Meripelastajan periytymismekanismi

Virtuaalikennelharrastuksen rajat ovat määrittämättömät. Niinpä olen luonut kullekin landseerilleni ja newfoundlandinkoiralleni lyhyen geneettisen perintöaineksen eli genomin. Genomin myötä jalostustyöni periytyviä ominaisuuksia ovat väritys, värin haalennus, landseer-kuvio, pentuekoko, pelastustaipumukset ja miellyttämisenhalu.

Jokainen toukokuun 2011 jälkeen syntynyt Meripelastajan landseer- ja newfoundlandinkoirakasvatti tulee saamaan oman genominsa. Myös aiemmin syntyneiden kasvattien omistajat voivat halutessaan pyytää minulta koiralleen genomin. Kasvattien genomit arvotaan/määritetään vanhemmilla olevien alleelien perusteella.

En voi velvoittaa kasvatinomistajia noudattamaan koiransa saamaa genomia, mutta toivoisin, että kukin kasvatinomistaja huomioisi genomin edes jollain tapaa virtuaalikoirassaan. Koiran ilmiasu rakentuu perimän ja ympäristön yhteisvaikutuksesta, joten kasvatinomistajalle jää genomista huolimatta hyvin vapaat kädet koiransa luonteen osalta. Värityksen, värin haalennuksen ja landseer-kuvion kohdalla huomioidaan paitsi pennun vanhempien geenit myös pennunostajan toiveet. Tästä lisää alempana kunkin ominaisuuden esittelyn yhteydessä.

Huomaathan, että geenit eivät oikeasti välttämättä periydy esitettyyn tapaan saatika niin näin yksiselitteisesti. Kyseessä on Meripelastajalle ja sen kasvatinomistajille suunniteltu, erittäin yksinkertaistettu periytymismekanismi.

Perusväritys

Virtuaalisilla landseereilla ja newfoundlandinkoirilla on kaksi perusväriä: musta ja ruskea. Mustan värin aiheuttava alleeli R on dominoiva, joten se peittää alleen ruskean värin alleelin r. Alla olevasta taulukosta löydät kaikki vaihtoehtoiset alleeliparit ja niiden ilmentämät värit.

GEENI ILMENEVÄ PERUSVÄRI GENOTYYPPI ILMENEVÄ PERUSVÄRI
RR musta rr ruskea
Rr / rR musta (kantaa ruskeaa)

Vanhempien genomit määräävät syntyvien pentujen mahdolliset väritykset. Jos pentueeseen voi syntyä kummankin värisiä koiria, pennunostaja saa päättää itse koiralleen värin. Mikäli hän päätyy mustaan koiraan, arvon onko kyseessä homotsygoottinen musta (RR) vai ruskeaa kantava musta (Rr tai rR). Väritys määräytyy täysin geenien säätelemänä, joten sitä ei voi muuttaa perimän vastaiseksi ympäristöoloihin vedoten.

Perusvärin haalennus

Newfoundlandinkoirilla esiintyy virallisten värien ohella harmaata/sinistä, valkoharmaata ja beigeä. Landseereissakin on tavattu joitakin valkoharmaita yksilöitä. Harmaa/sininen on haalentunut musta, valkoharmaa haalentunut musta landseer-kuviolla ja beige haalentunut ruskea.

Haalentunut perusväritys on harvinainen ominaisuus, joka saattaa joskus ilmetä virtuaalilandseereillä tai -newfoundlandinkoirilla. Musta perusväritys haalentuu harmaaksi/siniseksi, valkomusta valkoharmaaksi ja ruskea beigeksi. Normaalin värin aiheuttava alleeli H on dominoiva, joten se peittää alleen haalennuksen aiheuttavan alleelin h. Alla olevasta taulukosta löydät kaikki vaihtoehtoiset alleeliparit ja niiden ilmentämät värit.

GEENI HAALENNUKSEN ILMENEMINEN GENOTYYPPI HAALENNUKSEN ILMENEMINEN
HH normaali perusväritys hh haalentunut perusväritys
Hh / hH normaali perusväritys (kantaa haalennusta)

Jos vanhempien genomit antavat myöten, pennunostaja voi pyytää koiransa väriksi jonkin edellä mainituista. IRL-maailmassa tavataan jonkin verran näitä haalentuneita värejä ja erityisesti Amerikan mantereelta saattaa saada luvat haalentuneen koiran kuviin. On kuitenkin hyvä muistaa, että kyseiset värit luetaan näyttelyissä hylkääviksi virheiksi. Haalennus määräytyy täysin geenien säätelemänä, joten sitä ei voi muuttaa perimän vastaiseksi ympäristöoloihin vedoten.

Landseer-kuvio

Landseerit ovat kaikki kuviollisia, mutta newfoundlandinkoiralla esiintyy niin sanottua landseer-väritystä. Landseer-kuviottomuuden aiheuttava alleeli L on dominoiva, joten se peittää alleen landseer-kuvion alleelin l. Alla olevasta taulukosta löydät kaikki vaihtoehtoiset alleeliparit ja niiden vaikutuksen kuvion esiintymiseen.

