Hanna vs. Norppa – taistelu kauriinpäästä

9. helmikuuta 2014 | 4 kommenttia

Koiranryökäle teki viime yönä sellaisen tempun, että kulkee tästä lähtien hihnassa tai liinassa paikasta ja kellonajasta riippumatta. Olen aina kauhistellut sitä kuinka kukaan voi kiukustuessaan edes leikillään sanoa tekevänsä koirasta rukkaset, mutta totta puhuen, se kävi eilen mielessä mullakin. :D

Lähdettiin puolenyön aikaan vartin iltapissalle lähimetsään. Ajattelin, että siihen aikaan ei ole ketään liikkeellä, joten voin päästää Norpan hetkeksi irti, vaikkei mulla ollut liinaa mukana. Arvatkaa vaan löysikö piski juuri silloin elämänsä suurimman herkun (kokonaisen kauriinpään). Nähtiin samainen pää jo pari päivää aikaisemmin, mutta ilmeisesti joko toinen koira tai villieläin oli kuljettanut sen uuteen paikkaan enkä osannut yhtään varautua asiaan. Vartin pissatus muuttui tunnin taisteluksi siitä, kumpi meistä on nokkelampi.

Tiesin, että luoksetulo- tai paikallaanolo-käskyn noudattamista on ihan turha edes toivoa, joten yritin huijata koiraa luokseni juoksemalla poispäin ja kaivamalla hankea. Norppa seurasi valppaana hihkumista ja säntäilyäni, mutta pysytteli turvallisen välimatkan päässä. Siellä se heilutteli häntäänsä ja heittäytyi toisinaan leikkinkutsuasentoon. Ja ei, kyse ei ollut rauhoittavista eleistä, koska Norppa käyttää esimerkiksi leikkiinkutsuasentoa rauhoitellessaan sille murahtelevia koiria ja silloin sen olemus on täysin erilainen.

Seuraavaksi lähdin kävelemään määrätietoisesti poispäin koirasta. Kävelin niin kauas, että erotin vielä Norpan valjaissa olleen valon ja piilouduin sitten kiven taakse kuusen oksien alle. Norppa mutusteli onnellisena aarrettaan koko sen parikymmenminuuttisen ajan, jonka kökötin olevinaan ovelanakin kuusen alla.

Lemmikkipalstoilla on keskusteltu viime päivinä koiran rankaisemisesta ja siellä parikin ihmistä on ollut sitä mieltä, että koiran kuin koiran saa tottelemaan, jos taivas tippuu niskaan tottelemattomuudesta. Voin kertoa, että nälkä, väsymys, koiran pelleily ja märässä hangessa istuminen nostivat kierrokset niin kattoon, että rähähdin ihan tosissani koiralle. Mokoma ei ollut murinasta, ärinästä, karjaisusta eikä hankeen sen lähelle lentäneestä hihnasta moksiskaan. Tuon uhkaavampaa musta ei saa tekemälläkään enkä varmasti pysty sen vakuuttavammin tiputtamaan taivasta niskaan. Norppa vaan innostui lisää raivostumisestani eikä kyllä osoittanut pienintäkään alistumisen tai nöyrtymisen merkkiä. Jooh, me jatketaan tästä lähin vanhoja, edes jollakin tavalla toimivaksi toteamiani keinoja eli kielletyn toiminnan suuntaamista luvattuun tekemiseen sekä jäähyjä (sisällä) tai vapauden rajoittamista (ulkona). Koitan pitää hermoni jatkossa kurissa, vaikka Norppa heittäytyisi kuinka mahdottomaksi.

Sain pirulaisen lopulta kiinni kävelemällä rauhallisesti sen perässä. Norppa jatkoi hetken aikaa valppaana ja valmiina säntäilemään, mutta sen liikkeet rentoutuivat kuitenkin hyvin nopeasti. Pysähdyin päästessäni noin metrin etäisyydelle koirasta ilman, että se otti jalat alleen. Norpan keskittyessä syömiseen kumarruin erittäin hitaasti sen suuntaan ja tartuin pannasta kiinni. Seuraava operaatio oli kauriin pään saaminen pois suusta, mutta se onnistui parilla hyvin määrätietoisella käskyllä, kun Norppa huomasi, ettei pääse pakoon. Palkitsin irrottamisesta ja sitten vielä uudelleen siitä, että koira ei jäänyt kyttäämään aarrettaan, vaan lähti mukaani käskystä.

