Minä, minä, minä – ja mun koira

Luinpahan taas silmät lautasina Facebookin koiraryhmien keskusteluja. Kanssaihmiset valittavat kerrostaloissa haukkuvista, rappukäytävät kuraavista ja oven eteen pissivistä koirista. Olipa jonkun naapuri kutsunut poliisitkin paikalle, kun koira juoksenteli irrallaan kerrostalon pihassa.

Mikä on koiraväen reaktio? Käsketään käyttämään valituskirjeitä vessapaperina. Todetaan, että tuollaisten mätäpaiseiden heittämien kommenttien kannattaa antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Koirasta valittavia nimitellään toinen toistaan kekseliäämmillä haukkumanimillä. Tämä idiootti naapurikyylä voisi kuuleman hankkia elämän tai Oikean Harrastuksen. Oman elämänsä koomikot kehottavat kippaamaan koirankarvoja tai -pissaa naapurin postiluukusta sisään.

Way to go, koiraihmiset! Näin me vaalimme koirien mainetta. Miksiköhän rekut eivät ole Suomessa tervetulleita minnekään…? Olisi ehkä itsetutkiskelun paikka itse kullakin. Ei ne koirat, vaan omistajat… Olisko ihan mahdoton ajatus kantaa pentua muutama kymmenen metriä pois ovensuusta, pitää haukut kytkettynä pihoilla ja katsoa, ettei rappu jää siivottomaan kuntoon mutakylvyn ottaneen koiran jäljiltä? Onneksi jokunen kommentti säilytti hitusen uskoa koiraihmisiin.

On se kumma, kun en ole itse saanut kertaakaan missään negatiivista palautetta Norpasta. Okei, yksi bussikuski nyrpisteli kerran nenäänsä, mutta muuten olen kuullut vain positiivisia kommentteja: ”Voi kuinka nätisti käyttäytyvä koira!”, ”Oho, en huomannutkaan koiraasi – ihana!” ja naapurikin totesi taannoin ”En edes tiennyt, että sulla on koira, mutta onpa se herttainen!” Mä pyrin siihen, että koira ei saa aiheuttaa häiriötä muille. Koira on siis ihmisten ilmoilla mahdollisimman näkymätön, jollei muuta pyydetä, ja me tehdään tilaa kanssaihmisille tarpeen mukaan. Pentu on toki pentu ja vasta harjoittelee käytöstapoja, mutta senkin aiheuttama häiriö tulee minimoida mahdollisuuksien mukaan.

Jos koiralla on ongelmia yksinolon kanssa, fiksu ja vastuullinen koiranomistaja on yhteydessä naapureihin ja vaikkapa isännöitsijään. Hän kertoo, että ongelma on tiedossa ja että sen eteen tehdään koko ajan töitä. Oikein järkevä tapaus vielä pyytää ilmoittamaan, jos koiran ääntely käy sietämättömäksi. Vihoviimeisenä, muttei vähäisimpänä asiana: vastuunsa kantava koiranomistaja myös tekee konkreettista työtä hiljentääkseen koiransa. Ylimielinen koiranomistaja toimii täysin päinvastoin ja polkee paitsi omia etujaan myös kaikkien muiden koiraihmisten etuja.

En kiellä, etteikö maailmasta löytyisi myös niitä ihmisiä, jotka ovat ottaneet koirista valittamisen elämäntyökseen. Fiksu koiranomistaja hoitaa koiransa niin, että valittaja joutuu valittamaan tyhjästä – näin motkotuksen voi jättää omaan arvoonsa. Ylimielinen koiranomistaja luulee hiljentävänsä valittajan ah-niin-nokkelilla letkautuksillaan. Ikävä kertoa, mutta todennäköisesti hän lisää vain vettä myllyyn polkien taas kerran koko koiraväen etua ja mikä pahinta… Nelijalkaisten ystäviemme etua.

Kiitos vaan kovasti…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *