Norpalta piti tosiaan otattaa kyynär- ja lonkkakuvat huhtikuun alussa, mutta suunniteltu joukkokuvaus peruuntui viime tipassa. Vien sen todennäköisesti itse kevään/alkukesän aikana Skutille, jotta etukoipien tilanteeseen saadaan vihdoinkin selvyys ja viralliset tulokset esille KoiraNettiin. Etujalat ovat pysyneet koko ajan oireettomina (ellei niitä paria kovinta pakkaspäivää lasketa), eivätkä takakoivetkaan ole nähdäkseni jäykistelleet kertaakaan edellisen merkinnän jälkeen. Norppa syö tällä hetkellä Nutrolin Nivel Monitehoa ja Synoquin EFAa, mutta tarkoitus on pudottaa Nutrolin pois ja kokeilla lohiöljyn rinnalla pelkkää Synoquinia, kunhan Nutrolinit on syöty loppuun.

Mitäs muuta… Kun suurin osa harrastuksista meni koipien takia kieltolistalle, päätin pistää arkitottiksen tehotreeniin. Olemme tehneet jo muutaman kuukauden ajan pillisulkeisia tarkoituksena saada pilliluoksetulo ja -pysähtyminen Norpalle selkärankaan. Norppa kuuntelee nykyään pilliä huomattavasti kauempaa, jopa näköyhteyden minuun menettäessään. Se myös jättää metsäneläinten kyttäämisen sikseen pillikäskyn kuullessaan. Edistystä on siis tapahtunut selvästi, mutta ei valitettavasti siinä jo ennestään heikoimmassa osa-alueessa: vastaantulijoiden kohtaamisessa.

Emme ole kohdanneet vastaantulijoita Norpan ollessa irti kuukausiin, mutta tuon hihnakäytös metsässä on jotain aivan järkyttävää. Kadulla ohitetaan kyllä niin koirat, aikuiset, lapset, autot kuin kaikki muukin mallikelpoisesti, mutta koirien kohtaaminen metsässä nostaa kierrokset potenssiin sata. Olen alkanut työstää vastaantulijoiden kohtaamista niin kadulla kuin metsässäkin vastaehdollistaen. Katsotaan onko siitä meille mitään hyötyä.

Arkitottiksen ja lenkkeilyn lisäksi emme ole juuri tehneet kummempia. Mitä nyt aktivointimielessä harjoiteltu edelleen temppuja ja ajettu harvakseltaan myös jälkeä. Odotan kovasti, että pääsen uittamaan Norppaa ja teettämään sillä vesinoutoja, kunhan ilmat tästä vielä vähän lämpenevät. Kintereidensä takia en halua juoksuttaa sitä damien perässä enää maalla (edes pehmeällä suoalustalla).

Tarkoitus on soitella lähipäivinä Vihtiin ja varata aika Kai Skutnabbille virallisiin lonkka- ja kyynäkuviin. Haluan siinä sivussa myös kontrollikuvat kintereistä, jotta voin varmistua, etteivät nämä uudet oireilut johdu irtopalojen uusiutumisesta.

Kinnerleikkauksen ja anturahaavan takia on ostettu kaksi neljän tossun pakettia. Kolme kuukautta ja kahdeksasta tossusta jäljellä on kaksi… Ei pysy tossut vauhdissa. Ei siltikään, vaikka meillä ei edes yleensä riekuta suuremmin. Noh, anturahaavasta muistuttaa enää kyseisen anturan vaaleampi keskikohta (ohuempi iho vielä?), mutta muuten se on parantunut, joten kuljetaan sitten paljain tassuin. Hiekoitussepelillä ei vielä tohdi kulkea ainakaan pitkiä matkoja, mutta eipä me muutenkaan suosita asfalttiteitä ja muitakaan hiekoitettuja reittejä.

Alla muutama kuva viime viikolta. Eilisen reissun valokuvia saatte lähipäivinä.

• vakavat luusto-ongelmat ja niiden aiheuttama epävarmuus tulevaisuudesta
• raju oksennustauti, katkennut maitokulmuri, sitkeä korvatulehdus ja kuoriutunut antura
• varsin hyvälle mallille saatu peruskoulutus, tosin ohitukset ja irtiolo vaativat työstöä yli-innokkuuden vuoksi
• tokon ja nomen alkeet, mutta nyttemmin harrastushaaveiden kuoppaaminen luusto-ongelmien vuoksi

Norppa on osoittautunut aivan ihastuttavaksi koirapersoonaksi, jota on alkuhankaluuksien jälkeen ollut erittäin mukava kouluttaa. Valitettavasti tämä ei vaan pois kaikkea sitä surua, mitä erityisesti viime kuukaudet ovat tuoneet. Enpä olisi Norpan tullessa taloon osannut kuvitellakaan, että joudun ensimmäisen vuoden aikana pohtimaan asioita, joita toivoisi joutuvansa miettimään vasta koiravanhuksen kohdalla. Tässä on ”saanut” ihan rytäkällä tutustua koiranomistajuuden ikäviin puoliin ja luultavasti jokaisen koiranomistajan painajaiseen.

Jalkavaivat määrittelevät arkeamme nyt ja tulevaisuudessa. Hyppyyttäminen on kielletty, kova alusta ei tee hyvää ja ruuan kanssa uppoaa nivelrikkoa ehkäiseviä ravintolisiä, mutta silti nivelrikko lienee vain ajankysymys. Rikon ilmenemisajankohtaa ja voimaakkuutta ei pysty kukaan ennustamaan. Harrastushaaveet ovat mennyttä, sillä kinnervaivaisen koiralla ei voi teettää edes kovin vakavaa tokoa. Norpan kaltaisen koiran kanssa pitäisi yrittää elää päivä, kuukausi ja vuosi kerrallaan – helpommin sanottu kuin tehty.

Kaikesta huolimatta Norppa näyttää tällä hetkellä nauttivan elämästään: metsässä vapaana juoksemisesta, jokaikisesta lammikosta ja lutakosta, hanskojen retuuttamisesta, yhdessä touhuamisesta… Vaikka harrastushaaveet on kuopattu, touhuamme omaksi iloksemme niin rally-tokoa kuin nomeakin, mutta tämä tarkoittaa sitä, etten vaadi koiralta esimerkiksi vauhtia, äkkipysähdyksiä ja hyppyjä. Kesällä olisi tarkoitus lisätä pulikoinnin määrää ja treenata niin vepen alkeita kuin vesinoutojakin ihan vaan aktivointimielessä. Nenänkäyttöä kaikissa sen muodoissa (mm. namien etsintä, verijälki, jäljestys ja haku) tulen myös lisäämään entisestään, sillä se lienee niitä harvoja harrastuksia, joita Norpan kanssa voi melko huoletta tehdä. Ja koira tykkää hullunlailla!

Leikkaus näyttää siis tuoneen helpotusta tilanteeseen, mutta valitettavasti nivelrikon kehitystä ei kukaan pysty ennustamaan. Irtopalojen poistosta ja ennaltaehkäisevästä hoidosta (glukosamiinia, kondroitiinisulfaattia ja omega-rasvahappoja ruuan joukkoon) huolimatta edessä voi olla vakavakin nivelrikko.

Eskelinen vilkaisi tassuhaavaa samalla, sillä mun mielestäni sen ulkonäkö vaikutti pahenevan hoidosta huolimatta. Anturasta repäistiin vielä roikkuva nahkariekale pois. Hoito-ohjeet ovat pitkälti samat kuin tähänkin asti, mutta Vetramil vaihdettiin Terra-poly vet -voiteeseen.

Anturan kuoriutumisen syykin taisi selvitä, kun Apexista kotiuduttuamme aloin taas puhdistaa tassunpohjaa. Poisrepäistyn nahkariekaleen alta, aivan anturan etuosasta, ehjän ja kuoriutuneen alueen rajalta tipahti puhdistuksen yhteydessä 5-10 mm pitkä oksanpätkä. Argh, en ymmärrä miten tuon kokoinen pala oksaa onkin voinut jäädä huomaamatta, vaikka olen syynännyt ja puhdistellut anturaa useita kertoja päivässä lauantain jälkeen!

Tulipahan taas huomattua, että Norppa ei todellakaan näytä kipuaan herkästi. Se vingahti kyllä perjantain päivälenkillä, mutten ollut huolestunut, koska en nähnyt mitään outoa tassunpohjassa eikä jalka tuntunut loppupäivän aikana enää vaivaavan koiraa. Ilmeisesti oksanpätkä kuitenkin kiusasi siinä määrin, että Norppa pureskeli itse anturansa hurjan näköiseksi lauantain vastaisena yönä.

Eniten minua on huolestuttanut ylösnousemisen hitaus, sillä vaikka jäykkyyttä ei ole enää leikkauksen jälkeen ollut, takapuolen nostaminen maasta vei pitkään aikansa. Tässä asiassa on kuitenkin tapahtunut yhtäkkinen muutos parempaan viimeisen viikon-parin aikana ja takapää pysyy tällä hetkellä vaivatta mukana. Mahtaakohan sillä olla jotakin tekemistä asian kanssa, että Norppa on saanut liikkua vapaana (ts. 10 metrin liinassa) päivittäin ja ulkoilua on kertynyt enemmän kuin ensimmäisen toipumiskuukauden aikana.

