• vakavat luusto-ongelmat ja niiden aiheuttama epävarmuus tulevaisuudesta
• raju oksennustauti, katkennut maitokulmuri, sitkeä korvatulehdus ja kuoriutunut antura
• varsin hyvälle mallille saatu peruskoulutus, tosin ohitukset ja irtiolo vaativat työstöä yli-innokkuuden vuoksi
• tokon ja nomen alkeet, mutta nyttemmin harrastushaaveiden kuoppaaminen luusto-ongelmien vuoksi

Norppa on osoittautunut aivan ihastuttavaksi koirapersoonaksi, jota on alkuhankaluuksien jälkeen ollut erittäin mukava kouluttaa. Valitettavasti tämä ei vaan pois kaikkea sitä surua, mitä erityisesti viime kuukaudet ovat tuoneet. Enpä olisi Norpan tullessa taloon osannut kuvitellakaan, että joudun ensimmäisen vuoden aikana pohtimaan asioita, joita toivoisi joutuvansa miettimään vasta koiravanhuksen kohdalla. Tässä on ”saanut” ihan rytäkällä tutustua koiranomistajuuden ikäviin puoliin ja luultavasti jokaisen koiranomistajan painajaiseen.

Jalkavaivat määrittelevät arkeamme nyt ja tulevaisuudessa. Hyppyyttäminen on kielletty, kova alusta ei tee hyvää ja ruuan kanssa uppoaa nivelrikkoa ehkäiseviä ravintolisiä, mutta silti nivelrikko lienee vain ajankysymys. Rikon ilmenemisajankohtaa ja voimaakkuutta ei pysty kukaan ennustamaan. Harrastushaaveet ovat mennyttä, sillä kinnervaivaisen koiralla ei voi teettää edes kovin vakavaa tokoa. Norpan kaltaisen koiran kanssa pitäisi yrittää elää päivä, kuukausi ja vuosi kerrallaan – helpommin sanottu kuin tehty.

Kaikesta huolimatta Norppa näyttää tällä hetkellä nauttivan elämästään: metsässä vapaana juoksemisesta, jokaikisesta lammikosta ja lutakosta, hanskojen retuuttamisesta, yhdessä touhuamisesta… Vaikka harrastushaaveet on kuopattu, touhuamme omaksi iloksemme niin rally-tokoa kuin nomeakin, mutta tämä tarkoittaa sitä, etten vaadi koiralta esimerkiksi vauhtia, äkkipysähdyksiä ja hyppyjä. Kesällä olisi tarkoitus lisätä pulikoinnin määrää ja treenata niin vepen alkeita kuin vesinoutojakin ihan vaan aktivointimielessä. Nenänkäyttöä kaikissa sen muodoissa (mm. namien etsintä, verijälki, jäljestys ja haku) tulen myös lisäämään entisestään, sillä se lienee niitä harvoja harrastuksia, joita Norpan kanssa voi melko huoletta tehdä. Ja koira tykkää hullunlailla!

Yksi eläinlääkäriaseman hoitajista esitteli vetämäänsä pentukerhoa, johon ajattelin mennä ensi viikolla tutustumaan Norpan kanssa. Kerho on kuuleman hyvin vapaamuotoinen: eläintenhoitaja kertoo mm. koiran arkisista hoitotoimenpiteistä, loisista ja ensiavusta samalla, kun pennut saavat leikkiä keskenään.

Varsinainen asiani oli kuitenkin tällä kertaa Norpan kasvattajan järjestämä pentutapaaminen. Kävimme treffaamassa paitsi Norpan sisaruksia myös toisen, päivää vanhemman pentueen lapsosia. Menoa ja meininkiä riitti, kun yhteensä 17 labbistenavasta suuri osa pääsi paikalle. Oli erittäin mielenkiintoista jakaa kokemuksia ja kuulumisia muiden kohtalotovereiden kanssa. Seuraava treffikerta onkin sovittu jo ensi lauantaiksi.

Alla labbislapsia tuutin täydeltä. Annoin kuvausvastuun äidilleni, joka ei ole aiemmin kuvannut järjestelmäkameralla. Suonette siis anteeksi kuvien tekniset puutteet.

Kuvassa esiintyvä keltainen narttu on Norpan emä

Norppa ei ole oikeastaan missään vaiheessa arastellut kaupungissa liikkumista. Erilaisia ääniä on kyllä pysähdytty kuuntelemaan tiheäänkin, mutta matka on jatkunut lyhyen ihmettelyn jälkeen reippaasti eteenpäin. Hissit, julkiset liikennevälineet ja ostoskeskuksen vilske eivät ole häirinneet pentua ollenkaan, mutta rautatieaseman edustalla haitarin kanssa musisoinut katusoittaja meinasi olla pienelle liikaa. Pienen rohkaisun jälkeen pentu suostui kuitenkin kulkemaan soittajan ohi, kunhan turvaväli pysyi riittävänä.

