Koiranpennun sosiaalistamisen herkkyyskausi alkaa noin neljän viikon iässä ja jatkuu yksilöstä riippuen 12–14-viikkoiseksi. Tänä aikana kerätyt kokemukset muovaavat koiran käyttäytymistä niin hyvässä kuin pahassakin. Herkkyyskausi kannattaakin hyödyntää tutustuttamalla pentua sen tulevan arkielämän ympäristöihin, asioihin ja olentoihin. Tätä kutsutaan sosiaalistamiseksi. Sosiaalistamisessa on kuitenkin huomioitava pennun yksilölliset ominaisuudet ja edettävä pennun mukaan. Onnistunut sosiaalistaminen voi parantaa mm. koiran stressinsietoa, sosiaalisuutta ja oppimista, mutta vastaavasti myös negatiiviset sosiaalistamiskokemukset jättävät muistijäljen koiran mieleen.

Tarkoitus ei ole juosta suuna päänä kokemuksesta toiseen niin, että heikompaa alkaa hengästyttää. Kohdattavat asiat riippuvat usein osittain sattumasta ja ennen kaikkea pennun reaktioista: mitä tulee vastaan ja reagoiko pentu innokkaasti, välinpitämättömästi vai arkaillen. Tavoitteeksi kannattaa toki ottaa mahdollisimman monen uuden ja ihmeellisen asian kohtaaminen, mutta pentua ei ole tarkoitus hukuttaa kokemustulvan alle. Pennulle tulee antaa aikaa sopeutua edelliseen kokemukseen ennen kuin sille tarjotaan seuraavaa. Tykkään vääntää rautalangasta, joten… Anna pennun rauhoittua ja rentoutua uusien asioiden äärellä – kyseessä ei ole kilpailu.

Pysähdyin pohtimaan sosiaalistamista nyt, kun alkaa vahvasti näyttää siltä, että napero on kuin onkin tulossa taloon. Tässä siis ”muutamia” allekirjoittaneen mietteitä siitä, millaisia asioita kannattaisi hämmästellä ja kummastella pennun kanssa:

Mihin meillä satsataan?

Toisin sanoen, missä menin Norpan kanssa vikaan? Ennen kuin moitin itseni pystyyn, todettakoon, että Norppa on ollut monella tapaa erittäin helppo koira luonteensa ja sopeutuvaisuutensa vuoksi. En tosin tiedä mistä kaikesta tohdin ottaa kunnian itselleni. 😀 Täydellinen Norppakaan ei toki ole. Joitakin asioita tekisin nykyään toisin ja paljon on tullut opittua puhtaasti kantapään kautta. Toki uusi pentu on omanlaisensa yksilö ja sen heikoiksi kohdiksi voivat lopulta osoittautua ihan muut asiat eli pennun mukaan sopeutetaan sitten suunnitelmaa.

Alustat. Eh… Norpan kanssa ei taidettu tehdä minkäänlaista alustatreeniä aikoinaan. Alustatreenin puutteesta ja nivelrikkoisista kintereistään huolimatta Norpasta on kasvanut yllättävän varmajalkainen tapaus. Viime kesänä se käveli ihan muina koirina itsensä levyisellä keinuvalla laiturinpätkällä – vastaavaa alustaa ei ollut tullut aiemmin vastaan. Tulokkaan kanssa aion kuitenkin panostaa alustoihin tosissani. Moniin alustoihin tulee tutustuttua väkisin, mutta erityistä huomiota aion antaa ainakin liukkaille pinnoille, ritilöille ja epävakaille alustoille. Pitäisi vain keksiä mistä löydän ritilöitä ja metalliportaita, joissa voisi kiipeillä ihan luvan kanssa aiheuttamatta päänvaivaa vartijoille tms.

Hissit. Hisseihin tuli tutustuttua Norpan kanssa vähän ohimennen. Se tulee kyllä mukanani hissiin eikä edes pistä hanttiin, mutta koiran olemuksesta näkee sen ei varsinaisesti nauti olostaan. Hissimatkustelua olisi siis tiedossa tulevan pennun kanssa.

Lapset. Norpan mielestä niiiiiiin kauheeeeeen kiinnostavia – kunhan hajurako säilyy riittävän pitkänä. Lähietäisyydellä pienet ihmiset ovat vähän jännittäviä. Eräs kasvattaja vinkkasi kerran, että kannattaa laittaa lapsi istumaan maahan ja levitellä herkkupaloja tämän ympärille. Lapsen käsketään pysymään paikoillaan ja jättämään nameja syövä koira huomiotta. Kun koira rentoutuu, nameja voi siirrellä lähemmäksi lasta ja lopulta tämän käteen asti. Haasteena on se, että tätä treeniä varten tarvitsisi vastaanottavaisen ja koirien kanssa varman lapsen, mutta tuttavapiiriini kuuluu kovin vähän pieniä lapsia. Tulokkaan kanssa tullaan ainakin pyörimään paljon päiväkotien ja leikkikenttien läheisyydessä, jotta se tottuu äänekkäisiin ja ryntäileviin lapsiin. Täytyy vielä vähän miettiä, miten kontaktit pikkuihmisiin toteutetaan. Onneksi kasvattajalla on pari lasta, jotka käsittelevät pentuja ennen luovutusikää.

Toiset koirat. HUOH. Tämä on ollut alusta asti heikoin lenkkimme. Kaikki muut koirat ovat vastustamattoman superhyperkivoja ja potentiaalisia leikkikavereita Norpan näkökulmasta. Hihnaohitukset olivat juuri lähteneet sujumaan, kun OCD-diagnoosi saatiin ja tähystystä seurannut sairasloma alkoivat. Nykyään hihnaohitukset toimivat kadulla, mutta metsässä tohotetaan kuin hinaaja. Irrallaan korvat katoavat välittömästi, jos haju-/näkö-/kuuloetäisyydelle tulee toinen koira. Olen lukenut paljon aiheesta ja rakentanut siltä pohjalta koulutusaihion, jonka avulla uuden tulokkaan kanssa ei toivottavasti olla saman ongelman edessä. Tästä syystä aion aluksi ulkoiluttaa koiria aina erikseen, ja mietin jatkossakin tarkkaan koska ja missä päästän ne irralleen samaan aikaan.

Vilkkaat ympäristöt. Häsläystä, kohellusta, tättähääräilyä. Tässä meni ehkä vikaan se, että olin ensimmäisen koiran kanssa innokas kiertelemään vähän kaikkialla, mutten tajunnut tehdä kontakti- ja rauhoittumistreenejä riittävästi vilinän keskellä. Täytynee opetella sanomaan innokkaille silittelijöille välillä ei ja kertomaan, että me treenataan rauhoittumista.