Pala paratiisia keskellä Helsinkiä

23. syyskuuta 2013

Vihdoin ja viimein tuli tehtyä se, mitä olen koko kesän suunnitellut tehtäväksi. Kävimme nimittäin viimeinkin Norpan kanssa tutustumassa Rajasaaren koirapuistoon. Paikka teki vaikutuksen sekä allekirjoittaneeseen että koiraan.

Pidin Norpan aluksi hihnassa, sillä halusin nähdä vähän millainen alue on kyseessä ja millaiset käytännöt siellä vallitsevat. En myöskään luottanut alkuunkaan siihen, että Norppa pysyisi kuulolla kohdatessaan vapaana toisia koiria. Katseltuani meininkiä jonkin tovin uskaltauduin päästämään Norpan irti. Tuo teini yllätti minut (taas kerran) erittäin positiivisesti: Norppa on aiemmin rynnännyt pää viidentenä jalkana kaikkien koirien luokse, mutta vaikuttaisi nyt saaneen älliä päähänsä asian suhteen. Se ei enää rynni suoraan toisten suuhun, vaan osaa ainakin toisinaan katsella vähän tilannetta. Rajasaaressa Norppa kävi tervehtimässä/tsekkaamassa vastaantulijat, mutta palasi sitten kutsuttaessa luokse ja malttoi jatkaa matkaa eteenpäin. Olin täysin ällikällä löyty siitä, kuinka hyvin tuo totteli tänne-käskyä muista koirista huolimatta!

Puistossa oli vierailumme aikana varsin kirjava joukko koiruuksia: suomenlapinkoira, basenji, saksanpaimenkoiria, kultainennoutaja, sekarotuisia, irlanninsettereitä, snautsereita, corgi, ranskanbulldoggi… En edes muista mitä kaikkea. Norppa suhtautuu ainakin tällä hetkellä koiriin (ja vieraisiin ihmisiin) hyvin alistuvasti. Pennut ja osa pienistä koirista näyttävät olevan mieluista leikkiseuraa. Sen sijaan isoja koiria (esimerkiksi saksanpaimenkoiria) ja äänekkäitä lajitovereitaan se väistää tai jää katselemaan epävarmana. Tosin, toisia noutajia se ei tunnu juuri vierastavan. Noutajilla näyttäisi muutenkin olevan aivan omat juttunsa. :D

Rajasaari-vierailu oli Norpan osalta yhtä hepulia toisensa perään. Niin vedessä kahlailu, koirakaverien kanssa leikkiminen, märkä heinikko kuin hiekassa pyöriminenkin saivat tuon vetämään rallia hullunkiilto silmissä.


Ei vielä kommentteja. Olisitko sinä ensimmäinen kommentoija?

Jätä kommentti

vaaditaan

vaaditaan