Apua, jos kaikki sujuu odotetusti, pentu tulee taloon jo 1,5 viikon kuluttua! Lienee siis aika jäsentää paperille hieman ajatuksia pennun ensimmäisistä viikoista uudessa kodissa. Taas sarjassamme mikä meni vikaan Norpan kanssa… 😀 Noh, oppia ikä kaikki ja Norpastakin kasvoi omistajansa puutteista huolimatta mahtava tyyppi. Sosiaalistamista käsittelin jo aiemmin, joten siihen en palaa tässä yhteydessä.

Kaiken takana on kontakti

Kontaktin harjoittelu alkaa välittömästi, kunhan pentu on päässyt sinuiksi uuden kotinsa kanssa. Aion oikeastaan toimia hyvin samalla tavalla kuin Norpankin kanssa: Kaivan naksuttimen esiin pennun ollessa hereillä ja rauhallinen. Olen vain aloillani ja odotan. Kun pentu luo pienenkin silmäyksen suuntani, heitän namin sille ja naksautan juuri ennen kuin pentu poimii herkun suuhunsa. Siinä tulee samalla lyöty kaksi kärpästä yhdellä iskulla – harjoiteltua kontaktia ja ehdollistettua pentu naksuttimelle. Ainakin Norppa oli erittäin helppo ehdollistaa naksuttimen äänelle tämän yksinkertaisen kontaktiharjoituksen avulla.

Norpan opetin ottamaan katsekontaktin käskystä jo melko varhaisessa vaiheessa. Tulevan pennun haluan kuitenkin hakevan kontaktia oma-aloitteisesti mahdollisimman pitkään ja aion tämän vuoksi välttää vihjesanan opettamista. Jos vihjeen opettaminen tuntuu joskus myöhemmin jossakin yhteydessä tarpeelliselta, täytyy sitten harkita asiaa uudelleen.

Tein kyllä Norpan kanssa melko paljon kontaktitreeniä, mutta enemmänkin olisi voinut tehdä. Kaikkein suurin moka tuli kuitenkin siinä, etten tajunnut siirtää kontaktiharjoittelua esimerkiksi sosiaalistamisen yhteyteen. Pyörimme kyllä kaupoissa, kauppojen pihalla, ostoskeskuksissa yms., mutta annoin pennun vain ihmetellä ympäristöä. Toki pennun tulee saada tutustua asioihin, mutta tällä kertaa aion tehdä myös runsaasti kontaktiharjoitteita sosiaalistamisen lomassa. Lisäksi tarkoitus on leikkiä pennun kanssa mahdollisimman paljon erilaisissa ympäristöissä – sitä emme Norpan kanssa tehneet.

Leikki on pennun työtä

Norpan kanssa leikittiin pentuna paljon siitä yksinkertaisesta syystä, että pennun kanssa leikkiminen oli kivaa. Tein kuitenkin sen virheen, että erottelin leikin ja koulutuksen kunnon vallihaudalla. Pidin leikkihetket leikkihetkinä ja koulutushetket koulutushetkiä, vaikka pikkupennun tapauksessa näiden välillä pitäisi olla ainoastaan veteen piirretty viiva – jos sitäkään. Koulutustilanteissa käytin palkkiona lähes yksinomaan makupaloja.

Allekirjoittaneelle on vasta nyttemmin alkanut valjeta kuinka pentua kannattaisi kouluttaa leikin varjolla. Norppaa ei ole voinut jalkojensa takia juuri palkata raisuilla leikeillä, mutta se ei myöskään ole koskaan oppinut kunnolla palkkautumaan leikillä. Jos ja kun aion palkita tulevaa pentua saalisleikillä, minun pitää paitsi itse opetella leikkimistekniikka myös opettaa se pennulle. Salme Mujusen Saalisvietti koiraharrastuksessa onkin tällä hetkellä lukuprojektina.

