Tai siis, suosikit roturyhmittäin. Jos kerran muutkin, niin miksen minäkin. Muita suosikkinsa valinneita ovat mm. Chocochilin Chillailua, Huurrekuonot, Koiria maalta, Luuhullut, Pieni koti maalla, Resko & Kasko, Tavoitteena tähtiin ja Valkoiset paimenet.

FCI 1 Lammas- ja karjakoirat (paitsi sveitsinpaimenkoirat)

Uuups, en ole muodikas koirabloggaaja, koska ykkösryhmä ei kiehdo oikeastaan yhtään. Paimenissa ja karjakoirissa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta ne on vaan liian… Noh, paimenia. Sileäkarvaista collieta mietin kyllä ihan tosissani toista koiraa etsiessäni. En onnistunut löytämään nahkasta mitään varsinaista vikaa, mutta mun näkökulmastani siitä puuttuu kokonaan Se Jokin, joka koirassa pitää olla.

FCI 2 Pinserit, snautserit, molossityyppiset ja sveitsinpaimenkoirat

Roturyhmä, josta mun rakkauteni koiriin lähti ja jolle sydän sykkii edelleen erityisesti.

Yksi yltää yhä edelleen ylitse muiden – landseer. Norpan terveysongelmat ovat kuitenkin laittanut miettimään, että uskaltaakohan sitä koskaan ihan aikuisten oikeesti harkitakaan jättirotua. Se vois olla sama kuin kerjäis verta nenästään… Lansun tunnetumpi serkku, newfoundlandinkoira, kiinnostaisi myös, mutta rodun terveystilanne ja kuohunta nöffipiireissä toimivat tehokkaina karkotteina eikä tuo ulkomuotokaan tätä nykyä oikein viehätä. Rotuvalintaa ei tarvitsisi miettiä hetkeäkään, jos newfoundlandinkoirat olisivat samanlaisia kuin 1930-luvun Newfoundlandissa syntynyt aikansa newfoundlandilainen, alla olevissa kuvissa esiintyvä Swansea Jack – WAUUU!


Kuvat lainattu sivustoilta Natural History ja Buying Puppies

Hovawart voisi olla myös kiinnostava ja terveystilanteensakin puolesta varteenotettava vaihtoehto, jos kaipaan joskus pk-koiraa. Kummasti tämänkin rodun taustalta löytyy mm. sitä newfoundlandinkoiraa. Liekö valkomustien hoffien väri niitä peruja? Sääli, että väri ei ole hyväksytty, sillä tuollainen koira on kyllä silmiä hivelevä olento!

FCI 3 Terrierit

Amerikanstafforshirenterrieri voisi olla ihan hauska ilmestys, mutta… Terrieri? Mulle? Voin ihan kainostelematta myöntää olevani olevani ennakkoluuloinen ja nojaavani stereotypioihin. Mulle useimmat terrierit ovat pieniä ja äänekkäitä termiittejä. Näen sieluni silmin kuinka ne roikkuvat vielä aikuisinakin lahkeissa ja varpaissa. Tai ainakin olen satavarma, että onnistuisin tekemään niistä kauhukuvieni kaltaisia. 😛 Kiitosta vaan, mutta ei kiitos ehkä kuitenkaan.

FCI 4 Mäyräkoirat

Ei nappaa, ei sitten niin yhtään. Miksikö? Jalattomuus, pieni koko, alkuperäinen käyttötarkoitus ja sieltä juontuvat ominaisuudet eivät istu toiveisiini jnejne. Toisaalta, jos olisi pakko ottaa jokin ”jalaton” rotu, niin voisin ehkä harkita karkeakarvaista mäyräkoiraa, mutta todennäköisemmin ottaisin siinä tilanteessa FCI 5 -ryhmästä löytyvän länsigöötanmaanpystykorvan.

FCI 5 Pystykorvat ja alkukantaiset koirat

Samojedinkoiralla on erityinen paikka sydämessäni, koska ulkoilutin erästä sammarirouvaa viikoittain melkein vuosikymmenen veran. Siinä sivussa tuli myös pieni kosketus näyttelymaailmaan ja pentuarkeen. En siltikään koe, että samojedi olisi mulle välttämättä sopivin koirarotu enkä oikein muutenkaan syty pystykorville ja alkukantaisille.

