·0 kommenttia

Oi terve, suuri luonto taas,
sa tuhat-ilmeinen!
Ma lasken äidin-valkamaas,
ma vaivun vienoon huokunaas,
ma tunnen rintas aallot,
sa tuhat-rintainen.

Ma kauvan poissa ollut oon,
oi, äiti armahain,
ma jouduin tuulten taisteloon,
ma eksyin elon ahdinkoon
ja kääpiöiden maahan
kuin Gulliver ma sain.

Voi, kuinka tää on ihanaa,
kun ilmaa keuhkoihin,
kun nostaa taasen päänsä saa
ja seljän oikein ojentaa –
näät kääpiöiden maassa
käy köyryyn selkä suorinkin.

Tuo mulle voimaas äityein,
sa tuhat-rintainen
ja hengi henkes povehein,
suo sitä lauluin, kantelein
mun heikon heijastella
kuin peili tuhat-pintainen!

Katkelmia Eino Leinon runosta Terve, luonto!

·0 kommenttia

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun hanki on hohtava alla,
kun taivas kirkasna kaareutuu –
mut hauskempi hiihtää, kun ruskavi puu
tuul’ ulvovi, polku on ummessa
ja tuisku on taivahalla.

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun ystävä häll’ on myötä,
kun latu on aukaistu edessään –
mut parempi hiihdellä yksinään,
tiens’ itse aukaista itselleen
ja yksin uhmata yötä.

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun tietty on matkan määrä,
kun liesi viittovi lämpöinen, –
mut sorjempi, uljaampi hiihtää sen,
joka outoja onnen vaiheita käy
eikä tiedä, miss’ oikea, väärä.

Ja hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun riemu on rinnassansa,
kun toivo säihkyvi soihtuna yöss’ –
mut käypä se laatuun hiihtää myös
hiki otsalla, suurissa suruissa
ja kuolema kupeellansa.

Katkelmia Eino Leinon runosta Hyvä on hiihtäjän hiihdellä

·0 kommenttia

Opeta minulle, aurinko,
mik’ on laulajan oikea onni.

”Tee kuin minä, paista vaan,
laulajan onni on antaa.”

Pilvet päiväni peittivät.
Kuinka siis kummalla annan?

”Tee kuin minä, paista vaan,
väistyvi mustinkin häivä.”

Hanki kattavi kaiken maan.
Turhaan uurran ja puurran.

”Tee kuin minä, paista vaan,
sulaa hankikin suurin.”

Entä jos kansa mun kiroaa?
Enkö ma kiroa vastaan?

”Tee kuin minä, paista vaan,
syttyvi sydänkin kylmin.”

Katkelmia Eino Leinon runosta Auringon opetus

·0 kommenttia

Tuppaan räpsimään niin paljon kuvia valokuvia, että vain murto-osa niistä pääsee tänne kaiken kansan nähtäväksi. Vähintään 80 % kameraan tallentuneista ruuduista karsiutuu yleensä pois siinä vaiheessa, kun siirrän kuvia muistikortilta tietokoneelle. Talteen arkistoiduistakin otoksista pääsee lopulta esille alle puolet, sillä sitä yrittää valita onnistuneimmat ja edustavimmat, mutta silti edes jollakin tavalla persoonalliset esille. Suurin osa arkistojen kätköihin jääneistä kuvista on sitten… Noh, antaa tämän postauksen puhua puolestaan. Kaikki nämä kuvat ovat tältä tammikuulta.


”Phyi, ihan vaan vähän maistoin tässä odotellessa.”


Hyvä peto, pikkupiraija… You name it.


”Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun taas valokuvataan…”


Hoopo Hessu Hopo.


”Taas se kamera… Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.”


”Käskivät pysähtyä hetkeksi poseeraamaan. Noh, lennosta tipahdin näille sijoilleni ja tässä istua tönötän – tylsää on.”

·0 kommenttia

En huomannut pyytää Muikun lonkka- ja kyynärkuvat itselleni tarkastuspäivänä. Olin yksinkertaisesti niin täpinöissäni terveestä koirasta, että kuvien ottaminen talteen ei käynyt pienessä mielessäkään. 😀 Noh, asia tuli korjattua tällä viikolla ja tässäpä nämä nyt olisivat kaiken kansan nähtävänä. Klikkaamalla suuremmiksi. Viralliset lausunnot ovat tosiaan A/A ja 0/0.