Ensimmäisiä opeteltavia taitoja ovat pysähtyminen ja luoksetulo. Pysähtyminen tarkoittaa käytännössä istumista niille aloilleen ja luoksetulo on luoksetulo. Molemmat on tarkoitus opettaa varmoiksi pillikäskyiksi: pysähtyminen on yksi pitkä vihellys (piiip) ja luoksetulo kaksi lyhyttä vihellystä (pi pi). Pillikäskyjen lisäksi haluan opettaa pysähtymisen ylösajoon. Sekä pysähtymisen että luoksetulon alkeet on helppo opettaa, mutta niiden varmaksi saaminen vaatii huolellista suunnittelua ja kärsivällisyyttä. Vasta Norpan varttuessa olen alkanut hiljalleen sisäistää sen, että koiralta ei oikeasti voi vaatia enempää kuin mitä se jo osaa. Jos koira ei tottele, sen koulutus ja/tai motivointi on epäonnistunut.

Motivointiin ja palkitsemiseen on ylipäätään syytä panostaa enemmän kuin Norpan kohdalla. Norpan puutteet johtuvat yksinkertaisesti siitä, ettei minulla ollut riittävästi tietotaitoa koiran oppimisesta, kouluttamisesta ja motivoinnista. Selvitettäviä asioita riittää: Miten pentu palkkautuu ruualla? Millaiset herkut uppoavat parhaiten? Löytyykö jonkin sssupernami? Mitkä leikit saavat pennun syttymään? Millaisista leluista se pitää eniten?

Leikin lomassa on tarkoitus tutustuttaa pentu myös dameihin ja mahdollisuuksien mukaan riistaan. Pitää vaan selvitellä, mistä esimerkiksi siipiä saisi käsiinsä. Kasvattaja vinkkasi, että omistajasta irtautumiseen saattaa olla myös syytä kiinnittää huomiota. Pennun emo on kuuleman kova roikkumaan kannoilla ja sen kanssa jouduttiin tekemään paljon työtä taipumuskokeen hakua ajatellen – työ tosin palkittiinkin kehuilla kokeen parhaasta hakuosuudesta. Jos pentu siis vaikuttaa kovin perskärpäseltä, luvassa on itsenäistä työskentelyä etäällä minusta. Norpan kanssa onkin tehty todella paljon namien, damien ja avainten etsimistä niin sisällä kuin ulkonakin.

Kellä maltti, sillä valtti

Pääsin Norpan kanssa varsin helpolla maltti- ja rauhoittumistreenien suhteen, joten hieman jännittää millainen hulivili sieltä tällä kertaa paljastuu. Pentue on hyvin tasainen, mutta mulle on tulossa toinen kahdesta hieman muita rohkeampana erottuneista nartuista. Samainen tapaus roikkui sitkeästi hihassani pitkin päivää. 😀 Lisäksi kyseinen tyttö ilmaisi viime lauantaina mielipiteensä pentulaatikkoon joutumisesta varsin selvästi huulet tötteröllä. Toisaalta koen, että mulla on melko hyvä käsitys rauhoittumisharjoittelusta ja erityisesti sen merkityksestä. Eiköhän tässä siis selvitä, vaikka sieltä kuoriutuisi innokas touhottaja. Sitä pitää vaan asennoitua omalta osaltaan Itse Kärsivällisyydeksi.

Rauhoittavana toimivat virikkeet, sisällä tehtävät rauhoittumisharjoitukset ja yksinolotreenit ovat peruskauraa. Samoin se, ettei innokkaalla sähellyksellä saa mitään ellen itse ole tarkoituksella nostattanut koiran virettä. Aion kiinnittää erityisesti huomiota rauhoittumiseen uusissa paikoissa ja tilanteissa: pennun tulee asettua ennen kuin sille tarjotaan lisää virikkeitä tai ärsykkeitä. Kahden koiran myötä aukeaa myös aivan uusi mahdollisuus harjoittaa toisen koiran malttia samalla, kun aktivoi tai kouluttaa toista.