Näin jälkikäteen jo vähän naurattaakin, erityisesti oma raivostuminen, mutta me aletaan kyllä nyt treenaamaan ihan tosissaan sitä, että ihan kaikkien aarteiden tuominen mulle on megasuperhyperparasta maailmassa. Tosin, Norpalla tuntuu olevan muutenkin tällä hetkellä sellainen kausi menossa, että mun käskyni kaikuvat turhan usein kuuroille korville eikä se aina lotkauta korvaansa edes painokkaammalle äänensävylle. Jo pelkkä istuminen on välillä ylitsepääsemättömän hankalaa, kun olisi niiiiin paljon mielenkiintoisempia asioitakin tutkittavana.

Pari kuvaa vielä tältä päivältä, sillä kävimme ihmettelemässä Porvoon saaristoa. Tarkoitukseni oli alun perin kiikuttaa Norppa tänään erääseen koiratapahtumaan, jossa olisi pystynyt antamaan verinäytteen koirien geenejä tutkivalle Hannes Lohen tutkimusryhmälle. Noh, noita ilmaisia näytteenluovutustapahtumia on milloin missäkin, joten eiköhän me vielä sellaisessa käydä lähiaikoina.

Norpan Pomppa

7. helmikuuta 2014 | 2 kommenttia

Mä olen aina ajatellut, etten todellakaan tule omistamaan sellaista koiraa, jota pitäisi pukea pakkasella. Norppaa ei pidä pukea, se pärjää varsin hyvin parinkymmenenkin asteen pakkasessakin, kunhan pysytään liikkeessä. Sain kuitenkin taannoin vinkin, että takki/haalari voi olla eduksi jo pienemmilläkin pakkasilla ihan lihashuollon (ja nivelten) kannalta.

Haalarivalikoima ei juuri Norpan kokoista koiraa puhuttele ja epäilen haalarin rajoittavan liikkumista turhan paljon, joten päädyin suurimmat lihasryhmät tehokkaasti peittävään Pomppa-takkiin. Jos kinnernivelet joskus ilmoittavat inhovansa pakkasta, niin pitää sitten kehitellä jonkinlaisia tee-se-itse-kinnersuojia. Tosin, kuoriutuneen anturan suojaaminen kertoo paljon mun tee-se-itse-taidoistani, koska yksikään side-/tossu-/sukka-/muovipussiviritelmistäni ei ole halunnut pysyä paikallaan.

Pomppa on osoittautunut yhtä pikkujuttua lukuunottamatta erinomaiseksi takiksi. Pomppa mainostaa, ettei kuminauhoja tarvita takaosan leikkauksen ja istuvuuden ansiosta, mutta ainakin Norpan kohdalla takin takaosalla on oma tahto: Toisinaan se liuskahtaa sivulle jo hitaassa köpöttelyssä, mutta pysyy välillä kuitenkin ongelmitta mukana vauhdikkaammassakin menossa. Mistä lie tähtien asennosta kiinni… Pitänee väsätä tuohon itse jonkinlaiset jalkalenkit.

Norpan haluaa vielä ilmaista mielipiteensä pukeutumisesta:

Voihan koivet

2. helmikuuta 2014 | 2 kommenttia

Oikean takajalan tassun tilanne on tällä hetkellä seuraavanlaiselta:

Kuoriutunut antura näyttää valokuvassa hurjemmalta kuin luonnossa, kiitos salaman aiheuttaman kontrastin. Se on livenä ihan siisti ja lähtenyt parantumaan hyvin, mutta eipä meillä näköjään mikään suju ilman ongelmia… En ole tassusiteen teko-ohjeista ohjeista huolimatta onnistunut kietomaan sellaista sidettä, joka pysyisi kunnolla paikallaan. Kaikki siteet ovat valuneet enemmän tai vähemmän pois paikaltaan ja ilmeisesti siksi jalkaterän sisäreuna on hankautunut ja turvonnut ärsytyksestä. Turvotus näkyy kuvan yläreunassa.

Anturan hoito jatkuu samanlaisena kuin tähänkin asti, mutta desinfioin laimennetulla Betadinella nyt myös tuota turvonnutta kohtaa ja koitan saada sen tasoittumaan Vetramil-voiteen avulla. Pitänee pehmustaa kyseinen kohta siteen sisällä myös aiempaa paremmin. Pehmusteena on ollut koko ajan kerros kipsinalusvanua, pitänee lisätä sen kerroksia tai haavataitoksia tuohon hankauman kohdalle. Tänä iltana jalka saa kuitenkin huilia pelkässä kevyessä sukassa, jotta ärsyyntynyt kohta pääsee vähän hengittämään.

