Katso kenguru loikkaa

27. maaliskuuta 2013

Luvassa on jälleen lähinnä pari kuvaa eiliseltä ulkoilulta, kun Norppa innostui hiukan spurttailemaan (lelun perässä).

Ihmeellisempiä kuulumisia ei siis ole tarjota, syinä kiireinen opiskeluviikko ja toisaalta muutama työstämäni blogimerkintä. Paljastettakoon sen verran, että tulossa on merkinnät niin Norpan hallitsemista (tai ”hallitsemista”) käskyistä kuin ison rodun pennun ravitsemuksestakin. Jälkimmäistä raapustan ensisijaisesti itseäni varten, jäsentääkseni ympäri nettiä keräämäni tutkimustiedon yhdeksi artikkelissa, mutta kiva jos siitä joku muukin hyötyy. Aiemmin mainitsemallani luentokurssilla käsitellään koiran ruokintaa muutaman viikon kuluttua, joten julkaisen merkintäni isojen rotujen pentujen ravitsemuksesta vasta nuo luennot kuunneltuani. Käskymerkintä tulee sen sijaan näillä näkymin julki jo pääsiäisen aikana.


Ei vielä kommentteja. Olisitko sinä ensimmäinen kommentoija?

Jätä kommentti

vaaditaan

vaaditaan