FCI 6 Ajavat ja jäljestävät koirat

Pohtiessani toisen koiran rotua tutustuin enemmän tai vähemmän tosimielellä pariin kuutosryhmän edustajaan: dalmatiankoiraan ja rhodesiankoiraan. Totesin melko pian, että rhode ei ehkä ole ihan mun juttuni, mutta dalmis vaikuttaa edelleen kivalta. Kyseisessä rodussa vaan tökkii pahasti värijalostus, johon ymmärtääkseni liittyy kuuroutta ja virtsakiviongelmia.

FCI 7 Kanakoirat

Seiskaryhmässä on paljon kauniita koiria, mutta toisaalta jo niiden katseleminen hengästyttää enkä tiedä niistä oikeastaan juuri mitään. Tykkään useimpien seisojien ja maltillisilla turkeilla varustettujen settereiden ulkonäöstä. En kuitenkaan voisi ainakaan tällä hetkellä kuvitella sellaisia itselleni. Sininenpicardienspanielissa ja ranskanspanielissa on kiinnostavia elementtejä, mutta Suomesta ei oikein taida löytyä tarjontaa. Stabyhoun kiehtoo myös omalla tavallaan, muttei syystä tai toisesta ole kuitenkaan tuntunut varteenotettavalta vaihtoehdolta.

FCI 8 Noutajat, ylösajavat koirat ja vesikoirat

No niin, nyt päästiin taas asiaan! Kasiryhmä on alkanut tuntua vuosi vuodelta enemmän ”omalta”. Näen noutajissa ja osin spanieleissakin jotakin samaa kuin lansuissa ja nöffeissä. Ehkäpä siksi en osannut erityisemmin yllättyä huomatessani, että newfoundlandinkoirat, landseerit ja useimmat noutajat polveutuvat samoista Newfoundlandin ja Labradorin alueen koirista. Noutajat ja spanielit ovat vaan kompaktimmassa, terveemmässä ja toimintakykyisemmässä paketissa.

Spanieleista voisin huolia englanninspringerspanielin ohella myös fieldspanielin. Noutajatkin kiinnostavat edelleen enkä ole hylännyt täysin ajatusta toisesta labbiksesta. Käyttölinjainen labradorinnoutaja tulee kuitenkin konkreettiseksi vaihtoehdoksi vasta siinä tapauksessa, jos innostun tosissani harrastamisesta. Muista noutajista kiharakarvainen noutaja kiinnostaisi kovasti, mutta minulle on jäänyt vähän ikävä mielikuva rodun epilepsiatilanteesta.


© Mattias Agar, Flickr.com (BY-SA)

FCI 9 Seurakoirat ja kääpiökoirat

Seurakoiraryhmän rodut ovat monet kovin pieniä kavereita allekirjoittaneen makuun. Törmäsin kuitenkin jokunen vuosi sitten amerikkalaisiin käyttövillakoirakasvattajiin. Heidän lintukoirina toimiveet isovillat olivat niin makeita, että voisin huolia sellaisen isovillakoiran! Sääli vain, että Suomessa villakoirapiirit taitavat olla melkolailla näyttelyorientoituneita.

FCI 10 Vinttikoirat

Kymppiryhmäkään ei oikein tunnu omalta, koska vinttikoirat ovat nähdäkseni niin omaa luokkaansa. Whippet vaikuttaa kuitenkin vinttikoiraksi varsin monipuoliselta – ja ennen kaikkea koiramaiselta. Muutamaa vipukkaa sivusta seuranneena se voisi olla jopa melkein varteenotettava vaihtoehto jossakin mielentilassa.

FCI:n ulkopuolelle jäävät rodut

Jos totta puhutaan, tämä porukka ei ole kovin tuttu, mutta yksi rotu on jäänyt lähtemättömästi mieleen. Jos haluaisin pienen seurakoiran, se olisi luultavasti lähdettävä reissun päälle ja haettava koira Alankomaista. Markiesje on todella herttaisen oloinen pikkukaveri, mutta valitettavan harvinainen.

Talvella lauluja tehdä ei,
talvella tehdään työtä,
talvella tuvassa istutaan,
iltoja pitkiä iloitaan,
talvella paljon on yötä.

