·0 kommenttia

Olipa kerran lapsiperhe, joka päätti hankkia koiran. Rotuvalinnassa päädyttiin yksissä tuumin labradorinnoutajaan, jota kehuttiin monelta suunnalta kiltiksi ja helpoksi perhekoiraksi. Perhe muisteli itsekin nähneensä katukuvassa useita vähän pulskanpuoleisia ja rauhallisesti omistajansa vierellä käveleviä labbiksia. Kyseessä oli vieläpä maan suosituin rotu, joten kyllähän sen täytyy olla täydellinen jokamiehen käteen sopiva perhekoira! Niinpä labbispentu tuli taloon. Kahdeksanviikkoinen pennunpallero sai herttaisia iltahepuleita ja maisteli vähän perheenjäsenten käsiä leikkien lomassa, mutta sai käytöksensä anteeksi söpöydellään. Nyt tuosta luttanasta naperosta on kasvanut 20-kiloinen puolivuotias nuorukainen, joka hyppii ja juoksee ihmisiä päin, repii vaatteista, koittaa ottaa käsiä suuhunsa ja tuhoaa kotia. Perhe on helisemässä labbiksensa kanssa eikä ymmärrä missä on se täydellinen perhekoira, jota heille markkinoitiin.

Kuulostaako tutulta? Ei hätää, et ole ainoa! Erittäin moni labradorinnoutajan omistaja tuntuu olevan pulassa nuoren koiransa kanssa. Labradorikeskustelujen yleisimpiä kysymyksiä lienevätkin: ”Labbikseni riehuu niin päättömästi, että vaatteet ovat reikiä täynnä ja käsivarret mustelmilla – mitä minun pitäisi tehdä?” ja ”Olisiko vinkkejä yksinoloon, kun labbikseni myllää huonekasvien mullat, tuhoaa sohvaa ja nakertaa reikiä seiniin yksin jäädessään?”. Apuaan ja vinkkejään tarjoavat kanssaihmiset kertovat usein, että nuori koira haastaa tai kokeilee omistajaa. Hops hops, pysähdytäänpä vähän miettimään asiaa syvällisemmin. Nuori labbis kyllä aktiivisena koirana tarjoaa haasteita, mutta että ihan haastaa?

Labradorinnoutaja on erittäin aktiivinen työkoira – paino sanalla erittäin. Näyttelylinjainenkaan labradorinnoutaja ei ole unelmien perhekoira tai pulska sohvaeläin, jos siitä ei tehdä sellaista. Moni perus-Pertti ei taida tajutakaan, kuinka aktiivisesta rodusta on oikeasti kysymys. Minullekin se on vasta alkanut valjeta eikä suinkaan Norpan myötä vaan kanssaihmisten kokemuksia kuuntelemalla ja lukemalla. Norpan virikkeellistämistä, aktivointia ja rauhoittumistreenejä en ole koskaan kokenut erityisen työläiksi, vaikka silläkin omat hetkensä ja heikkoutensa on.

Varsinkin nuori labbis vaatii paljon aktiviteetteja ja vastavuoroisesti rauhoittumisen opettelua. Jos omistaja ei tarjoa niitä tarpeeksi ja ohjaa koiraa toivottuun käyttäytymiseen, koira purkaa energiaansa omalla tavallaan – hyppimällä, jyräämällä, tuhoamalla jne. Se purkaa ylimääräisen energiansa ainoilla osaamillaan tavoilla. Kyse ei ole nähdäkseni omistajan haastamisesta tai kokeilemisesta, vaan nimenomaan koiralle luontaisen toiminnan toteuttamisesta, joka näyttäytyy meille epätoivottavana. Omistajan tehtäväksi jää suunnata energia sopivammaksi katsomaansa toimintaan ja opettaa koira myös rauhoittumaan.