Toinen huoli on se, että Norpan kintereet vaikuttavat mielestäni hieman paksummilta kuin ennen leikkausta. Ne eivät ole samalla tavalla turvoksissa kuin tikkien poiston jälkeen, mutta ylimääräistä paksuutta näyttäisi olevan kinnerten sisäpuolella, juuri leikkaushaavojen kohdalla. Toivon, että kyse on joko takajalkojen ohuen karvapeitteen aiheuttamasta illuusiosta ja/tai vielä paranemisvaiheessa olevista leikkausarvista eikä turvotuksesta. En ainakaan ole havainnut, että kintereiden paksuus vaihtelisi esimerkiksi rasituksen mukaan.

Norpan ulkoiltua nyt pari viikkoa enemmän ja vähemmän vapaana, olen huomannut useitakin positiivisia merkkejä sen liikkumisessa ja käytöksessä. Mainitsinkin jo ylösnousemisen helpottumisen. Tällä hetkellä olen myös varma, että Norpan ravissa on aiempaa selvempi takapotku, vaikkei se tuon kulmauksilla mikään erityisen näyttävä olekaan. Pari merkintää takaperin kirjoittelin rapsutteluongelmista, mutta nyt Norppa näyttäisi kykenevän rapsuttamaan itseään niin vasemmalla kuin oikeallakin takajalalla. Takajalkojen kynsiä joutuu leikkelemään selvästi aiempaa useammin. Olemme toki liikkuneet lähinnä pehmeillä alustoilla, mutta leikkaustarpeen tihentyminen kertonee myös siitä, että Norppa on aiemmin (mun tajuamattani) kävellyt voimakkaammin varpaillaan.

Norppa tutuu touhottavan myös ulkona aiempaa enemmän. Norppa viihdyttää itseään mm. heittelemällä kiviä ja ryntäilemällä niiden perään, rikkomalla jäätä onnessaan ja kiskomalla oksia/pieni puita irti. Kyllä se ennenkin hepuloi ja touhusi kaikkea edellä mainittua jo ennen leikkaustakin, mutta meininki on kyllä lisääntynyt irtopalojen poiston jälkeen. Norppa käy myös aiempaa useammin oma-aloitteisesti luonani ulkoilun aikana. Se on aivan täpinöissään, jos temme esimerkiksi lyhyitä seuraamispätkiä kesken lenkin.

Pupulaukkaa esiintyy kyllä edelleen enkä usko, että pääsemme siitä koskaan täysin eroon. Tarkoitus olisi silti edelleen käydä hakemassa fysioterapeutilta jumppa-, venyttely- ja hierontavinkkejä, jotta liikkumisesta saataisiin puhtaampaa eivätkä lihasjumit kiusaisi. Tarkoitukseni olisi vihdoin huomenissa soitella Viikin Yliopistolliseen eläinsairaalaan kyselläkseni kuinka heillä on aikoja ja päästäänkö me Norpan kanssa ilman eläinlääkärin lähetettä YES:iin. Ennaltaehkäisevään fysioterapiaan otetaan YES:ssä ajanvarauksen kautta, mutta sairaalta eläimeltä edellytetään ilmeisesti eläinlääkärin lähete. En vielä tiedä kumpaan joukkoon Norppa luetaan.

Viime päivät ovat kuluneet paitsi Norpan koipia tuijotellen myös sen ruokintaa pohtien. Norppa on syönyt tähän asti Orijenin isojen rotujen penturuokaa, mutta se pitäisi nyt hiljalleen vaihtaa aikuisten muonalle. Orijen on turhan tyyristä, koska nivelvalmisteet lohkaisevat jo ruokintabudjetista aimo palan. En ole valmis nipistämään niistä, joten haussa on jokin Orijeniin rinnastettava, mutta kilohinnaltaan edullisempi täysravinto.

Ostin Messarista kokeeksi kolme kiloa Brit Caren isojen rotujen junioreille tarkoitettua kuivaruokaa ja vaihdoin siihen nyt kun viimeisen Orijen-säkin pohja paljastui. Täysin viljatonhan tuo vaihtoehto ei ole (sisältää riisiä) eikä mun nähdäkseni Orijeniin rinnastettavissa, mutta ajattelin kokeilla, koska sitä ovat toiset kehuneet. Norppa on syönyt viikon verran Brit Carea ja ensimmäinen kilon säkki loppui juuri. En ole oikein vakuuttunut Brit Caren sopivuudesta, sillä hajuhaittoja riittää… Katsotaan nyt vielä nuo kaksi jäljellä olevaa kilon säkkiä. Muita harkitsemiani vaihtoehtoja ovat Purizon ja Taste of the Wild. Näistä ainakin ensin mainittu menee kokeiluun.