Suomenkielinen nimi

Arjelle kultareunus – sekä sinulle että koirallesi

Alkuperäinen nimi

Guldkant på tillvaron – både för dig och din hund

Kirjoittanut

Gunilla Wedeen, Kennel Doubleuse

Suomentanut

Anne Woivalin

Painopaikka ja -aika

Kirjapaino Hermes Oy, Tampere 2010

Sivuja

124

Olen luultavasti kuullut suosituksia tästä kirjasta enemmän ja säännöllisemmin kuin yhdestäkään toisesta koira-aiheisesta teoksesta. Ainakin noutajaväen joukossa tätä näytetään helposti suositeltavan niin pennunottajille kuin koiransa koulutus- tai käytösongelmien kanssa kamppaileville. Kirja on ollut pitkään lukulistallani, mutta sain sen vasta nyt ensimmäisen kerran käsiini. Kuulemieni suositusten määrä ehti nostaa odotukset korkealle. Miten Wedeenin Arjelle kultareunus täytti ne? Kiitettävästi, jollei peräti erinomaisesti.

Käsittelen tässä katsauksessa lähinnä Gunilla Wedeenin koulutusfilosofiaa, mutta kirja valaisee erinomaisesti myös noutajien metsästyskoulutuksen saloja. Omat kokemukseni ja tietämykseni metsästyskoulutuksesta ovat erittäin vajavaiset enkä siksi kykene arvioimaan kyseistä osa-aluetta kriittisesti. Tästä syystä en erityisemmin viittaa metsästyskoulutukseen liittyviin vinkkeihin.

Itse oivalletut asiat pysyvät muistissa ja koira tarvitsee selkeän johtajan

Pidän kovasti Wedeenin koiralähtöisyydestä. Hän tiivistää itse koulutusfilosofiansa seuraavasti:

”Kaikki mitä koira voi keksiä, joko yksin tai ohjaajan avustuksella, säilyy sen muistissa loppuelämän ajan. Näitä taitoja voi hyödyntää itsenäisesti tai yhdessä ohjaajansa kanssa. Perinteisiä koulutustapoja käyttäen koulutamme koirasta usein palvelijan, joka ei kykene itsenäiseen ongelmaratkaisuun.”

Allekirjoitan täysin, joten mitäpä tuohon lisäämään.

Wedeenin koulutusfilosofian toinen perusajatus on kuitenkin hieman vaikeammin nieltävä. Hän korostaa selkeää johtajuutta sekä kunnioitusta ja keskustelua koiran ja ohjaajan välillä. Allekirjoitan selkeyden ja keskustelun, mutta sosiaalinen dominanssi, laumanjohtajuutta tavoittelevat koirat sekä koiran kunnioituksen ja ihailun saavuttaminen särähtävät ikävästi korvaan.

Johtajuusteoriat korostavat koiran kunnioituksen saavuttamista, mutta kyseenalaistan koiran kyvyn tuntea kunnioitusta sellaisena kuin me ihmiset sen ymmärrämme. Koira on itsekäs olento, joka tavoittelee omaa etuaan ja peilaa toiminnassaan oppimishistoriaansa. Yksinkertaistaen ja mutkia suoriksi oikoen: Jos tottelemattomuudesta on aina seurannut ikävyyksiä, koira tottelee välttääkseen ne – ei kunnioittaakseen ihmistä. Jos tottelemisesta on seurannut hyviä asioita, koira tottelee saavuttaakseen niitä – ei kunnioittaakseen ihmistä. Totteleminen ja tottelemattomuus ovat tosin mielestäni huonoja sanavalintoja, koska koira ei ajattele olevansa tottelevainen tai tottelematon taikka tekevänsä oikein tai väärin.

Toisaalta Wedeenin eduksi katsottakoon se, että hän lähestyy johtajuutta positiivisessa mielessä: johtajuutta ei saavuteta alistamalla, vaan selkeillä, nopeilla ja järkevillä päätöksillä. Johtajuuden saavuttamisen sijaan väittäisin, että yksiselitteisillä, nopeilla ja järkevillä päätöksillä autetaan koiraa ymmärtämään, mikä olisi sille edullisin toimintatapa. Mitä selvemmät, yksiselitteisemmät ja varmemmat otteet, sitä helpompi koiran on tulkita niitä. ”Johtajuus” on nähdäkseni sitä, kuinka taitavasti onnistuu ”huijaamaan” koiran toimimaan haluamallaan tavalla hyödyntäen palkkioiden ja/tai rangaistusten antamista ja poistamista. Tästä on tulossa jossakin vaiheessa kokonaan oma blogimerkintänsä.