Labbis kaipaa virikkeitä – etenkin nuorena

Ahaa, labbikseni tarvitsee tekemistä… Suuntaanpa siis metsään heittelemään koiralle palloa. Väärin ja metsään meni! Kasvavan koiran mielen ja kropan kannalta on toki hyvä päästä juoksemaan irrallaan säännöllisesti, mutta se ei välttämättä ole tehokkain keino väsyttää vilkasta ja energiaa pursuavaa labbista. Pallonheittelyn voin melkein suoralta kädeltä todeta täysin vääräksi tavaksi purkaa ylitsepursuavan koiran energiaa, sillä se nostaa kierroksia entisestään sen sijaan, että laskisi niitä. Terve koira jaksaa painella menemään ihmisen jo väsähdettyä, joten koiran väsyttäminen liikunnalla on haastavaa.

Fyysisen aktivoinnin sijaan suosittelen nuorelle labradorinnoutajalle (tai koirille ylipäätään) rauhoittavaa aivojumppaa – kokeillaan josko ne kaksi toisiaan etsivää aivosolua törmäisivät joskus! Rauhoittavaa aivojumppaa voi tarjota vaikkapa nenätyöskentelyn muodossa. Voit opettaa koirasi etsimään maastoon piilottamiasi leluja tai dameja. Avainten etsimisen ja ilmaisemisen opettaminen saattaa osoittautua joskus hyödylliseksi taidoksi. Koira voi jäljestää ihmistä, eläintä tai vaikkapa sienellä vedettyä (vedellä laimennettua) verivanaa, jonka päässä odottaa herkkupala. Toko, temppujen opettaminen sheippaamalla, koiratanssi… Akvointi- ja virikkeellistämiskeinoja riittää.

Koiran ruoka kannattaa tarjota jostain muualta kuin kupista, jolloin koira joutuu näkemään vaivaa ja tekemään työtä täyttääkseen vatsansa. Markkinoilla on useita erilaisia aktivointileluja ja -pelejä, joihin voidaan piilottaa nameja tai vaikkapa kokonainen ruoka-annos. Aktivointileluja voi itsekin kehitellä esimerkiksi tyhjistä pulloista ja maitotölkeistä taikka täyttää vadin vedellä ripotella sinne nappuloita koiran pyydystettäväksi. Muistathan kuitenkin aina valvoa lelun kanssa touhuavaa koiraa. Tykkään itse heitellä ruuan nurmikolle ja antaa sitten koiran etsiä murua rintansa alle. Sisällä nameja voi piilottaa vaikkapa yhteen huoneeseen, josta koira joutuu ne etsimään. Haastetta voi lisätä esimerkiksi pimentämällä huoneen. Myös esimerkiksi luun kaluaminen rauhoittaa koiraa.

Vain taivas on rajana erilaisia virikkeitä ja aktiviteetteja kehiteltäessä!

Rauhoittuminen vaatii opettelua

Rauhoittuminen. Asia, johon kovin moni ensikertalainen labbiksen omistaja ei osaa kiinnittää riittävästi huomiota, mutta joka tunnetaan erityisesti harrastus- ja työkoirapiireissä erittäin tärkeänä taitona. Labradorinnoutajan tulisi olla on/off-kytkimellä varustettu koira: se on aina valmis touhuamaan, mutta osaa rauhoittua, kun mitään ei tapahdu. Koirien synnynnäisten erojen vuoksi toiset on hyvin helppo saada off-tilaan, mutta rauhoittuminen on taito, jota on syytä opetella jokaisen koiran kanssa heti pikkupennusta lähtien. Iltahepuleissaan ympäri kämppää ryntäilevä pennunpallero on ehkä söpö, mutta samoin käyttäytyvä 20-kiloinen nuorukainen muistuttaa jo norsua posliinikaupassa.

Rauhoittumisen ja maltin harjoittelu on usein sekä koiran että omistajan näkökulmasta siinä määrin tylsää, ettei siihen jaksaisi oikein panostaa. Harjoittelua tulisi nuoren koiran kanssa tehdä vielä koko ajan ja kaikkialla, joten se tuntuu entistä turhauttavammalta. Meneminen sieltä, missä aita on matalin, kostautuu kuitenkin nopeammin kuin uskoisikaan. Harjoittele siis rauhoittumista labbiksesi kanssa kaikissa arjen tilanteissa: Pidä pentua sylissä, kunnes se rauhoittuu. Älä anna ruokaa tai avaa ovea ennen kuin koira jaksaa malttaa mielensä. Sosiaalistaessasi pentua anna sen rauhoittua uusissa tilanteissa ja paikoissa ennen kuin lykkäät seuraavan kokemuksen tarjottimelle. Harjoittele rauhallisen koiran kanssa kontaktia kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Jos sinulla on kaksi koiraa, lähde treeneihin molempien koirien kanssa ja jätä toinen sivuun, kun treenaat toista.

Muista, että koira ei saisi saada levottomalla touhottamisella haluamaansa. Sen pitää ensin rauhoittua ja mahdollisesti myös keskittyä sinuun. Tunnista siis mistä koirasi käytös johtuu ja vältä epätoivottua käytöstä palkitsevaa toimintaa. Yksinkertaisesti siis, jos koira kerjää epätoivotulla käytöksellään huomiota, älä anna sitä äläkä salli myöskään muilta ihmisiltä huomionosoituksia koiran suuntaan. Muista, että negatiivinenkin huomio (kieltäminen, pikkupainimatsi eli selättäminen yms.) on huomiota eikä välttämättä siksi tehoa halutulla tavalla eli katkaise toimintaa – tehokkuus riippuu yksilöstä. Nuoren labbiksen omistajan on syytä hallita paitsi koiraansa myös tietyissä määrin ympäristöään, esimerkiksi kertomalla ihmisille kuinka koiransa tulisi kohdata. Rauhoittuminen on iso, keskeinen ja lopulta melko näkymätön osa arkea, mutta jo koiran oman hyvinvoinnin kannalta tärkeääkin tärkeämpi taito: se auttaa stressinhallinnassa.

Rauhoittumisen opetteleminen on osa pitkäjänteistä ja johdonmukaista peruskoulutusta. Se vaatii toistoja, toistoja ja taas kerran toistoja. Rauhoittumisen ja maltin opettamista on kovin hankala tiivistää, joten linkitänpä muutaman hyvän artikkelin aiheesta. Suosittelen perehtymään alla oleviin linkkeihin ja etsimään itse lisää tietoa. Rauhoittumisharjoituksiin satsattu aika on kuin laittaisi rahaa pankkiin.

Parhaimmillaan labradorinnoutajalla on kaikki loistavan perhekoiran edellytykset, mutta pelkkien edellytysten olemassaolo ei kuitenkaan vielä tee labbiksesta loistavaa perhekoiraa. Jokaisen labradorinnoutajaa harkitsevan ja sellaisen hankkineen tulisi ymmärtää, että ollakseen loistava perhekoira, labbis vaatii tasapainoisessa suhteessa virikkeitä ja rauhoittumisharjoituksia – runsaasti kumpiakin. Labradorinnoutaja on lähtökohtaisesti aktiivisen ja liikkuvan perheen tai ihmisen koira. Jos tätä ei tiedosta, luvassa on takuulla ongelmia.


Kuvien © Rick, Flickr.com (BY-NC) & Terence T.S. Tam, Flickr.com (BY-NC-SA)

P.S. Tämä kirjoitus ei toki ole sidottu pelkästään labradorinnoutajiin, vaan ihan yhtälailla jokainen koira tarvitsee virikkeitä ja rauhoittumistreeniä. Tekstin inspiraationa ovat kuitenkin toimineet labbisten omistajien kohtaamat ongelmat. Nuorten labbisten toilailuihin liittyviä kysymyksiä tuntuu tulevan vastaan viikoittain, jos ei jopa harva se päivä.

