Mitäpä sitä kaunistelemaan: tämä on yksi koirablogi tusinan muun joukossa.
Blogissa seikkailee helsinkiläinen biologian opiskelija, labradorinnoutajanarttu Norppa ja ehkä ensi vuoden puolella myös englanninspringerspanielin pentu. Käsittelen elämää nivelrikkoisen koiran kanssa ja sen herättämiä ajatuksia esimerkiksi koirien jalostuksesta ja sairauksista. Tulevan pennun myötä aihepiiri laajenee toivottavasti myös ns. positiivisiin menetelmiin perustuvan koulutusblogin suuntaan. Olen kiinnostunut erityisesti koirien käyttäytymiseen ja oppimiseen liittyvästä tieteellisestä tiedosta. Jokunen kuvakin tulee varmaan joskus postattua, jos vanhat merkit pitävät paikkansa.
Veden valamia -blogin ensimmäinen versio on tallessa ja sitä voi käydä tarkastelemassa seuraavassa osoitteessa:
http://www.valkohammas.net/blog/
Kaikki uudet artikkelit tulevat jatkossa tähän versioon 2.0. Ensimmäinen versio säilytetään kuitenkin päivittämättömänä omassa osoitteessaan, sillä se tarjoaa (hyvää?) tietoa kinnernivelen osteokondroosidiagnoosin saavien koirien omistajille.
