Newfoundlandin valkomusta perintö taiteessa, osa 1: Sir Edwin Landseer

Mielessäni on pyörinyt muutamakin erilainen postaussarja oikeastaan blogin perustamisesta lähtien, mutta se suunnitelmat käytännöksi muuttava potku takalistolle on puuttunut. Pienoisessa inspiraation puuskassa tuli viimein päätettyä, että nyt tai ei koskaan. Luvassa on ennen pitkää jonkinlaista materiaalia niin sprinkuista kuin labbiksistakin, mutta aloitan helpoimmalla ja itselleni ehkä rakkaimmalla aiheella – landseereilla. Majesteetilliset valkomustat newfoundlandilaiset innostivat lukuisia taiteilijoita 1800-luvun aikana, mutta tätä postaussarjaa ei oikeastaan voi aloittaa kuin yhden taidemaalarin tuotannolla. Hän on Sir Edwin Landseer, jolta landseer-rotukin on saanut nimensä. Landseerin maalausten lisäksi löydät tästä artikkelista tietoa rodun hienosta historiasta.


Neptune, the Property of William Ellis Gosling (1824)

Meren rannalla eläneet ihmiset ovat kautta historian hankkineet elantonsa merestä. Kalastus onkin ihmiskunnan varhaisimpia ja merkittävimpiä elinkeinoja. Ankara elinkeino oli riskialtis ja vaati useita ihmishenkiä, mutta kalaa oli paljon ja työtä riitti kaikille tekijöille. Kalastajan ammattia pidettiinkin luotettavana tapana elättää perhe. Rankkaa työtä pyrittiin helpottamaan koirilla, joiden tehtävänä oli toimia kalastajien apuna niin maalla kuin vedessäkin. Koirat vetivät verkkoja, pyydystivät karanneita kaloja ja kiskoivat kalasaaliita. Niiden oli kyettävä toimimaan aallokossa tehokkaasti ja epäröimättä. Vain kaikkein sitkeimmät yksilöt selvisivät työstään hengissä ja pääsivät lisääntymään.

Tunnetuin esimerkki kalastajien nelijalkaisista apulaisista ovat Atlantin länsirannikolta, Newfoundlandin ja Labradorin alueelta Kanadasta. Useimmat noutajarodut ja newfoundlandinkoira sekä muut näistä erkaantuneet rodut ovat saaneet alkunsa juuri kyseisen alueen kalastajien koirista. Newfoundlandin ja Labradorin alueen koirakanta koostui joukosta erilaisia koiratyyppejä, joista kukin oli kehittynyt juuri oman kalastajayhteisönsä tarpeisiin. Eri tyyppiset koirat saivat lisääntyä melko vapaasti keskenään, joten selkeää jakoa ei päässyt syntymään. Varsinaiset kalastajien apurit voitiin kuitenkin jakaa karkeasti kahdentyyppisiin koiriin: pieniin saintjohninkoiriin ja suurempiin newfoundlantilaisiin.


The Champion; Venus, a Landseer Newfoundland with a rabbit (1819)

Siellä missä voimakkaita nouto-ominaisuuksia ei tarvittu, arvostettiin suurta kokoa. Varsinaisella Newfoundlandin saarella kehittyi kärsivällinen ja uupumaton työjuhta, joka kykeni työskentelemään myös kaikkein haastavimmilla kalastusalueilla. Näiden suurempien newfoundlantilaisten pää oli mastiffimaisen pyöreä ja kuono lyhyempi kuin saintjohninkoirilla, joskin pitkäkuonoisiakin yksilöitä tavattiin. Siinä missä pienempiä saintjohninkoiria suosittiin pienemmissä kalastusjollissa, suuret newfoundlantilaiset työskentelivät ensisijaisesti purjelaivoilla. Suurten ja massiivisten koirien kerrotaan pystyneen muun muassa särkemään jäätä uimalla sen läpi. Talvisin suuria koiria käytettiin valjakoissa esimerkiksi puukuormien vetämiseen. Ne joutuivat etsimään reitin pimeän, sumuisen ja lumimyrskyisenkin metsän läpi, usein vieläpä ilman ihmisen apua. Suuremmat newfoundlantilaiset olivat erityisen tunnettuja pelastusvaistostaan, ja historiaan onkin jäänyt lukuisia tarinoita ihmishenkiä pelastaneista koirista.


Saved (1856)


Off The Rescue

Newfoundlantilaiset levisivät laivojen mukana ympäri maailman. Niitä vietiin Newfoundlandista niin paljon, että saarten oma kanta tyrehtyi täysin jo 1800-luvun alkupuolella. Rodun epätavallinen, suuri ja näyttävä ulkomuoto sekä viehättävä luonne vetosivat ihmisiin erityisesti Brittein saarilla. Britanniassa suosittiin kuitenkin erityisesti mustia koiria, mikä johti valkomustan version hiipumiseen.


Favourites, the Property of H.R.H. Prince George of Cambridge (1834-35)


Princess Mary and Favourite Newfoundland Dog (1839) | A Newfoundland Dog & an Irish Terrier

Valkomustan version säilymisestä on kiittäminen erityisesti englantilaista taidemaalari Sir Edwin Henry Landseeria (1802–1873). Hänen 1800-luvulla maalaamansa, valkomustia koiria esittäneet maalauksensa olivat tulleet tutuksi niin taiteilijan kotimaassa kuin Keski-Euroopassakin. Ihmisiä puhutteli erityisesti ”Arvostettu yhteiskunnan jäsen” (A Distinguished Member of the Humane Society, 1383) -niminen maalaus. Tarina kertoo sen esittävän suurta valkomustaa Paul Pry -koiraa, joka oli pelastanut paitsi omistajansa myös useita muita veden varaan joutuneita ihmishenkiä. Varsinkin saksalaiset, sveitsiläiset ja itävaltalaiset kasvattajat päättivät elvyttää tämän niin sanotusti vanhan tyyppisen newfoundlantilaisen Manner-Eurooppaan tuotujen valkomustien newfoundlandinkoirien avulla.


A Distinguished Member of the Humane Society (1838)

Valkomustan landseer-tyypin konkreettisena säilyttäjänä voidaan pitää erityisesti saksalaista Otto Walterspieliä ja hänen Schartenberg-kenneliään. Kasvattajat yhdistivät aluksi valkomustiin newfoundlandinkoiriin mustia newfoundlandinkoiria ja mahdollisesti jonkinlaisia paikallisia valkoisia paimen- ja laumanvartijakoiria. Tavoitteena oli aktiivinen, silloisia newfoundlandinkoiria kevyempi ja korkearaajaisempi tyyppi.

Mannermainen landseer virallistettiin omaksi rodukseen vuonna 1960, mutta kielimuuri ja tietämättömyys mannermaisen tyypin kehityksestä johtivat siihen, että landseeria pidettiin Iso-Britanniassa vuosia pelkkänä valkomustana newfoundlandinkoirana. Rotu tunnustettiinkin siellä itsenäiseksi vasta vuonna 1988.


Lion: A Newfoundland Dog (1824)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *