omat koirani     sijoituskoirani     muistoissamme     kennelkissa


Suurista tiloista ja jatkuvasti kasvaneesta koiramäärästä huolimatta myös Meripelastajan resurssit ovat koirien suhteen rajalliset. Virtuaalisten landseerien, leonberginkoirien ja newfoundlandinkoirien vähäisen lukumäärän vuoksi jalostusmateriaalia on yleensä tuskaisen vähän tarjolla - se jos mikä aiheuttaa kasvattajalle harmaita hiuksia ja kireitä pipoja! Olen kuitenkin omalta osaltani ratkaissut tämän ongelman pyörittämällä Meripelastajassa aktiivista sijoituskoiratoimintaa. Olisitko vaikkapa juuri sinä seuraava onnellinen sijoitus-Meripelastajan omistaja?

Sijoitustoiminta vaatii koiran omistajan ja sijoituskodin väliltä molemminpuolista ja aktiivista yhteistyötä. Moni lienee kuullut kauhukertomuksia, joissa sijoituskodin ja virallisen omistajan näkemykset eivät synkkaa yhtään ja koko projekti päättyy lähinnä katastrofiin. Välttääkseni tätä kohtaloa omien sijoituskoirieni kohdalla, haluan tehdä jokaiselle sijoituskotiehdokkaalle selväksi oman näkemykseni tarvittavasta yhteistyöstä ja sijoituskoiratoiminnasta.
Meripelastajan sijoituskoirat sijoitetaan poikkeuksetta yhden pentueen sopimuksella. Koira on siis minun nimissäni niin kauan kunnes sille syntyy jälkeläisiä tai minä puran sopimuksen. Täten minulla on viime kädessä oikeus päättää koiraa koskevista asioista mahdollisissa riitatilanteissa.
Vastuu Meripelastajan sijoituskoirista jakaantuu kuitenkin sekä virallisen omistajan (minun) että sijoituskodin välille. Sijoituskodin tehtävänä on huolehtia ensisijaisesti koiran perustarpeista ja kilpailutuksesta. Kullekin koiralle sovitaan kilpailutuksen suhteen yksilölliset tavoitteet, joihin sijoituskodin tulee pyrkiä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sijoituskoirieni täytyisi olla kisatykkejä vaan toivon, että niiden kanssa noudatetaan samaa periaatetta mitä toteutan omien koirieni parissa: treenaaminen ja kilpailutus tapahtuu paitsi omistajan jaksamisen myös koiran omien voimavarojen suhteen.
©Ursula                                     
Pyrin omalta osaltani olemaan aktiivisesti yhteydessä sijoituskoirieni omistajiin, mutta toivon oma-aloitteisuutta myös toiselta puoliskolta. Ilahdun kovasti, jos sijoituskoiran omistaja jaksaa silloin tällöin muistaa minua kertomalla koiran kuulumisista ja edistymisestä.

BH
Gewiss Ära, Aatu
landseeruros
evm-sukuinen, 0 jälkeläistä
sij. Lilla, Ingana, Suomi
Luonne-esittely tulee piakkoin, kunhan ensin saan luonteesta tietoa sijoitusemännältä.
vKANS & Multi MVA RH-FL B RH-W A BH
Meripelastajan Oloneuvos, Ola
newfoundlandinkoiranarttu
2-polvinen, 0 jälkeläistä
sij. jeanne, Suomi
Sisukas ja itsenäinen, mutta ihanan lupsakka persoona, joka ei turhista asioista stressiä ota.
ei saavutuksia
Meripelastajan Qaahari, Qaaha
newfoundlandinkoirauros
1-polvinen, 0 jälkeläistä
sij. Iina, Zilverbear, Suomi
Luonne-esittely tulee piakkoin, kunhan ensin saan luonteesta tietoa sijoitusemännältä.
ulkoasun & tekstien ©Meripelastajan      ulkoasun kuvien ©Arcanine, Aresibo & Of Apachee's Home