Norppa edestä, Norppa takaa, Norppa istuu, Norppa makaa…

30. toukokuuta 2013

Luvassa siis jälleen satsi valokuvia. :D Ennen sitä kuitenkin hiukan kuulumisia.

Me ollaan tässä parin päivän aikana kohdattu jonkinlainen idioottien invaasio Norpan kanssa. Joku iäkkäämpi ”herrasmies” yritti jyrätä meidät Kampissa. Emme edes seisseet keskellä kulkuväylää tai mitään, mutta mies katsoi mua ja käveli silti suoraan päin. Mahtoiko herralla olla alkomahoolia veressään vai mitä. Sanaista arkuaan hän ei kuitenkaan vaivautunut missään vaiheessa avaamaan. Norppa ei yllättävää kyllä reagoinut tapahtuneeseen millään tavalla, vaikka yleensä se huitoo häntää jokaiselle sitä (= meitä) kohti kävelevälle.

Joku arviolta 10-vuotias tyttö taas päätti iskeä kätensä Norpan kuonon eteen pyöräillessään ohitsemme. Tyttö ei selvästikään yrittänyt lyödä, mutta osui sormillaan Norpan kirsuun. Näin jälkikäteen harmittaa, etten ehtinyt sanoa tytölle mitään tänen temppunsa riskialttiudesta. Norppa ei onneksi tälläkään kertaa juuri reagoinut tapaukseen: vilkaisi nopeasti tytön perään, mutta jatkoi matkaa nätisti vierelläni. Meillä on viimeisen viikon-parin aikana ollut havaittavissa hienoista takapakkia ohituksissa, joten olin kovin ylpeä pikkumustastani tässä tilanteessa.

Lapsista puheenollen, Norppa tapasi taannoin ensimmäistä kertaa pikkulapsen. 1,5-vuotias lapsonen säikähti ensin isoa mustaa koiraa. Norppa teki kuitenkin tuttavuutta oikein nätisti haistelemalla lasta varovasti. Norppa käyttäytyi kaiken kaikkiaan vallan hienosti lapsen seurassa. Tiedä sitten oliko pentukin vähän hämmentynyt pikkuihmisestä. Lapsen pelko koiraa kohtaan hävisi melko nopeasti ja hän kärräsi pian mm. kumisaappaan leluksi Norpalle.

Aloitimme tiistaina Norpan kasvattajan järjestämän pentukurssin. Ensimmäisellä kerralla paikalla oli Norpan lisäksi vain yksi pentu, Norppaa päivää vanhempi labbisuros. Oli mielenkiintosta huomata, kuinka eri tavalla nämä kaksi koiraa käyttäytyivät koulutustilanteissa. Norppa vaikuttaa monellakin tapaa ilmeisen rauhalliselta labbikselta. Koulutettaessa sitä sai innostaa selvästi voimakkaammin kuin kurssilla ollutta labbisurosta. Ensimmäiseltä tunnilta jäi käteen mm. vinkki kokeilla palkitsemisessa lelua. Olemme nyt parin päivän ajan treenanneet luoksetuloa ja sivulletuloa lelun kanssa. Viimeksi mainittu on vielä aivan alkutekijöissään, mutta luoksetuloon tuntuu tulleen lisää vauhtia lelun myötä!

P.S. Norppa hyödyntää sesonkituotteita. Näin keväällä sen herkkua tuntuvat olevan voikukat. Pentu söisi varmaan kokonaisen pellon tyhjäksi voikukista, jos vain aikaa naposteluun suotaisiin ja sallisin sen popsia kaiken suuhunsa.


2 kommenttia merkintään Norppa edestä, Norppa takaa, Norppa istuu, Norppa makaa…

  • aliel kirjoitti:

    Iloista menoa Norpalle, ihanat nuo korvat!

  • Jätä kommentti merkintään Hanna

    vaaditaan

    vaaditaan