On munkin rinnassani hongat huojuneet
ja soinut soitto siell’ on latvain lautuvain,
on munkin aatteheni nuorna nuojuneet
ja kerkät kertoneet on munkin tunnettain.
On munkin lehvilläni lempi istunut
ja onni laulanut on munkin oksillain,
on munkin latvassani käkönen kukkunut
ja vanamot viihtyneet on minunkin varjossain.
Ois munkin rinnassani voima noussut näin
ja tullut tukkimetsä, vankka, vakainen.
Mut kirpos kipunainen yöllä metsähäin
ja sotasoihduks nous – ma itse iskin sen.