GEENI LANDSEER-KUVION ILMENEMINEN GENOTYYPPI LANDSEERKUVION ILMENEMINEN
LL ei landseer-kuviota ll landseer-kuvio
Ll / lL ei-landseerkuviota (kantaa landseer-kuviota)

Jos vanhempien genomit antavat myöten, pennunostaja voi pyytää newfoundlandinkoiralleen landseer-värityksen. Mikäli hän haluaa yksivärisen koiran, arvon onko kyseessä homotsygoottinen kuvioton (LL) vai landseer-kuviota kantava itse kuvioton (Ll tai lL). Landseer-kuvio määräytyy täysin geenien säätelemänä, joten sitä ei voi muuttaa perimän vastaiseksi ympäristöoloihin vedoten.

PENTUEKOKO

Perimällä on jonkin verran vaikutusta myös koirieni pentuekokoihin. Keskimääräisen pentuekoon todennäköisyyttä lisäävä alleeli K on dominoiva, joten se peittää alleen suuren pentuekoon alleelin ks ja pienen pentuekoon alleelin kp. Suuri ja pieni pentuekoko ilmenevät välimuotoisena periytymisenä. Alla olevasta taulukosta löydät kaikki vaihtoehtoiset alleeliparit ja niiden vaikutuksen pentuekokoon.

GEENI TODENNÄKÖISIN PENTUEKOKO GENOTYYPPI TODENNÄKÖISIN PENTUEKOKO
KK keskikokoinen kskp / kpks keskikokoinen (kantaa suurta ja pientä)
Kks / ksK keskikokoinen (kantaa suurta) ksks suuri
Kkp / kpK keskikokoinen (kantaa pientä) kpkp suuri

Keskikokoiselle, suurelle tai pienelle pentuekoolle ei ole määritelty mitään tarkkoja kokoja. Kukin voi tehdä omia päätelmiä sen mukaan kuinka monta yksilöä virtuaalikoiran pentueessa on keskimäärin.

Toivon, että kasvatinomistaja huomioi jollakin tavoin koiransa geneettisen potentiaalin pentuetta suunnitellessaan. Tässä tapauksessa on kyse muutenkin vain todennäköisyyksien muuttumisesta, sillä pentuekokoon vaikuttavat runsaasti myös ympäristö ja toisaalta sattuma.

Pelastustaipumukset

Perimällä on vaikutuksensa myös koiran pelastustaipumuksiin. Keskimääräisten pelastustaipumusten todennäköisyyttä lisäävä alleeli K on dominoiva, joten se peittää alleen voimakkaiden pelastustaipumusten alleelin pv ja heikkojen pelastustaipumusten alleelin ph. Voimakkaat ja heikot pelastustaipumukset ilmenevät välimuotoisena periytymisenä. Alla olevasta taulukosta löydät kaikki vaihtoehtoiset alleeliparit ja niiden vaikutuksen pelastustaipumuksiin.

GEENI PELASTUSTAIPUMUSTEN VOIMAKKUUS GENOTYYPPI PELASTUSTAIPUMUSTEN VOIMAKKUUS
PP keskimääräiset pvph / phpv keskimääräiset (kantaa voimakkaita ja heikkoja)
Ppv / pvP keskimääräiset (kantaa voimakkaita) pvpv voimakkaat
Pph / phP keskimääräiset (kantaa heikkoja) phph heikot

Keskimääräisille, voimakkaille tai heikoille pelastustaipumuksille ei ole määritelty mitään tarkkoja voimakkuuksia. Kasvatinomistaja voi suhteuttaa käsitteet tutustumalla rotumääritelmään sekä esimerkiksi pentueen vanhempien luonteisiin ja genomeihin.

Toivon, että kasvatinomistaja huomioi jollakin tavoin koiransa geneettiset taipumukset pelastusviettien voimakkuuteen. Tässä tapauksessa on kyse muutenkin hyvin suhteellisestä asiasta, johon vaikuttavat sekä perimä että ympäristö.

Miellyttämisenhalu

Virtuaalikoirieni miellyttämisenhalu on myös osittain riippuvainen niiden genomista. Keskimääräisen miellyttämisenhalun todennäköisyyttä lisäävä alleeli M on dominoiva, joten se peittää alleen voimakkaan miellyttämisenhalun alleelin mv ja heikon miellyttämisenhalun alleelin mh. Voimakas ja heikko miellyttämisenhalu ilmenevät välimuotoisena periytymisenä. Alla olevasta taulukosta löydät kaikki vaihtoehtoiset alleeliparit ja niiden vaikutuksen pentuekokoon.

GEENI MIELLYTTÄMISENHALUN VOIMAKKUUS GENOTYYPPI MIELLYTTÄMISENHALUN VOIMAKKUUS
MM keskimääräinen mvmh / mhmv keskimääräinen (kantaa voimakasta ja heikkoa)
Mmv / mvM keskimääräinen (kantaa voimakasta) mvmv voimakas
Mmh / mhM keskimääräinen (kantaa heikkoa) mhmh heikko

Keskimääräiselle, voimakkaalle tai heikolle miellyttämisenhalulle ei ole määritelty mitään tarkkoja voimakkuuksia. Kasvatinomistaja voi suhteuttaa käsitteet tutustumalla rotumääritelmään sekä esimerkiksi pentueen vanhempien luonteisiin ja genomeihin.

Toivon, että kasvatinomistaja huomioi jollakin tavoin koiransa geneettiset taipumukset miellyttämisenhalun voimakkuuteen. Tässä tapauksessa on kyse muutenkin hyvin suhteellisestä asiasta, johon vaikuttavat sekä perimä että ympäristö.

Sivuston materiaalien ©Meripelastajan, ellei toisin mainita
Taustakuvan ©L'Odyssée des Anges