Mä halusin kovasti harrastuskoiran. Lopputulos oli se, että sain remmirähjän kodinvaihtaja-saksanpaimenkoiran. Joka ei edes ole terve. Meillä ei ole kuin C:n lonkat ja alkava nivelrikko, mutta koira ontuu välillä ja sillä on ruoka-aineallergiaa.

Meidän blogissa ei tulla näkemään yhtäkään kilpailuvideota tai kisakertomusta siitä kuinka Muffe nyt sai ekan ykköstuloksen tokosta. Ei näillä vieteillä, ei tällä terveydellä. Sen sijaan yritän kertoa mahdollisimman laajasti meidän allergiaseikkaluista, jos se allergian syy joskus löydettäisiin.

– Muffe & Mamma
http://muffenmatkassa.blogspot.fi/

Itsekin olen suistunut blogissani ruotimaan tyhjänpäiväisyyksiä, paljon enemmän kuin oikeaa asiaa, mutta avoimesti on puhuttu myös terveysongelmista. Paljon on kuitenkin mielipiteitä ja ajatuksia, luonnoksissa makaa usempikin ”kannanotto” – vaan yhä kaikki ne makaavat luonnoksissa – miksi? Jotenkin on tullut kova kynnys julkaista asiatekstiä ruokinnasta, koulutuksesta, terveydestä, saatika sitten jalostuksesta, koska monella on ajatus mitä tälläinen vain muutaman vuoden koiria harrastanut voi tietää? En varmasti kaikkea, mutta kokoajan pyrin hankkimaan tietoa lisää, sen ja omien kokemuksien pohjalta, muodostan mielipiteitäni ja toki myönnän jos ja kun jossain on menty metsää.

Mutta tosiaan.. Kotona makailee tällä hetkellä polvioperoitu 8kk ikäinen appenzelli. Kasvattaja kysyi saako asiasta laittaa maininnan esimerkiksi nettisivuille (tietysti annoin luvan!), kysyi siihen luvan koska tosiaan kaikki eivät siihen suostuisi. Typeryyttä – kuten kirjoitit.

Kehitystä on tapahtunut, monessakin asiassa, ei vain jalostuksessa, mutta onko se sitten aina hyvä asia, voi jokainen pohtia itse.

En taas tiedä onko tässä vuodatuksessani mitään pointtia, mutta kun katsoo kelloa yritän selittää sitä sillä.

Tämä sai minutkin muistamaan, etten tosiaankaan ole koonnut edesmenneen Mummukoirasen sairauksista mitään listaa esittelysivulle. Tietysti ne löytyvät blogin puolelta tekstien syövereistä, mutta kukapa niitä sieltä jaksaisi jäljittää? Täytyypä tehdä lista heti.
Meidän blogimme on tietysti sellainen päiväkirjamainen paikka muistiinpanoille, jotta muistaisin mitä ollaan tehty milloin ja miten (tunnistan itseni ja blogini noista treenihöpäjistä ja kuvista ). Mutta jos sinne joskus joku lukija eksyy, niin näkeepähän realistisen tilanteen.

Aino ja sisaruksensa ovat siis esimerkki siitä, mitä ei koiranetistä nää. Onneksi kukaan pentueesta ei ole lisääntynyt, eikä emääkään käytetty kuin tähän yhteen pentueeseen.
Pentuja oli yhteensä 5 ja vain Ainosta oli otettu viralliset kuvat (tuloksena D/D ja 0/0, mutta eli elämänsä oireettomana). Kuitenkin tietääkseni jokainen sen sisaruksista oirehti niveliään. Kahdella sen sisaruksista oli epilepsia, toisella melko pahakin. Ainollakin oli yksi epileptinen kohtaus pentuna. Lisäksi kaikenlaista muuta, kaikkea en varmasti tiedäkään.

Ja tosiaan, tottakai se on tärkeää että nuoremmat ovat kiinnostuneita rodun hyvinvoinnista, uudet ideat ja näkemykset ovat enemmän kuin tervetulleita, mutta kun niitä aletaan toteuttamaan ilman vuosien tuomaa kokemusta. Toki, jostakin se pitää aloittaa, mutta onko esimerkiksi muutaman 2-3 vuoden (yhden rodun) kasvatustaustalla valmis valitsemaan, mikä belgianpaimenkoira (tervu yleensä) yksilö olisi juuri se paras tuomaan lisää geenejä tähän meidän suppeaan rotuun, vai olisiko parempi tehdä tämä harppaus esimerkiksi 10 vuotta tätä + muita rotuja kasvattavien, maailmaa nähdeiden harrastajien kanssa yhteistyössä?

Ja tämän takia painotankin edelleen: olet oikeassa aiheesta, kun asioista ei voida ääneen puhua. Ei niin vanhempien, mutta ei myöskään nuorempien puolesta. Siinä tulevat vastakkain tutkimustieto ja kokemusperä, jotka ihmisten olisi hyvä yhdistää maalaisjärjellä…