kasvatusperiaatteet     suunnitteilla     pennunostajille     kantanartut

Kaikki kasvatusrotuni kuuluvat FCI2:n suuriin molossityyppisiin koiriin. Newfoundlandinkoiran syntylegendan mukaan tämä vaikuttava koira syntyi Newfoundlandin saaren kalastajakansa avuksi. Siinä yhdistyvät karhun raskasta työtä kestävä runko ja säiltä suojaava paksu turkki, hylkeen pehmeät uintiin soveltuvat muodot, delfiinien iloinen ja eloisa mieli sekä koiran uskollinen sydän. Vaikka kuvaus koskeekin alunperin newfoundlandinkoiraa, en osaisi itse kuvailla paremmin näitä kolmea hienoa ja uniikkia rotua.

Newfoundlandinkoiraa ja landseeria yhdistävät monet asiat, mutta toisaalta varmasti yhtä monet seikat erottavat niitä tänä päivänä. Newfoundlandinkoiran nykyinen muoto on kotoisin Newfoundlandin saarelta, Kanadan itärannikolta. Rodun synty ja alkuperäinen syntymäseutu on kuitenkin epäselvä, aiheesta liikkuu monia vaikuttavia tarinoita - se mikä niistä on oikea, tai onko mikään, ei ole tiedossa. Eurooppalaiset kalastajat toivat kuitenkin mukanaan näitä koiria Eurooppaan ja epätavallisen ulkomuotonsa vuoksi koirat saavuttivat suuren suosion erityisesti Englannissa. Mustien yleistyessä valkomustien suosio hiipui, mutta onneksemme näitä valkomustia koiria oli viety paljon Manner-Eurooppaan. Englantilaisten mustien koirien ja mannermaisten valkomustien koirien kehittyessä pikkuhiljaa erilleen syntyivät tuntemamme newfoundlandinkoirat ja landseerit. Leonberginkoira puolestaan syntyi saksalaisessa Leonbergin pikkukaupungissa valkomustan newfoundlandinkoiran (myöhemmin landseerin), bernhardinkoiran ja pyreneittenkoiran risteytyksistä.

Tänä päivänä landseer ja newfoundlandinkoira ovat kaksi eri rotua, vaikkakin esimerkiksi Englannissa ja Yhdysvalloissa landseer tunnetaan valkomustana newfoundlandinkoirana. Landseerit ovat kuitenkin yleensä säkäkorkeudeltaan newfoundlandinkoiria suurempia ja korkearaajaisempia. Niiden pää on kapeampi, kuono pidempi ja otsapenger loivempi. Landseerin turkki on lyhyempää ja sitä on vähemmän kuin newfoundlandinkoiralla. Myös toivotussa värityksessä on eroja: landseerille toivotaan valkoista piirtoa kun newfoundlandinkoiran pää saa olla kokonaan musta. Luonteessakin voidaan havaita eroja, sillä landseeria pidetään yleensä vilkkaampana ja toiminnallisempana rotuna.
Leonberginkoiran voidaan sanoa muistuttavan jossain määrin leijonaa: kullanruskeaturkkinen, mustin varjoin varustettu, näyttävä ja suurikokoinen koira. Erityisesti uroksilla voi olla näyttävä niskan ja kaulan peittävä harja, joka lisää leijonamaista vaikutelmaa. Rotu on landseerien ja newfoundlandinkoirien tavoin suuresta koostaan ja massiivisesta olemuksestaan huolimatta yllättävän ketterä.
Kasvatustyöni keskeisimpiä painopisteitä ovat hyvä luonne, terve ja tasapainoinen rakenne sekä alkuperäinen käyttötarkoitus. Monet virtuaalikasvattajat sanovat tänä päivänä kasvattavansa joko käyttö- tai näyttölinjaisia koiria. Itse en halua lähteä jakamaan koiria tälla tavoin kahteen kategoriaan vaan tavoitteenani on niin käyttöön kuin näyttöönkin soveltuva yksilö. Kun kaikki osa-alueet ovat hyvässä tasapainossa tuloksena on terve ja sekä fyysisesti että henkisesti tasapainoinen koira.

Luonne on koiran ominaisuuksista tärkein ja sen merkitys korostuu entisestään kun puhutaan suuresta ja voimakkaasta koirasta. Tavoitteenani on rodunomainen, mutta ystävällinen ja sosiaalinen eli ennen kaikkea yhteiskuntakelpoinen luonne. Niin landseerilla, leonberginkoiralla kuin newfoundlandinkoiralla saa ja tuleekin olla luonnetta ja omaa päättelykykyä, jotta ne sopivat alkuperäisiin käyttötarkoituksiinsa, mutta kuitenkin siinä määrin että koira on tilanteessa kuin tilanteessa omistajansa hallittavissa. Kaikkien kolmen rodun tulisi soveltua luonteensa puolesta myös ensimmäiseksi koiraksi. Landseer ja leonberginkoira ovat se vilkkaampia, toiminnallisempia ja miellyttämisenhaluisempia kun taas newfoundlandinkoira puolestaan itsepäisempi, niin landseerien, leonberginkoirien kuin newfoundlandinkoirien edustajien tulee kuitenkin olla aidosti ystävällisiä.

Landseereista ja newfoundlandinkoirista puhuttaessa ei voida sivuuttaa rakkautta veteen, mutta myös leonberginkoirat ovat usein varsin innokkaita uimareita. Erityisesti landseerien ja newfoundlandinkoirien perusluonteeseen kuuluu mieltymys vesityöskentelyyn ja vietti pelastaa vedenvaraan joutunut. Näitä viettejä tulee vaalia ajatellen rotujen alkuperäistä käyttötarkoitusta, mutta toisaalta viettejä ei saa olla liikaa, jotta koira on hallittavissa. Toiselta koiralta löytyy enemmän viettejä kuin toiselta ja tästä syystä pyrin valitsemaan mahdollisimman tarkkaan kasvattieni kodit: voimakasviettinen aktiiviselle vepeharrastajalle ja heikompiviettinen muuksi harrastuskoiraksi tai lemmikiksi.
Leonberginkoira on soveltuu myös erinomaisesti vesipelastukseen, mutta se on tunnetaan myös vahti- ja vetokoirana. Siinä missä newfoundlandinkoira tervehtii jokaista vastaantulijaa avoimesti, leonberginkoira ja jossain määrin myös landseer omaavat enemmän hälyttävän vahtikoiran taipumuksia. Vetotyöskentely kuuluu kaikkien kolmen rodun alkuperäisiin käyttötarkoituksiin.
Rakenne ja terveys kulkevat käsikädessä. Pyrin rakennetta jalostaessani pitämään aina mielessä rodun alkuperäisen käyttötarkoituksen ja sitä kautta kasvattamaan tasapainoisia ja terverakenteisia koiria. Niin vesi- kuin vetotyöskentelyynkin soveltuvalta koiralta vaaditaan esimerkiksi sopivia kulmauksia, kylmältä suojaavaa turkkia ja voimakasta kehoa, mutta myös monet pienet yksityiskohdat kuten varpaiden välien räpylät ja oikeanlainen korvanrakenne ovat tärkeitä. Painotankin nimenomaan sanaa tasapainoinen: Sopusuhtainen kroppa takaa yleensä parhaan mahdollisen suorituskyvyn. Jos vain ainoastaan yhteen ominaisuuteen tai kehonosaan kiinnitetään huomiota, saatetaan aiheuttaa vakavaa vahinkoa jollekin toiselle ominaisuudelle.

ulkoasun & tekstien ©Meripelastajan      ulkoasun kuvien ©Arcanine, Aresibo & Of Apachee's Home