Suomenkielinen nimi	Arjelle kultareunus – sekä sinulle että koirallesi
Alkuperäinen nimi	Guldkant på tillvaron – både för dig och din hund
Kirjoittanut	Gunilla Wedeen, Kennel Doubleuse
Suomentanut	Anne Woivalin
Painopaikka ja -aika	Kirjapaino Hermes Oy, Tampere 2010
Sivuja	124

Olen luultavasti kuullut suosituksia tästä kirjasta enemmän ja säännöllisemmin kuin yhdestäkään toisesta koira-aiheisesta teoksesta. Ainakin noutajaväen joukossa tätä näytetään helposti suositeltavan niin pennunottajille kuin koiransa koulutus- tai käytösongelmien kanssa kamppaileville. Kirja on ollut pitkään lukulistallani, mutta sain sen vasta nyt ensimmäisen kerran käsiini. Kuulemieni suositusten määrä ehti nostaa odotukset korkealle. Miten Wedeenin Arjelle kultareunus täytti ne? Kiitettävästi, jollei peräti erinomaisesti.

Käsittelen tässä katsauksessa lähinnä Gunilla Wedeenin koulutusfilosofiaa, mutta kirja valaisee erinomaisesti myös noutajien metsästyskoulutuksen saloja. Omat kokemukseni ja tietämykseni metsästyskoulutuksesta ovat erittäin vajavaiset enkä siksi kykene arvioimaan kyseistä osa-aluetta kriittisesti. Tästä syystä en erityisemmin viittaa metsästyskoulutukseen liittyviin vinkkeihin.

Itse oivalletut asiat pysyvät muistissa ja koira tarvitsee selkeän johtajan

Pidän kovasti Wedeenin koiralähtöisyydestä. Hän tiivistää itse koulutusfilosofiansa seuraavasti:

”Kaikki mitä koira voi keksiä, joko yksin tai ohjaajan avustuksella, säilyy sen muistissa loppuelämän ajan. Näitä taitoja voi hyödyntää itsenäisesti tai yhdessä ohjaajansa kanssa. Perinteisiä koulutustapoja käyttäen koulutamme koirasta usein palvelijan, joka ei kykene itsenäiseen ongelmaratkaisuun.”

Allekirjoitan täysin, joten mitäpä tuohon lisäämään.

Wedeenin koulutusfilosofian toinen perusajatus on kuitenkin hieman vaikeammin nieltävä. Hän korostaa selkeää johtajuutta sekä kunnioitusta ja keskustelua koiran ja ohjaajan välillä. Allekirjoitan selkeyden ja keskustelun, mutta sosiaalinen dominanssi, laumanjohtajuutta tavoittelevat koirat sekä koiran kunnioituksen ja ihailun saavuttaminen särähtävät ikävästi korvaan.

Johtajuusteoriat korostavat koiran kunnioituksen saavuttamista, mutta kyseenalaistan koiran kyvyn tuntea kunnioitusta sellaisena kuin me ihmiset sen ymmärrämme. Koira on itsekäs olento, joka tavoittelee omaa etuaan ja peilaa toiminnassaan oppimishistoriaansa. Yksinkertaistaen ja mutkia suoriksi oikoen: Jos tottelemattomuudesta on aina seurannut ikävyyksiä, koira tottelee välttääkseen ne – ei kunnioittaakseen ihmistä. Jos tottelemisesta on seurannut hyviä asioita, koira tottelee saavuttaakseen niitä – ei kunnioittaakseen ihmistä. Totteleminen ja tottelemattomuus ovat tosin mielestäni huonoja sanavalintoja, koska koira ei ajattele olevansa tottelevainen tai tottelematon taikka tekevänsä oikein tai väärin.

Toisaalta Wedeenin eduksi katsottakoon se, että hän lähestyy johtajuutta positiivisessa mielessä: johtajuutta ei saavuteta alistamalla, vaan selkeillä, nopeilla ja järkevillä päätöksillä. Johtajuuden saavuttamisen sijaan väittäisin, että yksiselitteisillä, nopeilla ja järkevillä päätöksillä autetaan koiraa ymmärtämään, mikä olisi sille edullisin toimintatapa. Mitä selvemmät, yksiselitteisemmät ja varmemmat otteet, sitä helpompi koiran on tulkita niitä. ”Johtajuus” on nähdäkseni sitä, kuinka taitavasti onnistuu ”huijaamaan” koiran toimimaan haluamallaan tavalla hyödyntäen palkkioiden ja/tai rangaistusten antamista ja poistamista. Tästä on tulossa jossakin vaiheessa kokonaan oma blogimerkintänsä.

Heitä rutiineilla ja ehdottomilla säännöillä vesilintua

Arjelle kultareunus esittelee useita mielenkiintoisia ajatuksia koulutukseen liittyen. Yhden suurimmista AHAA!-elämyksistä koin johtajuuden ja hyvien tapojen erottamisessa toisistaan. Itse tosin käyttäisin mieluummin termejä aito kontakti ja rutiininomainen toiminta. Usein kuulee sanottavan, että rutiinit ovat koirille hyväksi, mutta Wedeen kyseenalaistaa tämän väitteen: Rutiinien ylläpitämisen myötä koira alkaa toimia rutiininomaisesti eikä keskity sinuun ja vaatimuksiisi. Rutiinien rikkominen esimerkiksi ruokakupilla ja ulos lähtiessä haastaa koiraa keskittymään sinuun – ts. syntyy aito kontakti.

Rutiinien rikkomiseksi voitanee katsoa sekin, että Wedeenin mielestä koira ei tarvitse ehdottomia sääntöjä, kunhan toimitaan aina omistajan ehtojen mukaan. Kulloinkin voimassaolevat ehdot tulee esittää koiralle riittävän selkeästi ja yksiselitteisesti. Jos koira ei opi elämään rutiinien ja sääntöjen maailmassa, se ei myöskään kysele miksi eilen toimittiin tavalla X ja tänään tavalla Y. Hämmästelylle ei jää sijaa, kun koira keskittyy annettuihin ehtoihin ja vaatimuksiin – siis omistajaansa.

Kohderyhmänä käyttöön jalostettujen noutajien omistajat

Wedeen antaa kirjassaan hyvin paljon palstatilaa maltti- ja rauhoittumisharjoituksille. Wedeen kehottaa vetämään selvän pesäeron malttitreenien ja muun harjoittelun välillä koiran parin ensimmäisen ikävuoden aikana: Pentua ja nuorta koiraa ei saisi hänen mukaansa virikkeellistää ennen tai jälkeen rauhoittumisharjoittelun. Koiran on opittava siihen, että joskus on niin tylsää, ettei tapahdu kerta kaikkiaan yhtään mitään. Jos tämän harjoittelun sivuuttaa koiran ollessa nuori, mahdollisesti syntyvien ongelmien korjaaminen voi kuuleman olla erittäin hankalaa tai jopa mahdotonta.

Facebookin labbisryhmää selaamalla huomaa hyvin nopeasti, että juurikin rauhoittumis- ja malttitreeneissä on monella labbiksen omistajalla kunnostautumisen paikka. Wedeenin rauhoittumisvinkit liittyvät passissa olemiseen, mutta niistä voi napsia jonkin verran apukeinoja myös arkielämään. Kirjan kohderyhmä heijastuu kuitenkin lukijalle monin paikoin erittäin vahvana – toisinaan mielestäni jopa liian yksipuolisena. Arjelle kultareunus ei nimittäin valitettavasti tarjoa mainittavammin apua niille, jotka kamppailevat saadakseen noutajansa syttymään. Useimmissa koulutusvinkeissä nojaudutaan siihen, että koiralla on valmiiksi hyvin voimakas taipumus noutaa ja että se kokee noutamisen itsessään palkitsevana.

Mitä siis pidin kirjasta?

Vaikka Gunilla Wedeenin Arjelle kultareunus – sekä sinulle että koirallesi nojaa nykytieteen valossa kyseenalaiseen johtajuuteen, se ei tue perinteisestä johtajuusnäkemystä, jossa koira alistetaan tottelemaan. Opus onkin nähdäkseni erinomainen siirtymäteos johtajuusajattelusta kohti koiralähtöistä koulutusfilosofiaa, joka perustuu koirista ja niiden oppimisesta olemassa olevaan tutkimustietoon.

☆☆☆☆