Ruudun takaa katsoo helsinkiläinen bio- ja ympäristötieteiden opiskelija, merta rakastava maakrapu ja leikkimielinen luonnonlapsi. Vaikka parikymppinen vielä olenkin, vuosia kuvaavat numerot ovat pyörähtäneet jo lähemmäksi kolmeakymmentä. Saas nähdä joko kohta pukkaa ikäkriisiä. Intohimoikseni määrittelisin vesielementin, biologian ja huvipuistot – sekä tietenkin koirat. Koirien parissa tämän likan sydän sykkii hieman erityisemmin kalastajien ja linnunmetsästäjien nelijalkaisille apureille: landseereille, spanieleille, noutajille, newfoundlandinkoirille ja seisojille.
Löysin koiraihmisen ensimmäistä kertaa sisältäni ehkäpä peruskoulun viidennellä luokalla. En kykene enää muistamaan, mikä tuon liekin sytytti, mutta sieltä ala-asteen lopulta asti tuli pyydeltyä, anottua, lahjottua ja lopulta jopa kiristettyä vanhemmilta lupaa koiraan – tuloksetta. Kaksitoista pitkää vuotta, yhtä pitkäaikaista hoitokoiraa ja aika monta virtuaalikenneliä myöhemmin se ihka ensimmäinen Oma Koira (noh, silloin vielä sijoituskoira) asteli taloon pienen mustan labradorinnoutajapennun muodossa. Siinä reilun vuosikymmenen aikana oli ehtinyt rakentaa jos minkälaista pilvilinnaa, mutta valitettavasti ne kaikki romahtivat jo yhdeksän yhteisen kuukauden jälkeen kasvuhäiriödiagnoosin myötä eikä siitä mennyt vuottakaan, kun Norppa sai alle kaksivuotiaana jo nivelrikkodiagnoosinkin. Puolen elämän mittainen unelma alkoi tuntua lähinnä painajaiselta, kun terveysongelmien kautta tuli valitettavasti tutustuttua muihinkin ei-niin-imarteleviin koiramaailman oikkuihin. Toisaalta niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, taival Norpan kanssa on kasvanut paljon sekä koiranomistajana, koiraihmisenä että ihmisenä ylipäätään. Sitä osaa arvostaa tiettyjä asioita aivan eri tavalla kuin aiemmin.
Koiranpidon ja ennen kaikkea toisen koiran hankkimisen järkevyys pohditutti melkein kolmen vuoden ajan. Tahtoa toiseen koiraan löytyi, mutta rohkeus puuttui. Sitä The Rotua, The Pentuetta ja The Kasvattajaa ei vaan tuntunut löytyvän. Sitten ykskaks osui ja upposi englanninspringerspanielinaperon hahmossa. Jos sattuisin uskomaan korkeampiin voimiin, pitäisin ehkä sitä jonkinlaisena merkkinä, että Muikku syntyi päivälleen Norppaa kolme vuotta myöhemmin. Nuorempi on kuin onkin pysynyt ainakin toistaiseksi terveenä ja osoittanut myös kaipailemaani harrastuspotentiaalia. Tätä toista hankkiessa tuli ehkä oltua hieman ensikertalaista fiksumpi, mutta toisaalta matkassa on ollut myös rutkasti onnea, koska elämää ei voi käsikirjoittaa enkä pidä oikeastaan yhtäkään asiaa enää itsestäänselvyytenä – terveyttä kaikkein vähiten.
Koiraihmisenä olen erityisen kiinnostunut siitä, mitä tieteellä on meille kerrottavana lajista nimeltä koira. Pohjaton uteliaisuuteni kohdistuu varsinkin perinnöllisyystieteellisiin näkökulmiin sekä siihen, kuinka genetiikkaa voidaan jatkossa hyödyntää jalostuksessa ja hyvinvoinnin rakentamisessa. Toisaalta olen erittäin kiinnostunut oppimaan lisää myös siitä, mitä tiedämme koirien pään sisäisestä maailmasta ja kuinka hyödynnämme tätä tietoa koirien kouluttamisessa. Harrastuskentällä olen vielä totaalinen keltanokka täysin ilman kokemusta. Muikun kanssa on hiljakseen aloiteltu rally-tokoa ja haaveita suuntautuu niin vesipelastuksen, rodunomaisten lajien kuin erityyppisten nenänkäyttöjuttujenkin suuntaan. Vähän kaikessa tahtoisi kykyjään kokeilla, joten katsotaan mihin sitä lopulta päätyykään.
Olen Suomen Kennelliiton, Springerspanielit ryn ja Koirakerho SOPU ryn jäsen.
Karvakuonot
 Taraino’s Some Like It Hot”Norppa”labradorinnoutajanarttu, s. 07.12.2012 |
 Korpitassun Aquata”Muikku”englanninspringerspanielinarttu, s. 07.12.2015 |