Heitä rutiineilla ja ehdottomilla säännöillä vesilintua

Arjelle kultareunus esittelee useita mielenkiintoisia ajatuksia koulutukseen liittyen. Yhden suurimmista AHAA!-elämyksistä koin johtajuuden ja hyvien tapojen erottamisessa toisistaan. Itse tosin käyttäisin mieluummin termejä aito kontakti ja rutiininomainen toiminta. Usein kuulee sanottavan, että rutiinit ovat koirille hyväksi, mutta Wedeen kyseenalaistaa tämän väitteen: Rutiinien ylläpitämisen myötä koira alkaa toimia rutiininomaisesti eikä keskity sinuun ja vaatimuksiisi. Rutiinien rikkominen esimerkiksi ruokakupilla ja ulos lähtiessä haastaa koiraa keskittymään sinuun – ts. syntyy aito kontakti.

Rutiinien rikkomiseksi voitanee katsoa sekin, että Wedeenin mielestä koira ei tarvitse ehdottomia sääntöjä, kunhan toimitaan aina omistajan ehtojen mukaan. Kulloinkin voimassaolevat ehdot tulee esittää koiralle riittävän selkeästi ja yksiselitteisesti. Jos koira ei opi elämään rutiinien ja sääntöjen maailmassa, se ei myöskään kysele miksi eilen toimittiin tavalla X ja tänään tavalla Y. Hämmästelylle ei jää sijaa, kun koira keskittyy annettuihin ehtoihin ja vaatimuksiin – siis omistajaansa.

Kohderyhmänä käyttöön jalostettujen noutajien omistajat

Wedeen antaa kirjassaan hyvin paljon palstatilaa maltti- ja rauhoittumisharjoituksille. Wedeen kehottaa vetämään selvän pesäeron malttitreenien ja muun harjoittelun välillä koiran parin ensimmäisen ikävuoden aikana: Pentua ja nuorta koiraa ei saisi hänen mukaansa virikkeellistää ennen tai jälkeen rauhoittumisharjoittelun. Koiran on opittava siihen, että joskus on niin tylsää, ettei tapahdu kerta kaikkiaan yhtään mitään. Jos tämän harjoittelun sivuuttaa koiran ollessa nuori, mahdollisesti syntyvien ongelmien korjaaminen voi kuuleman olla erittäin hankalaa tai jopa mahdotonta.

Facebookin labbisryhmää selaamalla huomaa hyvin nopeasti, että juurikin rauhoittumis- ja malttitreeneissä on monella labbiksen omistajalla kunnostautumisen paikka. Wedeenin rauhoittumisvinkit liittyvät passissa olemiseen, mutta niistä voi napsia jonkin verran apukeinoja myös arkielämään. Kirjan kohderyhmä heijastuu kuitenkin lukijalle monin paikoin erittäin vahvana – toisinaan mielestäni jopa liian yksipuolisena. Arjelle kultareunus ei nimittäin valitettavasti tarjoa mainittavammin apua niille, jotka kamppailevat saadakseen noutajansa syttymään. Useimmissa koulutusvinkeissä nojaudutaan siihen, että koiralla on valmiiksi hyvin voimakas taipumus noutaa ja että se kokee noutamisen itsessään palkitsevana.

Mitä siis pidin kirjasta?

Vaikka Gunilla Wedeenin Arjelle kultareunus – sekä sinulle että koirallesi nojaa nykytieteen valossa kyseenalaiseen johtajuuteen, se ei tue perinteisestä johtajuusnäkemystä, jossa koira alistetaan tottelemaan. Opus onkin nähdäkseni erinomainen siirtymäteos johtajuusajattelusta kohti koiralähtöistä koulutusfilosofiaa, joka perustuu koirista ja niiden oppimisesta olemassa olevaan tutkimustietoon.

☆☆☆☆