Talvella murheita muisteta ei,
talvella paljon on lunta,
muistoja kauniita katsellaan,
riemuja vanhoja riemuitaan,
nähdähän kesästä unta.

Kuollut on usko ja rakkaus,
jäässä on ruusurukat.
Mutta kun illalla ikkunaan
loistavi kuu tahi tähti vaan,
kauniit on hallankin kukat.

Suru on siltoja siskojen,
sääli on hallan kukka.
Talvella toistansa säälitään,
itseään sekä ystäviään:
Ystävä, ystävä rukka!

Voi sinun hullua sydäntäs,
voi sinun hullua päätäs,
tiedä en, kump’ oli hullumpi,
hullut ne vaan oli kummatki,
tarvis ol’ talven jäätäs.

Tahdoitko toivoja toteuttaa,
näitkö sä onnesta unta?
Hangessa toivojen hauta lie.
Kaikilla meillä on yksi tie.
Talvella paljon on lunta.

Katkelmia Eino Leinon runosta Sydämeni talvi

Suunnittelin vierailevani siellä, täällä ja tuolla Muikun kanssa toissa viikonlopun aikana, mutta Norppa päätti toisin (kts. edellinen merkintä). Se viikonloppu meni pitkälti kriiseillessä Norpan edesottamuksia, mutta on tässä silti ehditty jo piipahtaa yhdessä jos toisessakin paikassa Muikkua sosiaalistamassa.

Kuinkahan mie tuota pentua teille kuvailisin… Terävähampainen riiviö, jolla on huomattavasti laajempi ääniskaala kuin Norpalla. Äänihuulia esitellään erityisesti silloin, kun asiat eivät suju neidin mieliksi. Norppa voi kertoa kuinka ikävältä pienet naskalihampaat tuntuvat tassuissa tai korvalehdissä. Varsinkin tutussa paikassa kuljetaan hännänpää taivasta kohti sojottaen, ja kivet ja kannot saavat kyytiä. Halutessaan pentu osaa olla liukas kuin saippua.

Edellä mainituista seikoista huolimatta Muikku on mahtava! Äänenkäyttö on vähentynyt jo nyt huomattavasti johdonmukaisen sammuttamisen ansiosta. Uudet kokemukset otetaan reippaana vastaan, vaikka ne vähän jännittävätkin. Muikku on kulkenut alusta asti hienosti mukana kaikkialla, mutta huimin muutos tapahtui viime viikon lopulla, kun pentu alkoi kulkea myös tutun pihan ulkopuolella häntä ylhäällä! Alkujärkytyksen jälkeen oltiin jopa Helsingin keskustassa niiiiin tomeraa tyttöä. Häntä heiluu muutenkin alati.

Norppa antaa Muikun kiipeillä jo melko vapaasti päällään. Sanomista tulee lähinnä tassujen pureskelusta ja väsymysriekkumisesta. Pääsin juuri äsken todistamaan kuinka ne leikkivät ensimmäistä kertaa samalla narulelulla. Muut koirat ovat Muikun mielestä vielä kovin pelottavia. Pienen tuijottelun jälkeen uskaltaudutaan kyllä haistelemaan, mutta pienikin innokas liikahdus vastapuolelta, niin pentu on piilossa jalkojeni takana ennen kuin ehdit kissaakaan sanoa. Haukkuvat koirat ovat aivan erityisen epäilyttäviä, tosin eipä Norppakaan ymmärrä niitä täysin vielä tänäkään päivänä.

Ihmisten suhteen Muikku on hieman avoimempi. Kohti tulevat ja ylle kumartuvat ihmiset (erityisesti pitkät ihmiset) jännittävät, joten olen alkanut ohjeistaa rapsuttelijoita menemään kauemmaksi kyykkyyn. Muikku ei nimittäin ole vielä epäröinyt kipittää yhdenkään kyykistyneen ihmisen syliin. Jätin Muikun viime viikolla kampuksella opiskelukaverini kanssa pihalle, kun kävin itse palauttamassa lainoja kirjastoon. Sinne se jäi eikä kuuleman ollut moksiskaan, vaikka hihnan päässä oli uusi ihmistuttavuus.

