Ensi lumen aikoihin
Oli tullut lunta
jo tulvaltaan
ja valkea vaippa se kattoi maan,
kuin neitosen, unta
mi haaveissaan
vain uinuvi kainoista toiveistaan.

Lumi puhdasna päilyi
ja impyinen
se latuja hiihteli hangellen.
Ja päivän ne säilyi
ja yöhyen,
kaunis uus lumi peitti ne umpehen.

Oli ihana neito,
niin puhtoinen
ja nuori ja kaino ja kaunoinen.
Hänet kerran kun keito
mä nähdä sain,
heti leimahti lempi mun rintahain.

Katkelmia Eino Leinon runosta Ensi lumen aikoihin

Syyskirjavat kuvat
kuin tuulien tuvat
mun sieluni silmien ohitse käy,
monet mennehet muistot
kuin kuolevat puistot –
punahehkunta, jolle ei loppua näy.

Olen tottunut tuohon:
näin nääntyvän ruohon
ja kuolevan kukkien sydämestäin,
mut mistä, ah mistä
sävel soi kevähistä –
taru lempeni, jonka jo loppuvan näin?

Runon raikuvan kuulen
ja nuoreksi luulen
taas itseni, taas elon karkelo käy,
taas viittovi taistot,
veren kuohuvi vaistot –
punahehkunta, jolle ei loppua näy.

Taas voimiini uskon,
taas huomenen ruskon
kerä kultainen henkeni taivaalla käy
kuin auringon hymy,
jumal-aatosten jymy –
punahehkunta, jolle ei loppua näy.

Katkelmia Eino Leinon runosta Syyskuvia

Koti meill’ ikikirkas ja korkea lie,
mut yöhön on ympäri kaihomme tie,
me tahdomme valkaista autiot aavat
ja nähdä, ne kuink’ elon kauneuden saavat,
siks syöksymme pilvien pimeyteen,
läpi läikymme seesteen ja ilman ja veen,
ne loihdimme kaariksi kimmeltäviksi,
jumal-ihmeiksi, taivaiden imantehiksi.

Halu meillä on maailmat valloittaa,
enin kuitenkin suuri ja mahtava maa,
ota emme me mitään, vaan annamme aina,
kun kaikkemme on vain Luojalta laina,
me luomme sen ruohon ja pensaat ja puut,
värivälkkehet nuo, sävelhelkkeet ja muut,
siks’ meitä se kiittävi kirjavin kedoin,
ja laulavin linnuin ja leikkivin pedoin.

Laps auringon jos joku itkevi tuo,
sadekaariksi saartuvat kyynelet nuo,
jos murhe on hällä, hän murheesta suurtuu,
jos kärsimys, hän jumaluutehen juurtuu,
näin kasvaen kaltaiseks jumalain
kadotuksesta aarteiden kalleimpain,
mitä maan elo kylvävi kuolevan vaivaan,
hän valmis on tarhoihin auringon taivaan.

Katkelmia Eino Leinon runosta Auringonsäteiden laulu

Tadaa, se olisi tuliterä kannettava viimein näppien alla! Ei vielä oikein puhuta samaa kieltä ja monet toiminnot ovat toistaiseksi vähän hakusessa, mutta sen siitä saa, kun vaihtaa Windows-koneen MacBookiin. Oli kyllä ihan tietoinen ja tarkoituksellinen valinta. Toivoa sopii, että päivitystahti vilkastuisi nyt sitten vastaisuudessa hieman. Pariin menneeseen viikkoon mahtuu niin paljon kaikenlaista, että mistähän sitä aloittaisi…

Muikku on päässyt treffaamaan ikätovereita Eläinlääkäriasema Taikatassun pentukerhossa nyt jo kahteen otteeseen. Uusien tuttavuuksien joukkoon mahtuu mm. rhodeja, bolognese-villismix ja berni-dalmismix (joka on muuten syötävän söpö!), mutta valitettavasti kenenkään kanssa ei olla päästy ihan samalle aallonpituudelle. Toimeen kyllä tullaan ja raisumpiakin leikkejä seurataan turvaväli säilyttäen, mutta Muikku antaa hyvin helposti palautetta, jos joutuu muiden höykyttämäksi. Sen sijaan pentukerhon ulkopuolella tavattujen spanieleiden, noutajien ja beaglen kanssa on sävel löytynyt välittömästi.

Haltialan kotieläintilalla piipahtaminen oli pettymys. Tiesinkin lampolan suljetuista ovista, mutta eipä siellä tosiaan ollut muuta nähtävää kuin lehmiä, ihmisiä ja koiria. Muikku ei lehmistä paljon virkkonut: paikoillaan tönöttävissä elukoissa ei paljon tuijoteltavaa ollut, vaan pihapiirin herkkupalat (lue: lanta) olisivat kiinnostaneet enemmän.

Opintotukimielenosoitus sen sijaan osoittautui ihan mielenkiintoiseksi kokemukseksi. Parkkeerasin Muikun kanssa Kansalaistorille, jonne mielenosoituksen kulkueen oli määrä päättyä. Äänekäs ihmisjoukko kiinnosti pentua tovin, mutta sitten lelu ja taisteluleikit veivät voiton. Rapsuttelijoita riitti niin opiskelukavereideni kuin ventovieraidenkin merkeissä ja Muikku oli imarreltu saamastaan huomiosta.

Koulutuspuoli on Muikun kanssa jäänyt vähälle, ainakin jos vertaa Norppaan, joka osasi 3-4 kuukauden iässä jo varsin monen tempun alkeet. Haluan Muikulle Norppaa varmemman arkitottiksen, joten tämän ipanan kanssa on keskitytty edelleen kontaktiin, luoksetuloon, pysähtymiseen ja kohdentamiseen erilaisia käsittelyharjoituksia toki unohtamatta. Luoksetulo sujuu pillillä hienosti jo hieman haastavammassakin ympäristössä, mutta pysähtymisen kanssa on vielä tekemistä ja kontaktia ei voine vahvistaa liikaa. Muut koirat kiinnostavat kovasti lenkillä, mutta niiden luokse ei toistaiseksi ole vapaanakaan rynnätty, vaikka kuulo kohtaamistilanteissa hieman valikoiva onkin.

Norpalle ei oikeastaan kuulu kummempia. Raukkaparka joutui sekin tassutrimmiin nyt, kun taloon tuli karvoille tehokkaasti kyytiä antavat sakset Muikun myötä. Koirista on tullut jo kuin paita ja peppu. Norppa on ehkä vähän turhankin suvaitsevainen naperoa kohtaan, sillä Muikku pääsi tässä jokunen ilta sitten kähveltämään Norpalta luun. Norppa vaan tuijotti kaihoisasti loittonevan luun perään ja käänsi sitten katseensa muhun apua anellen. Pitänee olla vastedes hieman tarkempi herkkujen suhteen, jottei pääse tulevaisuudessakaan sattumaan ikäviä yllätyksiä.