Hanna vs. Norppa – taistelu kauriinpäästä

9. helmikuuta 2014

Koiranryökäle teki viime yönä sellaisen tempun, että kulkee tästä lähtien hihnassa tai liinassa paikasta ja kellonajasta riippumatta. Olen aina kauhistellut sitä kuinka kukaan voi kiukustuessaan edes leikillään sanoa tekevänsä koirasta rukkaset, mutta totta puhuen, se kävi eilen mielessä mullakin. :D

Lähdettiin puolenyön aikaan vartin iltapissalle lähimetsään. Ajattelin, että siihen aikaan ei ole ketään liikkeellä, joten voin päästää Norpan hetkeksi irti, vaikkei mulla ollut liinaa mukana. Arvatkaa vaan löysikö piski juuri silloin elämänsä suurimman herkun (kokonaisen kauriinpään). Nähtiin samainen pää jo pari päivää aikaisemmin, mutta ilmeisesti joko toinen koira tai villieläin oli kuljettanut sen uuteen paikkaan enkä osannut yhtään varautua asiaan. Vartin pissatus muuttui tunnin taisteluksi siitä, kumpi meistä on nokkelampi.

Tiesin, että luoksetulo- tai paikallaanolo-käskyn noudattamista on ihan turha edes toivoa, joten yritin huijata koiraa luokseni juoksemalla poispäin ja kaivamalla hankea. Norppa seurasi valppaana hihkumista ja säntäilyäni, mutta pysytteli turvallisen välimatkan päässä. Siellä se heilutteli häntäänsä ja heittäytyi toisinaan leikkinkutsuasentoon. Ja ei, kyse ei ollut rauhoittavista eleistä, koska Norppa käyttää esimerkiksi leikkiinkutsuasentoa rauhoitellessaan sille murahtelevia koiria ja silloin sen olemus on täysin erilainen.

Seuraavaksi lähdin kävelemään määrätietoisesti poispäin koirasta. Kävelin niin kauas, että erotin vielä Norpan valjaissa olleen valon ja piilouduin sitten kiven taakse kuusen oksien alle. Norppa mutusteli onnellisena aarrettaan koko sen parikymmenminuuttisen ajan, jonka kökötin olevinaan ovelanakin kuusen alla.

Lemmikkipalstoilla on keskusteltu viime päivinä koiran rankaisemisesta ja siellä parikin ihmistä on ollut sitä mieltä, että koiran kuin koiran saa tottelemaan, jos taivas tippuu niskaan tottelemattomuudesta. Voin kertoa, että nälkä, väsymys, koiran pelleily ja märässä hangessa istuminen nostivat kierrokset niin kattoon, että rähähdin ihan tosissani koiralle. Mokoma ei ollut murinasta, ärinästä, karjaisusta eikä hankeen sen lähelle lentäneestä hihnasta moksiskaan. Tuon uhkaavampaa musta ei saa tekemälläkään enkä varmasti pysty sen vakuuttavammin tiputtamaan taivasta niskaan. Norppa vaan innostui lisää raivostumisestani eikä kyllä osoittanut pienintäkään alistumisen tai nöyrtymisen merkkiä. Jooh, me jatketaan tästä lähin vanhoja, edes jollakin tavalla toimivaksi toteamiani keinoja eli kielletyn toiminnan suuntaamista luvattuun tekemiseen sekä jäähyjä (sisällä) tai vapauden rajoittamista (ulkona). Koitan pitää hermoni jatkossa kurissa, vaikka Norppa heittäytyisi kuinka mahdottomaksi.

Sain pirulaisen lopulta kiinni kävelemällä rauhallisesti sen perässä. Norppa jatkoi hetken aikaa valppaana ja valmiina säntäilemään, mutta sen liikkeet rentoutuivat kuitenkin hyvin nopeasti. Pysähdyin päästessäni noin metrin etäisyydelle koirasta ilman, että se otti jalat alleen. Norpan keskittyessä syömiseen kumarruin erittäin hitaasti sen suuntaan ja tartuin pannasta kiinni. Seuraava operaatio oli kauriin pään saaminen pois suusta, mutta se onnistui parilla hyvin määrätietoisella käskyllä, kun Norppa huomasi, ettei pääse pakoon. Palkitsin irrottamisesta ja sitten vielä uudelleen siitä, että koira ei jäänyt kyttäämään aarrettaan, vaan lähti mukaani käskystä.

Näin jälkikäteen jo vähän naurattaakin, erityisesti oma raivostuminen, mutta me aletaan kyllä nyt treenaamaan ihan tosissaan sitä, että ihan kaikkien aarteiden tuominen mulle on megasuperhyperparasta maailmassa. Tosin, Norpalla tuntuu olevan muutenkin tällä hetkellä sellainen kausi menossa, että mun käskyni kaikuvat turhan usein kuuroille korville eikä se aina lotkauta korvaansa edes painokkaammalle äänensävylle. Jo pelkkä istuminen on välillä ylitsepääsemättömän hankalaa, kun olisi niiiiin paljon mielenkiintoisempia asioitakin tutkittavana.

Pari kuvaa vielä tältä päivältä, sillä kävimme ihmettelemässä Porvoon saaristoa. Tarkoitukseni oli alun perin kiikuttaa Norppa tänään erääseen koiratapahtumaan, jossa olisi pystynyt antamaan verinäytteen koirien geenejä tutkivalle Hannes Lohen tutkimusryhmälle. Noh, noita ilmaisia näytteenluovutustapahtumia on milloin missäkin, joten eiköhän me vielä sellaisessa käydä lähiaikoina.


4 kommenttia merkintään Hanna vs. Norppa – taistelu kauriinpäästä

  • Noora kirjoitti:

    Voi ei, mä niin tiedän ton tunteen! Mulla kiehahtaa kyllä nanosekunnissa jos Viiru pelleilee yhtään ja rauhoittuminen on vaikeaa. Varmasti siitä hyödyttömästä kiukunpuuskasta koira saa vain enemmän vettä myllyyn eikä todellakaan tule luokse tms. Varmemmin sen saa käyttäytymään, kun itse on mahdollisimman cool ja normaali. Olen jo ihan tosissaan harkinnut jotain vihanhallintaterapiaa ennen kuin teen labradorinkarvalapaset. :D

    • Hanna kirjoitti:

      Labradorinkarvalapaset olisi varmaan lämpimät. :D Mä olen yleensä varsin pitkäpinnainen pelleilyn suhteen (sen sijaan laamailua en jaksaisi juurikaan katsella), mutta rajansa kaikella. Kukapa haluaisi kuluttaa yönsä koiraa jahdaten tai hangessa istuen.

  • Emmi kirjoitti:

    Hehe…kaiketi voin itsekkin täällä huvittuneena nauraa :D Eilen kyllä sain itsekin kirota koko maapallon alimpaan helvettiin :D Tiedä sitten missä viiraa ja mikä!? Ehkä munkin täytyisi harkita tota Nooran mainitsemaa vihanhallintaterapiaa.. useammat labbisrukkaset olisi varmaan valmistunut tämän 2,5 vuoden aikana. Tai sitten monta purkkia kissanruokaa

  • Jätä kommentti merkintään Emmi

    vaaditaan

    vaaditaan