Olen ollut aivan ällikällä lyöty siitä, kuinka helppo Muikkua on (vielä?) ollut kuljettaa kaikkialla. Jäin tänään suu auki, kun Muikku kipitti päärautatieasemalla hihnassa mun vieressä kontaktia ottaen kuin vanha tekijä. Kyseessä oli ensimmäinen kerta Helsingin ydinkeskustassa eikä me olla edes varsinaisesti harjoiteltu vielä hihnakäytöstä. Pentu jatkaa matkaa ja ohittaa niin ihmiset kuin koiratkin kehotuksesta sekä hihnassa että irrallaan ollessa.

Kokosin alapuolelle hieman muistilistaa itselleni siitä, mitä me ollaan jo nähty, kuultu ja koettu sekä siitä, mitä ainakin pitäisi vielä kerätä kokemusvarastoon. Jos kuva kertoo enemmän kuin 1000 sanaa, niin tämän merkinnän kuvituspuoli kertokoon, miksi Muikusta ei ole kovin montaa julkaistua kuvaa. Mä en vaan osaa… 😀

Missä me on käyty?

  • ulkojäillä ala-asteen pihalla
  • metsässä ja puistoissa
  • rauhallisilla taajama- ja lähiöalueilla
  • kaupan pihalla ja parkkihallissa
  • metroasemalla, ratikkapysäkillä ja bussipysäkillä valtatien varressa
  • henkilöautossa, bussissa ja junassa
  • Klaukkalan Tornikeskuksen juurella
  • Elielinaukiolla ja Helsingin päärautatieasemalla
  • Viikin kampuksella
  • sukuloimassa Lahdessa
  • pentutreffeillä 11-viikkoisen sakemanni-rotikkamixin kanssa

Mitä me on nähty ja koettu?

  • hissejä
  • katusoittajia ja kerjäläisiä
  • monipuolisesti alustoja ja muutamia erilaisia portaita
  • lastenvaunuja, vedettäviä matkalaukkuja, pulkkia yms.
  • luistelijoita, pyöräilijöitä, laskettelijoita yms.
  • erilaisia autoja ja kulkuneuvoja
  • alikulkutunneleita ja siltoja
  • muutamia koiria, mm. saksanpaimenkoira, chow chow, ranskanbulldoggi ja noutajia
  • erilaisia ihmisiä ulkovaatteissa ja vähemmissä määrin myös sisävaatteissa
  • kaiuttimet kuulutuksineen ja musiikkeineen
  • lumiukko
  • imuri ja erilaisia kodinkoneita
  • tipahtelevia tavaroita

Mitä me on harjoiteltu?

  • kontaktia kaikissa mahdollisissa ympäristöissä
  • luoksetuloa pillillä ja tule-käskyllä
  • istumista eli pysähtymistä pillillä ja istu-käskyllä
  • kohdentamista kuonolla ja tassulla
  • käsittelyä, korvien puhdistamista, kampaamista sekä tassukarvojen ja kynsien leikkaamista
  • rauhoittumista sylissä ja oven/portin takana
  • odottamista sekä tutun että vieraan ihmisen kanssa ilman omistajaa

Mitä vielä?

  • jatketaan kaikkiin jo koettuihin asioihin tutustumista ja perustaitojen harjoittelua
  • Kauppakeskus Itis, ehkä keskustan Kauppakeskus Forum ja Stockmann
  • Helsinki-Vantaan lentoaseman läheisyys ja itse asema, jos huolivat koiravieraita
  • jokin koiraystävällinen jäähalli
  • Haltialan kotieläintila, jos koiravieraat ovat edelleen tervetulleita
  • metrolla ja raitiovaunulla matkustaminen
  • runsaammin erilaisia koiratuttavuuksia
  • trimmauskoneen, partakoneen tms. surruuttaminen korvien juuressa
  • lisää alustatreeniä, mm. metalliritilät, laiturit ja portaat, kunhan koko riittää
  • vieraampien ihmisten tekemiä käsittelyharjoituksia
  • keväämmällä lenkkeilyä mm. laitumien vieressä ja Linnanmäkeä ympäröivissä puistoissa

Mikähän lie tähtiin kirjoitettu sääntö se on, että koira järjestää jännitystä aina viikonloppuna tai viikonloppua vasten. Olen kaksi kertaa lähtenyt Norpan kanssa samalta seisomalta eläinlääkäriin – molemmat kerrat tietysti päivystysaikana. Ensimmäisellä kerralla pennulla ei pysynyt vesikään sisällä ärhäkän vatsataudin vuoksi, joten kuivumisvaara oli ilmeinen. Toisella kertaa Norppa juoksenteli aivan maanisesti päin seiniä toisen takajalkansa vuoksi, joten kuvittelin ilman muuta kintereen prakanneen lopullisesti. Lopullinen syy käytökselle jäi arvoitukseksi, mutta kyseessä saattoi olla ampiaisen pistos. Onneksi tällä kertaa selvittiin ilman päivystysvierailua eikä eläinlääkäriin tarvinnut lopulta lähteä ollenkaan.

