Veden valamia

Onnea on sujuva hihnalenkkeily

18. syyskuuta 2013

Latasin heinäkuun lopulla iLuuriini SportsTracker-ohjelman tarkoituksena käyttää sitä kaikilla lenkeillämme. Minkäänlaisia treenitavoitteita ei ole sen puoleen minulla kuin koirallakaan, kunhan huvikseni haluan seurailla lenkkiemme pituuksia ja reittejä. Arvatkaa vaan onko tämä lahopää muistanut käyttää tuota ohjelmaa. No, eipä ole kuin satunnaisesti. Ohjelmaan taltioituneet lenkit kertovat kuitenkin jo suuntaa-antavaa tietoa:

• Lenkkien määrä: 24
• Kesto yhteensä: 33:58:31
• Keskimääräinen kesto per lenkki: 01:24:55

• Kävelty matka yhteensä: 136,13 km
• Keskimääräinen matka per lenkki: 5,67 km
• Pisin kuljettu lenkki: 9,86 km

• Keskinopeus: 4,1 km/h
• Kulutus yhteensä: 7029 kcal

Noihin 24 neljään lenkkiin sisältyy niin reilun parin tunnin metsälenkkejä kuin puolen tunnin hihnapissatuksiakin. Ja kilometrimäärähän on vain se, jonka minä olen kävellyt. Vapaana kulkiessaan Norppa vaeltelee lähettyvilläni, joten sen kulkema kilometrimäärä on taatusti vielä jonkin verran suurempi. Voisin väittää, että Norppa on ollut vapaana tuosta reilusta 136 kilometristä 50±10 kilometriä. Tämä on puhdas veikkaus, mutten usko sen heittävän kovinkaan paljon, koska olen pyrkinyt mahdollisuuksien mukaan suuntaamaan lenkit paikkoihin, joissa koiraa voi pitää irti.

Tämä onkin loistava aasinsilta aiheeseen hihnakäytös. Mikään ei ole turhauttavampaa kuin kävellä koiran kanssa, joka kiskoo jokaisen vastaantulijoiden luokse, vaeltelee koko jalkakäytävän leveydellä, syöksyy ahmimaan pientareelle pudonneita omenoita ja ryntäilee tuulen kuljettamien lehtien perään. Nimim. ”Koettu on.” Norpan hihnakäytös alkaa kuitenkin hiljalleen olla sillä mallilla, että sen kanssa kävelee jo ihan mielellään kadulla ja jopa etsii haastavampia ohituksia.

Ihmisten perään hinkumisen Norppa lopetti jo varhaisessa vaiheessa. En tiedä luopuiko se siitä itsekseen vai oliko koulutusyrityksilläni vaikutusta asiaan. Ihmisistä mentiin ohi ”katsekontakti, naks ja namia” -periaatteella elikkäs naksautin ja palkitsin aina, kun Norppa käänsi katseensa vastaantulijasta minuun. Ihmisistä mennään nykyään niin hyvällä draivilla ohi, että palkitsen enää kaikkein haastavimmista ohituksista. Näitä ovat esimerkiksi lapset, muutoin äkkinäisiä liikkeitä tekevät ihmiset ja vastaantulijat kapealla väylällä. Ihmisten ohituksissa ei siis ole enää suuremmin ongelmia. Silloin tällöin tulee vastaan joku, jota Norppa pysähtyy tuijottamaan syystä tai toisesta. Näistäkin päästään kuitenkin yleensä ohi muutamalla ”Ohi!”-kehotuksella.

Koirien ohituksissa yritin käyttää samaa taktiikkaa kuin ihmisten ohittamisessa, mutta Norppa on niin täpinöissään muista koirista, että se ei todellakaan ota noin vain vahingossakaan katsekontaktia minuun. Olin jo jossakin vaiheessa heittämässä kirvestä kaivoon, koska ohituksemme olivat lukuisista koulutusyrityksistäni huolimatta kuin sirkusta konsanaan. Nyt olemme viimein löytäneet yhteisen sävelen, joka toimii jo noin 80 %:ssa ohituksia. Sen avulla olemme päässeet nätisti ohi jopa useammasta suuremman luokan remmirähjästä.

Kaiken A ja Ö on se, että mä päätän mennä enkä meinata ja otan Norpan huomion itseeni tarpeeksi aikaisin enkä yksinkertaisesti anna sille tilaisuutta innostua vastaantulijasta. Tämä onnistuu kehumalla, kehumalla ja kehumalla. Jos annan Norpalle ohi-käskyn ja kävelen ohituksen muuten ääneti viilipyttynä, ohitus lässähtää kasaan heti alkumetreillä. Kun kehun koiraa vuolaasti oikeasta käytöksestä ohituksen aikana, se keskittyy minuun eikä vastaantulevaan koiraan. Namejakaan ei tarvitse syöttää kuin liukuhihnalla. Riittää, kun annan yhden Norpan huomatessa vastaantulijan ja kääntäessä katseensa minuun, ja toisen sitten, kun ollaan päästy nätisti ohi. Pahimpia remmirähjiä ohitettaessa olen tosin palkinnut ruualla hiukan tiheämmin varmistaakseni onnistuneen ohituksen.

Mikäli Norppa pääsee kääntämään huomionsa vastaantulevaan koiraan, peli on 50-50. Vilkuilun onnistun vielä katkaisemaan ja toisinaan pidemmänkin katseen, mutta jos Norppa ehtii kerätä kierroksia vastaantulijasta, peli on usein menetetty. Näissä tilanteissa olen väistänyt pientareelle, koittanut parkkeerata itseni koirien väliin ja pyrkinyt istuttamaan Norpan aloilleen vaihtelevalla menestyksellä.

Muusta hihnakäytöksestä sen verran, että Norppa tietää mitä ”ei vedä”, ”ohi”, ”mentiin”, ”ei ota” ja ”irti” tarkoittavat. Se kuinka hyvin niitä noudatetaan on tosin asia erikseen. Norppa poikkoilee vielä jonkin verran edestakaisin hajujen, ruuaksi kelpuuttamiensa herkkujen ja liikkuvien lehtien perässä, mutta osaa yleensä himmata vasemmalle sivulleni ”ei vedä” -käskyllä. Erityistä työstöä vaativat varsinkin ”ei ota”- ja ”irti”-käskyt. Koira luopuu tupakka-askeista, nenäliinoista yms. suosiolla, mutta banaaninkuorten, omenoiden ja muiden ruuantähteiden metsästämisessä ja popsimisessa se tavoittelee maailmanennätysaikoja.

P.S. En tiedä onko Norppa niin fiksu, että se yrittää jallittaa meikäläistä vai luuleeko tuo, että sen täytyy merkata roskat. Norppa harrastaa toisinaan nimittäin sitä, että se parkkeeraa itsensä roskien viereen, iskee kirsunsa roskaan kiinni ja tuijottaa mua odottavasti kulmiensa alta. Jos en anna ”ei ota” -käskyä ja palkitse oikeasta toiminnasta, se saattaa kokeilla roskaa varovasti hampaillaan ja tuijottaa sitten taas mua odottavasti.