Tarkoitukseni oli ajaa Norpan kanssa Sörnäisistä raitiovaunulla Kamppiin, mutta ratikat olivat niin täynnä, etten viitsinyt ahtautua niihin koiran kanssa. Tyydyimme siten ihmettelemään vaunuja vain ulkopuolelta. Mitä metroilla ja busseilla ajeluun tulee, Norppa on niiden suhteen jo kuin vanha tekijä. Ajoimme kaukolinjan bussilla noin 35 kilometrin matkan (45 minuuttia) ja pentu nukkui koko matkan rauhallisena jaloissani.

Lauantaina Norppa pääsi treffaamaan ikäistään rotutoveria Pepsiä ja parivuotiasta kultaistanoutajaa Sipsiä. Pepsi on Norpan kasvattajan kasvatteja, mutta Norppaa päivän verran vanhempi. Norppa on päässyt treffaamaan valitettavan vähän muita koiria, joten parin seuraavan viikon ohjelmaan sisältyy mahdollisimman monen turvallisen koirakaverin moikkaaminen. Tarkoitus on myös piipahtaa eläinlääkäriaseman järjestämässä pentukerhossa, kunhan Norppa saa ensimmäiset rokotuksensa perjantaina. Tiedossa on myös pari kasvattajan järjestämää pentutapaamista, joita odotan suurella mielenkiinnolla.

Muutoin päivät koiran päivät ovat kuluneet milloin milläkin tavalla: tavaroita kantamalla, kenkiä pureskelemalla, nukkumalla sekä puuhastelemalla ulkona ja sisällä. Olemme ulkoilleet metsikössä ja treenanneet ahkerasti luoksetuloa. Nappuloiden etsimistä sisältä ja ulkoa on harjoiteltu melkein päivittäin, sillä Norppa suorastaan rakastaa sitä. Päätin kokeilla voisiko etsimisintoa valjastaa johonkin hyödylliseen ja aloimme taannoin treenata avainten etsimistä. Sain taas huomata kuinka pätevä pikkuhaukku minulla onkaan: Norppa merkitsi avaimet istumisella ja tiiviillä tuijotuksella jo muutaman harjoituskerran jälkeen!

Metroasemalla odottelusta koiralapsella oli sen sijaan oma mielipiteensä. Halusin nähdä kuinka Norppa reagoi tuleviin ja lähteviin metrojuniin, joten seisoskelimme hetken laiturilla vain katselemassa aseman elämää. Junista pentu ei paljon virkkonut, mutta paikoillaan nököttäminen oli kerta kaikkiaan armottoman tylsää, kun ympärillä pyöri niin paljon kivoja ihmisiä. Metrossa sisällä Norpan huomio puolestaan kiinnittyi lähinnä kahteen nelijalkaiseen kanssamatkustajaan.

Satuimme samalla reissulla eksymään jääkiekkokaukalon laidalle kuuntelemaan talvisen urheilukentän ääniä. Ajattelin ensin, että Norppa saattaisi vierastaa kaukalon seinään kolahtelevista kiekoista lähtevää ääntä samalla tavoin esimerkiksi imurin, pesukoneiden ja auton puhaltimen ääniä. Sain aika pian huomata erehtyneeni, sillä koira olisi itsekin mennyt mieluusti kaukaloon tutkailemaan äänen aiheuttajia. Pyykinpesukonekaan ei muuten enää arveluta, sillä tapasin tänään pennun kirsu kiinni sen lasissa. Pyykkien pyöriminen on kerrassaan kiehtovaa seurattavaa! Muistan itsekin, kun meille tuli ensimmäinen edestä täytettävä pyykinpesukone: televisio sai muutamaksi päiväksi todellisen haastajan, kun istuimme molempien sisarusteni kanssa pesukoneen ääressä.

Tässä vielä muutama kuva tämän päivän pissatusulkoiluilta, kun sain kerrankin värvättyä siskon apukäsiksi (ja -silmiksi). Mustan pennun kuvaaminen on muuten uskomattoman hankalaa, arh!

