Debyytti mätsärikehässä

19. toukokuuta 2013


Norppa (reilut 5 kk) kera ensimmäisen mätsäriruusukkeensa – sijoituksena PUN2

Heittäydyin eilen (uhka)rohkeaksi ja päätin ilmoittautua mätsäriin Norpan kanssa, kun oltiin kerran paikanpäällekin saavuttu. Näin jo sieluni silmin kuinka Norppa ei malta seistä paikallaan sekuntiakaan, ottaa laukka-askeleita ravaamisen sijaan ja heittäytyy selälleen tuomarin jalkoihin. :D Uusi paikka ja muiden koirien paljous taisivat kuitenkin imeä pennusta suurimmat mehut, sillä se esiintyi kehässä vallan mallikelpoisesti!

Norppa seisoi ja ravasi aivan uskomattoman nätisti. Huomio herpaantui muutamaan otteeseen jännien hajujen tai haukkuvien koirien takia, mutta pentu malttoi niistä huolimatta kuunnella käskyjäni. Eniten jännitin tuomarin käsittelyä ja sitä kuinka Norppa reagoi siihen. Norppa rrrakastaa kaikkia uusia tuttavuuksia. Se ei yleensä hypi, mutta tuppaa kerjäämään rapsutuksia heittäytymällä selälleen ihmisten jalkoihin. Nyt Norppa malttoi kuitenkin seistä paikallaan tuomarin kopeloidessa sen runkoa ja katsoessa hampaat.

En ehtinyt vilkuilla kauheasti parinamme olleen koirakon esiintymistä, mutta muutaman vilkaisun perusteella sekä kaksijalkainen että nelijalkainen vaikuttivat yllättävän kokeneilta esiintyjiltä. Olinkin vallan yllättynyt, kun tuomari ojensi meille punaisen nauhan.

Norppa jatkoi hienoa esiintymistään punaisen saaneiden isojen pentujen kehässä, jossa oli kuusi osanottajaa. Tyttö vaikutti tosin jo hiukan tylsistyneeltä ja heittäytyi odotellessa pariinkin otteeseen makuulle. Hiukan laiskasta esiintymisestä huolimatta sijoituimme kehässä toiseksi ja olin jälleen kerran ällikällä lyöty! :D

Ehkä tämän kokemuksen siivittämänä uskaltaudumme näyttelykehään vielä loppukesän tai alkusyksyn aikana. Tosin Mustista & Mirristä ensihätään ostettu parin euron näyttelyhihna menee kyllä vaihtoon hetimiten. Hihnan litteä muotoilu ei ole toimivaa nähnytkään.

Ostin eilen kesän ensimmäisellä palkallani uuden, valovoimaisemman objektiivin, joten tässä ”hiukan” testikuvia:


Sivulletulo-harjoitus


2 kommenttia merkintään Debyytti mätsärikehässä

  • Sini kirjoitti:

    Norppa on kyllä niin Norpan näköinen! :D

  • Jätä kommentti

    vaaditaan

    vaaditaan