·0 kommenttia

Apua, jos kaikki sujuu odotetusti, pentu tulee taloon jo 1,5 viikon kuluttua! Lienee siis aika jäsentää paperille hieman ajatuksia pennun ensimmäisistä viikoista uudessa kodissa. Taas sarjassamme mikä meni vikaan Norpan kanssa… 😀 Noh, oppia ikä kaikki ja Norpastakin kasvoi omistajansa puutteista huolimatta mahtava tyyppi. Sosiaalistamista käsittelin jo aiemmin, joten siihen en palaa tässä yhteydessä.

Kaiken takana on kontakti

Kontaktin harjoittelu alkaa välittömästi, kunhan pentu on päässyt sinuiksi uuden kotinsa kanssa. Aion oikeastaan toimia hyvin samalla tavalla kuin Norpankin kanssa: Kaivan naksuttimen esiin pennun ollessa hereillä ja rauhallinen. Olen vain aloillani ja odotan. Kun pentu luo pienenkin silmäyksen suuntani, heitän namin sille ja naksautan juuri ennen kuin pentu poimii herkun suuhunsa. Siinä tulee samalla lyöty kaksi kärpästä yhdellä iskulla – harjoiteltua kontaktia ja ehdollistettua pentu naksuttimelle. Ainakin Norppa oli erittäin helppo ehdollistaa naksuttimen äänelle tämän yksinkertaisen kontaktiharjoituksen avulla.

Norpan opetin ottamaan katsekontaktin käskystä jo melko varhaisessa vaiheessa. Tulevan pennun haluan kuitenkin hakevan kontaktia oma-aloitteisesti mahdollisimman pitkään ja aion tämän vuoksi välttää vihjesanan opettamista. Jos vihjeen opettaminen tuntuu joskus myöhemmin jossakin yhteydessä tarpeelliselta, täytyy sitten harkita asiaa uudelleen.

Tein kyllä Norpan kanssa melko paljon kontaktitreeniä, mutta enemmänkin olisi voinut tehdä. Kaikkein suurin moka tuli kuitenkin siinä, etten tajunnut siirtää kontaktiharjoittelua esimerkiksi sosiaalistamisen yhteyteen. Pyörimme kyllä kaupoissa, kauppojen pihalla, ostoskeskuksissa yms., mutta annoin pennun vain ihmetellä ympäristöä. Toki pennun tulee saada tutustua asioihin, mutta tällä kertaa aion tehdä myös runsaasti kontaktiharjoitteita sosiaalistamisen lomassa. Lisäksi tarkoitus on leikkiä pennun kanssa mahdollisimman paljon erilaisissa ympäristöissä – sitä emme Norpan kanssa tehneet.

Leikki on pennun työtä

Norpan kanssa leikittiin pentuna paljon siitä yksinkertaisesta syystä, että pennun kanssa leikkiminen oli kivaa. Tein kuitenkin sen virheen, että erottelin leikin ja koulutuksen kunnon vallihaudalla. Pidin leikkihetket leikkihetkinä ja koulutushetket koulutushetkiä, vaikka pikkupennun tapauksessa näiden välillä pitäisi olla ainoastaan veteen piirretty viiva – jos sitäkään. Koulutustilanteissa käytin palkkiona lähes yksinomaan makupaloja.

Allekirjoittaneelle on vasta nyttemmin alkanut valjeta kuinka pentua kannattaisi kouluttaa leikin varjolla. Norppaa ei ole voinut jalkojensa takia juuri palkata raisuilla leikeillä, mutta se ei myöskään ole koskaan oppinut kunnolla palkkautumaan leikillä. Jos ja kun aion palkita tulevaa pentua saalisleikillä, minun pitää paitsi itse opetella leikkimistekniikka myös opettaa se pennulle. Salme Mujusen Saalisvietti koiraharrastuksessa onkin tällä hetkellä lukuprojektina.

