu ei ikävä kyllä kerro yhtään mitään rodun ongelmakohdista – ja niitähän tässä kyseltiin. Silloin on pakko kääntyä poikkeustapausten puoleen.
Yhden tilastopoikkeaman omistajana haluaisin muistuttaa, että niiden tilastojen ”kauneusvirheidenkin” taustalla on ihka eläviä koiria omistajineen. Kyseisille koirakoille ne kauneusvirheet eivät ole pelkkiä numeroita ruudulla, vaan todellisia sairauksia tai vaikkapa käyttäytymisongelmia. Jos huono tuuri käy, se nakki voi napsahtaa omallekin kohdalle. Rotupohdintaa tehdessä kannattaa uhrata edes tovi myös sille ajatukselle, että mitäs sitten jos itselle osuukin se tavalla tai toisella rodulle tyypillinen sekundakappale: elääkö mieluummin vaikkapa luustosökön kanssa vai valitsee jo alun alkaen rodun, jossa luustoriski on pienempi, mutta suurempana riskinä esimerkiksi epilepsia/kaihi/autoimmuunisairaudet/you-name-it. Omilla valinnoillaan voi nimittäin vaikuttaa siihen, mikä on se kaikkein todennäköisin ”tilastovirhe”, joka omalle kohdalle osuu, jos on osuakseen. Tokikaan elävistä eläimistä ei koskaan tiedä, joten just sun kohdalle voi kolahtaa jotain harvinaisempaa tai olla kolahtamatta mitään. Joskus (aika useinkin) on kuitenkin pakko tehdä yleistyksiä ja oletuksia.
Koiraa harkitsevalle ja Sitä Oikeaa Rotua etsivälle: Aloita riisumalla vaaleanpunaiset lasit ja unohtamalla kiire. Varaa malttia ja kärsivällisyyttä. Kysy suoraan ja vaadi suoriin kysymyksiin suoria vastauksia. Lue tarvittaessa rivienkin välistä, kaiva syövemmältä ja kyseenalaista rohkeasti. Kysy lisää. Haastattele niin useita kasvattajia kuin yksittäistenkin koirien omistajia. Punnitse riskejä ja todennäköisyyksiä. Uhraa muutama ajatus kunkin rodun kohdalla myös tyypillisimmille ”Mitä jos…?” -skenaarioille. Kysy taas lisää ja yhä edelleen lisää.