Norppa on viime päivinä ontunut satunnaisesti, tänään jo huomattavasti. En ole aina saanut kiinni siitä, mikä jalka vaivaa, mutta useimmiten olen tullut siihen tulokseen, että kyse on tassuhaavasta kärsivä oikea takajalka. Toivottavasti ontumiseen tulee helpotusta nyt, kun löysin tuon hankauman ja pystyn hoitamaan (sitäkin) ongelmaa.

Pakkaset ovat tuoneet uuden vaivan: halkeilevat anturat. Ongelma ei ole vielä mitenkään mainittavan vakava eli pahoja halkeamia tai haavaumia ei terveissä anturoissa ole. Taistelua halkeilua vastaan käydään nyt kuitenkin Tummelin voimin. Toivon, että halkeilusta päästään pelkällä ulkoisella rasvaamisella. Rasvahappojen saanti on turvattu kalaöljyn muodossa jo luustovaivojen takia. Kalaöjyä uppoaa itse asiassa reilusti enemmän kuin pullon kyljen suositukset sanovat, sillä noudatan ortopedilta saamaani annosteluohjetta. Lisäksi ruuan joukossa on mennyt Nutrolin Iho & Turkkia jo pienen ikuisuuden ajan. Tämä valmiste on kuitenkin tarkoitus jättää pois tai vaihtaa halvempaan vastaavaan vaihtoehtoon, kunhan nykyisen pullon pohja paistaa.

Let it snow

31. tammikuuta 2014 | 2 kommenttia

Kuuntelin eilen sääennusteita sillä korvalla, että kerkiän vielä tänään aamupäivän aikana napata pari otosta talviauringossa. Ja mitä vielä! Aamulenkillä yhdeksän aikoihin aurinko kunnioitti kyllä vielä läsnäolollaan, mutta puoli kahden aikaan leijaili jo valkoisia hiutaleita taivaan täydeltä. Olosuhteiden pakossa tulin sitten räpsineeksi pari hämärää lumisadekuvaa suolta.

Mitäs meille… Tassuhaava on lähtenyt paranemaan hyvin Eskeliseltä saatujen hoito-ohjeiden jälkeen. Norppa tosin heittäytyi viikko sitten lauantain vastaisena yönä hetkeksi kolmijalkaiseksi. Oltiin juuri tultu pikaiselta, nukkumaanmenoa edeltävältä pissatukselta sisälle, kun tuo yhtäkkiä lakkasi käyttämästä tuota oikeaa takajalkaansa, jossa kuoriutunut antura on. Ulkona se oli kuitenkin kävellyt ihan normaalisti. Kolmijalkaisuuden lisäksi Norppa koitti maanisesti nuolla jalkaansa, joten päätin ottaa siteen hetkeksi pois, suihkuttaa jalkaa vedellä, putsata haavan, laittaa uuden voidekerroksen ja sitoa koiven uudelleen. Tämä näytti helpottavan koiran elämää: se ei palautunut heti täysin normaaliksi, mutta alkoi taas käyttää jalkaansa, lopetti maanisen nuolemisen ja rauhoittui nukkumaan. Olisikohan side sitten ollut liian tiukalla…?

Oli miten oli, anturaan on lähtenyt kasvamaan uusi ihokerros päälle ja haava näyttää kaikin puolin siistiltä eikä koipi ole tuon viikon takaisen ontumisen jälkeen vaivannut. Sen sijaan vasenta takajalkaansa Norppa ontui niin eilen kuin toissapäivänäkin hetkellisesti (ehkä reilun viiden metrin matkan). Molemmat ontumiset tapahtuivat samalla pellolla ja vieläpä kutakuinkin samalla kohdalla. Muuten jalka on ollut ihan normaali niin sisällä kuin ulkonakin, tassunpohjassa ei eritäin tarkan syynäyksen jälkeenkään näy mitään eikä tuo tänään ontunut myöskään pellonlaitaa kävellessä, joten eiköhän kyse ollut vaan jäätyneistä oljenkorsista tai vastaavista, jotka hetken verran kiusasivat tassunpohjaa.