Ensimmäisiä opeteltavia taitoja ovat pysähtyminen ja luoksetulo. Pysähtyminen tarkoittaa käytännössä istumista niille aloilleen ja luoksetulo on luoksetulo. Molemmat on tarkoitus opettaa varmoiksi pillikäskyiksi: pysähtyminen on yksi pitkä vihellys (piiip) ja luoksetulo kaksi lyhyttä vihellystä (pi pi). Pillikäskyjen lisäksi haluan opettaa pysähtymisen ylösajoon. Sekä pysähtymisen että luoksetulon alkeet on helppo opettaa, mutta niiden varmaksi saaminen vaatii huolellista suunnittelua ja kärsivällisyyttä. Vasta Norpan varttuessa olen alkanut hiljalleen sisäistää sen, että koiralta ei oikeasti voi vaatia enempää kuin mitä se jo osaa. Jos koira ei tottele, sen koulutus ja/tai motivointi on epäonnistunut.

Motivointiin ja palkitsemiseen on ylipäätään syytä panostaa enemmän kuin Norpan kohdalla. Norpan puutteet johtuvat yksinkertaisesti siitä, ettei minulla ollut riittävästi tietotaitoa koiran oppimisesta, kouluttamisesta ja motivoinnista. Selvitettäviä asioita riittää: Miten pentu palkkautuu ruualla? Millaiset herkut uppoavat parhaiten? Löytyykö jonkin sssupernami? Mitkä leikit saavat pennun syttymään? Millaisista leluista se pitää eniten?

Leikin lomassa on tarkoitus tutustuttaa pentu myös dameihin ja mahdollisuuksien mukaan riistaan. Pitää vaan selvitellä, mistä esimerkiksi siipiä saisi käsiinsä. Kasvattaja vinkkasi, että omistajasta irtautumiseen saattaa olla myös syytä kiinnittää huomiota. Pennun emo on kuuleman kova roikkumaan kannoilla ja sen kanssa jouduttiin tekemään paljon työtä taipumuskokeen hakua ajatellen – työ tosin palkittiinkin kehuilla kokeen parhaasta hakuosuudesta. Jos pentu siis vaikuttaa kovin perskärpäseltä, luvassa on itsenäistä työskentelyä etäällä minusta. Norpan kanssa onkin tehty todella paljon namien, damien ja avainten etsimistä niin sisällä kuin ulkonakin.

Kellä maltti, sillä valtti

Pääsin Norpan kanssa varsin helpolla maltti- ja rauhoittumistreenien suhteen, joten hieman jännittää millainen hulivili sieltä tällä kertaa paljastuu. Pentue on hyvin tasainen, mutta mulle on tulossa toinen kahdesta hieman muita rohkeampana erottuneista nartuista. Samainen tapaus roikkui sitkeästi hihassani pitkin päivää. 😀 Lisäksi kyseinen tyttö ilmaisi viime lauantaina mielipiteensä pentulaatikkoon joutumisesta varsin selvästi huulet tötteröllä. Toisaalta koen, että mulla on melko hyvä käsitys rauhoittumisharjoittelusta ja erityisesti sen merkityksestä. Eiköhän tässä siis selvitä, vaikka sieltä kuoriutuisi innokas touhottaja. Sitä pitää vaan asennoitua omalta osaltaan Itse Kärsivällisyydeksi.

Rauhoittavana toimivat virikkeet, sisällä tehtävät rauhoittumisharjoitukset ja yksinolotreenit ovat peruskauraa. Samoin se, ettei innokkaalla sähellyksellä saa mitään ellen itse ole tarkoituksella nostattanut koiran virettä. Aion kiinnittää erityisesti huomiota rauhoittumiseen uusissa paikoissa ja tilanteissa: pennun tulee asettua ennen kuin sille tarjotaan lisää virikkeitä tai ärsykkeitä. Kahden koiran myötä aukeaa myös aivan uusi mahdollisuus harjoittaa toisen koiran malttia samalla, kun aktivoi tai kouluttaa toista.