Ensimmäisenä iltana niin rauhalliselta vaikuttaneesta pennusta on kotiutumisen myötä kuoriutunut reipas ja utelias labbistyttö. Norppa on osoittautunut kaikin puolin helpoksi pennuksi, koska se nukkuu yleensä öisin vähintään seitsemän tuntia sen kummemmin heräilemättä eikä yksinolokaan tuota ongelmia. Silti olen yllättynyt siitä kuinka työlästä pennun kanssa toisinaan on. Pissa- ja kakkaruljanssi on oikeastaan pitkälti sitä mitä odotinkin, mutten ollut jostain syystä sisäistänyt, että kyseessä on tosiaan koiralapsi, jonka perään täytyy olla jatkuvasti katsomassa. Toisaalta on palkitsevaa huomata kuinka pentu oppii uutta ja rohkaistuu kohtaamaan erilaisia asioita, esimerkiksi lumikola, pölynimuri ja pyykinpesukone vaikuttivat Norpan mielestä ensin vähintäänkin epäilyttäviltä, mutta uteliaisuus vei lopulta voiton. Maailmassa riittää ihmeellisiä asioita, jotka hämmästyttävät ja kummastuttavat pientä koiraa.

Olen myös ymmärtänyt miksi jotkut ihmiset karttavat ns. ”talvipentuja”. Pissatuksissa ja erityisesti sosiaalistamisessa on omat haasteensa, kun pientä paljasvatsaista pentua ei voi pitää kovin pitkiä aikoja ulkona. Olemme kuitenkin tehneet pieniä retkiä ulkomaailmaan, jotta Norppa pääsisi tutustumaan erilaisiin paikkoihin ja tilanteisiin. Ulkoilut ovat toistaiseksi kohdistuneet lähinnä lähimetsiköihin ja kävelyteille, mutta olemme käyneet keräämässä ohikulkijoiden hymyjä myös marketin pihalla. Alkavan viikon aikana olisi tarkoitus piipahtaa ainakin linja-autoasemalla, bussin kyydissä ja koulun tai päiväkodin tuntumassa, kunhan itse ensin tervehdyn flunssasta. Toivottavasti pääsemme myös lähiviikkoina käymään Helsinki-Vantaan lentoasemalla ja jossakin koiravieraat sallivassa ostoskeskuksessa.

Lyhyiden ulkoiluretkien ohella olemme puuhastelleet paljon sisällä. Erilaiset lelut ovat olleet ahkerassa käytössä, vaikka kaikki kielletty tuntuukin kiinnostavan leluja enemmän. Kenkien, lapasten ja pipojen kanniskelu on arkipäivää, jos ne sattuvat jäämään Norpan ulottuville. Tossut ja tuttujen ihmisten kädet ovat puolestaan mieluisampaa pureskeltavaa kuin varta vasten siihen käyttöön ostetut puruluut ja -lelut. Käsien pureskelua esiintyy erityisesti pennun innostuessa. Koitan karsia sitä lopettamalla leikin, kun pureskelu menee liiallisuuksiin, mutta Norppa yrittää yllättävän itsepintaisesti jatkaa leikkiä vielä sen loputtuakin.

Pientä aivojumppaakin on ollut tarjolla päivittäin. Norppa on saanut oikeastaan päivittäin osan ruuastaan pentukongista ja onkin jo varsin kätevä tassuistaan mitä sen tyhjentämiseen tulee. Nenän käyttöä on treenattu piilottamalla silloin tällöin nappuloita. Ensimmäisillä kerroilla Norppa vaikutti lähinnä ihmettelevän, että mitähän tuo immeinen tuossa nyt oikein tohisee. Pentu luotti ensimmäisillä kerroilla lähinnä näköhavaintoihin, mutta nenän käyttö on selvästi lisääntynyt nyt leikin tultua tutuksi. Aijuu, Norppa sai myös ensimmäisen putkiluunsa askarreltavaksi viikonloppuna.

Arkitottelevaisuuden alkeita on treenattu ahkerasti naksuttimen avulla. Olen aiemmin naksutellut lähinnä pikkusiskon kanien kanssa laihoin tuloksin. Norppa tuntuukin varsinaiselta Einsteiniltä siskon luppakorvien jälkeen. Teimme Norpan kanssa kontaktiharjoituksia paljon heti sen kotiuduttua, mutta nyttemmin ne ovat jääneet vähemmälle. Juuri tänään totesin, että niitä olisi ilmeisesti tarpeen kerrata… Oman nimensä pentu tuntee jo ja tulee luoksekin varsin hyvin kutsuttaessa. Istu-käsky toimii sekin erittäin suurella varmuudella ja maahanmenokin yleensä, tosin jälkimmäinen kaipaa kyllä vielä hiomista. Pikkusisko innostui kouluttamisesta saatuaan Norpan antamaan tassua, joten hän opetti sen myös menemään kyljelleen ja nostamaan molemmat tassunsa ojennetulle käsivarrelle.