Kerrottakoon vielä mielenkiintoinen huomio Norpan riistavietistä, tai pikemminkin sen puutteesta. Olemme törmänneet pariin otteeseen kauriseläimiin suolla lenkkeillessämme. Norppa on tuijotellut niitä valppaana, mutta kuitenkin tyynen rauhallisesti. Jälkimmäisellä kerralla Norppa oli joidenkin kymmenien metrien etäisyydellä musta, kun kauris pinkaisi siitä ohi niin, että Norppa jäi mun ja kauriin väliin. Mä seisoin ehkä 30 metrin päässä koirasta ja kauris ohitti sen lähempää, mutta siltikään Norpalla ei ollut mitään mielenkiintoa lähteä kyseisen elukan perään. Muutenkin tämä mahtava ”lintukoira” loikkii metrin taaksepäin, jos viereisestä puskasta lennähtää pikkulintu lentoon tai pieni jyrsijä juoksee sen tassujen edestä ohi. No mutta, noutajathan työskentelevät vasta laukauksen jälkeen – vai miten se oli? :D

Mitä vuoteen mahtuu?

26. tammikuuta 2014 | ei kommentteja

Norppa ja allekirjoittanut alkoivat tallata samoja polkuja tasan vuosi sitten. Mitähän kaikkea nämä 12 kuukautta ovatkaan pitäneet sisällään?

  • vakavat luusto-ongelmat ja niiden aiheuttama epävarmuus tulevaisuudesta
  • raju oksennustauti, katkennut maitokulmuri, sitkeä korvatulehdus ja kuoriutunut antura
  • varsin hyvälle mallille saatu peruskoulutus, tosin ohitukset ja irtiolo vaativat työstöä yli-innokkuuden vuoksi
  • tokon ja nomen alkeet, mutta nyttemmin harrastushaaveiden kuoppaaminen luusto-ongelmien vuoksi

Norppa on osoittautunut aivan ihastuttavaksi koirapersoonaksi, jota on alkuhankaluuksien jälkeen ollut erittäin mukava kouluttaa. Valitettavasti tämä ei vaan pois kaikkea sitä surua, mitä erityisesti viime kuukaudet ovat tuoneet. Enpä olisi Norpan tullessa taloon osannut kuvitellakaan, että joudun ensimmäisen vuoden aikana pohtimaan asioita, joita toivoisi joutuvansa miettimään vasta koiravanhuksen kohdalla. Tässä on ”saanut” ihan rytäkällä tutustua koiranomistajuuden ikäviin puoliin ja luultavasti jokaisen koiranomistajan painajaiseen.

Jalkavaivat määrittelevät arkeamme nyt ja tulevaisuudessa. Hyppyyttäminen on kielletty, kova alusta ei tee hyvää ja ruuan kanssa uppoaa nivelrikkoa ehkäiseviä ravintolisiä, mutta silti nivelrikko lienee vain ajankysymys. Rikon ilmenemisajankohtaa ja voimaakkuutta ei pysty kukaan ennustamaan. Harrastushaaveet ovat mennyttä, sillä kinnervaivaisen koiralla ei voi teettää edes kovin vakavaa tokoa. Norpan kaltaisen koiran kanssa pitäisi yrittää elää päivä, kuukausi ja vuosi kerrallaan – helpommin sanottu kuin tehty.

Kaikesta huolimatta Norppa näyttää tällä hetkellä nauttivan elämästään: metsässä vapaana juoksemisesta, jokaikisesta lammikosta ja lutakosta, hanskojen retuuttamisesta, yhdessä touhuamisesta… Vaikka harrastushaaveet on kuopattu, touhuamme omaksi iloksemme niin rally-tokoa kuin nomeakin, mutta tämä tarkoittaa sitä, etten vaadi koiralta esimerkiksi vauhtia, äkkipysähdyksiä ja hyppyjä. Kesällä olisi tarkoitus lisätä pulikoinnin määrää ja treenata niin vepen alkeita kuin vesinoutojakin ihan vaan aktivointimielessä. Nenänkäyttöä kaikissa sen muodoissa (mm. namien etsintä, verijälki, jäljestys ja haku) tulen myös lisäämään entisestään, sillä se lienee niitä harvoja harrastuksia, joita Norpan kanssa voi melko huoletta tehdä. Ja koira tykkää hullunlailla!

« uudemmat merkinnätvanhemmat merkinnät »