Norppa veteli lauantaina aamupalaksi banaanimuffinin ja siinä sivussa myös sen silikonisen vuoan. Ei muuta kuin puhelin käteen ja soittoa eläinlääkäriasemalle. Koska kyseessä on pehmeä ja taipuisa esine, sain ohjeeksi oksennuttaa 3 % vetyperoksidilla: kerta-annoksena 1 ml/kg, muttei kuitenkaan yli 25 ml. En tiedä Norpan tarkkaa painoa tällä hetkellä, mutta se huitelee jossain 25 kilon ja 30 kilon välissä, joten lykkäsin koiralle 25 ml 3 % vetyperoksidia. Ei niin mitään reaktiota. Mokoma teräsmaha. Seuraavaksi sitten vaan odoteltiin ja toivottiin sormet ristissä, että vuoka tulee jompaa kumpaa kautta luonnollisesti ulos. Ohjeena pienet ruoka-annokset ja voinnin tarkka seuraaminen, kunnes vuoka löytää tiensä ulos.

Norpan voinnissa ei tapahtunut minkäänlaisia muutoksia, vaan se pysyi omana (nälkäisenä) itsenään. Annoin lauantai-iltana parafiiniöljyä sillä ajatuksella, että öljy jouduttaisi ja mahdollisesti helpottaisi läpikulkumatkaa. Parafiiniöljy ei tuntunut vaikuttavan vielä lauantai-iltana. Sunnuntaiaamuna Norppa oksensi pienen määrän vatsan sisältöä, mutta ei vuokaa. Parafiiniöljyn vaikutus näkyi aamun ulkoilulla: tuotosta kyllä riitti, mutta vuoka antoi edelleen odotuttaa itseään. Jatkoin parafiiniöljyn antamista vielä sunnuntaipäivän. Maanantaina öljyputeli sai kuitenkin jäädä hyllyyn, koska se ei näyttänyt tuottavan toivottua lopputulosta. Alkuviikko kului edelleen Norpan tuotoksia kepillä sörkkien:

Maanantaina – ei mitään.
Tiistaina – ei mitään.
Tänään keskiviikkona kasasta pilkisti keltaista – VIHDOINKIN!


Pullahiiri kera paperisen muffinivuoan.

On valkeaa, on hiljaisaa,
kiteissä kiiltää metsä, maa,
vain talven tiuvut tirskuttaa.

On talvitie.
Se minne vie?

Siks saavu, talven tuulonen,
niin vastahasi vaieten
käy immet illan hiljaisen.

Tule, tuulispää!
Hius häilähtää,
sätehet silmäin säilähtää.

Ja nilkka nousee nips ja naps,
kun karkeloipi kaunohaps,
tuo tuulen, tyynen laps.

Katkelmia Eino Leinon runosta Lumihiutaleet

P.S. Muikku on kehittänyt itselleen uuden bravuurin. Kun tullaan pikapissatukselta sisälle, se hiipii vaanien Norpan eteen ja loikkaa sitten Norpan kimppuun kuin kissa konsanaan. 😀 Hieman yllättävää kyllä, mutta Norppa ei ole asiasta moksiskaan, vaan heittäytyy selälleen leikittämään pentua.

P.S.S. Kylläpäs Norpan silmänympärykset näyttävät muutamassa kuvassa sangen kaljuilta. Ei ne lähellekään noin järkyttävät ole livenä, kun en ole edes huomannut karvattomuutta. Tekemälläni kuvankäsittelyllä lienee osansa, mutta pitääpä tarkistaa Biotiini Forte -rakeiden annos ja/tai tutkailla voisko olla jonkin muun aineen puutoksesta kyse.