Pelastustoimintaa jotta
toiset saisivat
elää
Pelastustoiminta on vapaaehtoisten tekemää
humanitaarista
työtä, jonka avulla pyritään
auttamaan
hätää kärsiviä
lähimmäisiä.
Pelastusharrastus on pikkuhiljaa herättänyt minussa
suurempaa
kiinnostuksen kipinää ja nyttemmin se on jo noussut
kasvatustoiminnan ohella Meripelastajan toiseksi
pääkohteeksi. Pyrin osallistumaan koirieni kanssa
aktiivisesti ja monipuolisesti erilaisiin pelastustehtäviin.
Tähän mennessä olemme
pääasiassa harjoittaneet
vesipelastusta, mutta myös pelastuskoira- ja
meripelastuskoiratoiminta ovat pikkuhiljaa astumassa mukaan kuvioihin.

Vesipelastustoiminta on ollut mukana Meripelastajan arjessa heti alusta
lähtien. Olen jokaisen koirani kanssa treenannut ainakin
vesipelastuksen alkeet ja useimmiten jatkanut myös
haastavampiin
liikkeisiin mikäli koira tuntuu lajista innostuneen. Kilpailen
lähes kaikkien koirien kanssa aktiivisesti vepekokeissa, mutta
muutamien koirien parissa harrastus syvenee toisinaan aivan uudelle
tasolle. Olen mukana vapaaehtoistoiminnassa ja sitä kautta osa
koiristani pääsee toisinaan myös tositoimiin.
Kaikki koirat eivät suinkaan ole sopivia tositoimiin.
Hyvältä pelastajalta vaaditaan ennen kaikkea
ystävällisyyttä, avoimuutta ja todellista
halua
työhönsä.
Peräänantamattomuus, hyvä
suorituskyky ja tietynlainen itsenäisyys ovat myös
todella
tärkeitä. Kokeissa parhaiten menestyneet koirat
eivät
aina ole niitä parhaita pelastajia tositoimissa.
Vesipelastuksesta
on siis vuosien varrella tullut paitsi harrastus myös
sydämen
asia niin minulle kuin koirillenikin!
Pelastuskoiratoimintaa olemme myös harrastuksena treenanneet
jo
jonkin aikaa, mutta kisamuodossa harrastukseen tutustuimme vasta
kesällä 2008 kun minun toimestani saatiin
virtuaalimaailmaan
Pelastuskoirayhdistys. Pelastuskoiratoimintaa tulen varmasti
tulevaisuudessa treenaamaan koirieni kanssa entistä
enemmän
myös todellisten tehtävien muodossa.
Pelastuskoirayhdistys otti syksyllä 2008 toimintaansa mukaan
myös meripelastuskoiratoiminnan, jossa olemme heti alusta
alkaen
olleet täydellä sydämellä mukana.
Meripelastusta
emme ole koskaan aiemmin harrasteneet edes hupimielessä, joten
edessä on vielä paljon uusia asioita.
Vapaaehtoistoimintaan
olemme myös pikkuhiljaa liittymässä mukaan
muutamien
koirieni voimin.
Pelastuskoiralta vaaditaan vesipelastajan tavoin avoimuutta,
ystävällisyyttä ja ennakkoluuloton.
Pelastuskoiran tulee
olla myös riittävän suorituskykyinen ja
ketterä
liikkuakseen erilaisissa maastoissa, vaihtelevissa
sääoloissa. Myös
pitkäjänteisyys on
erittäin suvaittavaa niin koiralta kuin ohjaajaltakin.
Landseer ja newfoundlandinkoira ovat suurikokoisia rotuja
eivätkä siten aina ketterimpiä mahdollisia
pelastuskoiria, mutta parhaimmillaan ne ovat kuitenkin
täydellä sydämellä mukana
harrastuksessa
eivätkä anna pienten ongelmien
estää
itseään. Molemmat rodut ovat myös luonteensa
puolesta
mitä sopivimpia erilaisiin pelastustehtäviin,
sillä niin
nöffi- kuin lansuyksilöidenkin tulee olla ehdottoman
ystävällisiä ja avoimia persoonia.